sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kelttiaiheinen käpypitsisolmuriipus

 

Solmuriipus rasian kannella

 

Syksy etenee ja juhlitaan Suomen itsenäisyyttä. Sää olisi voinut olla kauniimpi, mutta minulle se näkyy vielä vain ikkunan takana. Tänään on viimeinen Korona-eristyspäiväni. Näyttää siltä, että selvisin taudista, vaikka vielä väsyttääkin normaalia enemmän.

En ole käpyillyt kuluneella viikolla, mutta kaivoin taas laatikon pohjalta aiemmin käpyillyn pitsin. Tein tämän solmukuvion kerran ja mietin mitä sen kanssa tekisin, jolloin se päätyi laatikon pohjalle odottamaan päätöstä. 

Mietin, olisiko paras käpyillä sille pari tai ommella se koristeeksi johonkin laukkuun tai huiviin tms. Nyt kuitenkin tarvitsin julkaistavaksi työn ja päätin kiinnittää kuvioon riipuslenkin. En tosin tiedä vielä päätyykö kukka riipukseksi.

 

Solmukuvio  

Meillä jokaisella on omat päähänpinttymämme ja kiinnostuksen kohteemme. Olen huomannut, että herkät ja sievät pitsit ovat yleisesti suosituimpia. Haluaisin tietää mikä on sinun suosikkitekniikkasi. Minulla teemat vaihtelevat, mutta kelttiaiheet ja solmut kiinnittävät huomioni aina ja siksi tämänkin halusin tehdä.

 Löysin solmukuvion aki-tatting lace– sivustolta.  

Mietin korvakoruja, mutta väri olisi saanut olla näyttävämpi. Lisäksi kuvion halkaisija on 3,5 cm Lizbeth 40 langalla toteutettuna, mikä minusta tuntui epäkäytännöllisen suurelta näin hennoksi koruksi. Ajattelin sen toimivan parhaiten riipuksena, mutta tosiaan, jos kovetan pitsin tukevammaksi, niin tämä voi päätyä myös joulukuusenkoristeeksi.

 

Aki-tatting lace

Pidän aki-tatting malleista ja seuraankin hänen instagram tiliään, jolla on julkaistuja useita vastustamattomia ohjeita. Näin joulun aikaan haluan nostaa esille kaksi vuotta sitten tekemäni Käpypitsijoulukukat, myös aki-tatting lace sivuston ohje. Mielestäni se on yksi kauneimmista joulukukista, joita olen käpyillyt. Vaikka ohjeen nimi on Daisy Picot Motif, niin kuvio punavihreänä käpyiltynä tuo mieleen joulutähden ( Euphorbia pulcherrima ), joka taitaa olla yleisin joulukukka Suomessa. Siksi päätin aikoinani muuttaa kaunokaisen joulutähdeksi. Malli sopii loistavasti molempiin kukkiin.


6 kommenttia:

  1. Could you hang it as a Christmas decoration? Thanks for the link, a site I don’t know, I’m going to investigate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanese laces are beautiful, light and delicate. My favorites.

      Poista
  2. I missed your previous post and went back to read after you mentioned The Corona! I am so glad you and your family have all this behind you and you gain your strength back quickly.
    I like aki's patterns and tatting, too. I'm sure you will find a good way to use this piece. You could even sew a large bead or teardrop.
    Take care

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A bead is a good idea, Thank you. I return to normal everyday life even though I still sleep a lot.

      Poista