lauantai 28. helmikuuta 2015

Harjoittelua neulalla


Neulalla tekemiseen minulta puuttuu rutiini ja tekniikan kehittämiseksi ja nopeuttamiseksi harjoittelin yksinkertaisilla ketjuilla.

Tein kaulakorun ihan perusketjusta, ja liitin siihen askartelukaupan lasihelmiä.  Perusketjun ohje mm. tällä sivustolla . Valitsin langaksi Anchor Freccia 12 virkkauslangan eri väreissä. ketjuissa kokeilin eri solmumääriä ja siksi ketjut näyttävät vähän erilaisilta.
käpypitsi


Tuosta ketjusta tein vielä rintasoljen kiertämällä sen ympyräksi ja liittämällä toisen kierroksen ensimmäiseen kierrokseen. Neula solkeen on vielä hankkimatta ja puuttuu kuvasta. Soljen halkaisija on 4,5 cm.




maanantai 23. helmikuuta 2015

Lisää kierrätyslasihelmiä

kaulakoru sukkulalla

Sain valmiiksi kaulakorun punaisten korvakorujen kanssa käytettäväksi. Mietin että olisi ehkä ollut viisasta jättää nuo suuremmat helmet kokonaan pois ja tehdä lyhyempi. Näin olisi säilynyt korvakorujen sirous kaulakorussakin.

Koruihin ei ole ohjetta, jatkoin korvakorujen solmumäärillä ja langoilla kaulakorun. Korujen kaarissa on 14 kaksoissolmua ja korvakorujen renkaissa 7-1-7 ja kaulakorun renkaissa 4-6-4. Suurempien helmien kohdalla olen lisännyt joka väliin 2 kaksoissolmua, siis rengas 6-8-6 ja kaari 16. 
Kierrätyslasihelmistä helmiostokset postauksessa.

lisäys 25.2.2015

Huomasin, että kierrätyslasihelmiä on myynnissä Porvoossa (Idan Helmipiste ). Poikkesin ohikulkumatkalla liikkeessä ja ostin vähän lisää pienempiä helmiä mahdollista inspiraatiota odottamaan.
uudet pienet helmet


 
Lisäys 17.6.2015

Eräs blogin lukija oli kysellyt helmiä Porvoosta Idan helmipisteestä ja saanut vastauksen ettei heillä ole enää näitä helmiä myynnissä.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kierrätyslasihelmiä


Ostin viime kesänä helmiä Iitin käsityöläisten näyttelystä Suvigalleriasta. Arja Okkonen myi näyttelyn ohella afrikkalaisia kierrätyslasihelmiä. Helmistä oli tehty näyttelyyn suuria töitä ja näyttelyn nimikin oli Helmiä Afrikasta.
Afrikkalaisia lasihelmiä
Kierrätyslasissa on himmeä hohto ja vähän epätasainen lasiseosten mukaan vaihteleva väri. Kuvassa  kierrätyslasihelmiä, joita ostin osittain tietämättä vielä niiden käyttöä.
korvakorut sukkulalla


Korut neulalla
Helmen hohto on luonnonvalossa elävämpi kuin salamavalolla otetussa kuvassa.  Tein korut virkkauslangoista. Vaaleanpunainen on Aidaa, muut vähän paksumpia. Vaaleanpunaisen korun halkaisija on n. 3 cm, sinisen ja keltaisen korun halkaisija on n. 4 cm. Pituutta näille isommille tulee enemmän koska lisäsin tuota ketjua siniseen ja pienen ympyrän keltaiseen.
Jos olisin ostaessa tiennyt mihin tulen helmiä käyttämään, niin olisin ostanut enemmän pieniä helmiä. Noiden suurimpien helmien halkaisija on 1 cm ja lasi on melko painava materiaali näin ohuiden lankojen kanssa käytettäväksi.         
     

perjantai 13. helmikuuta 2015

Hyvää Ystävänpäivää !


Törmäsin tähän yksinkertaiseen korvakorumallin täällä . Tein ensin virkkauslangasta punaiset korut (halkaisija n. 4cm) ja sitten tein ohuemmasta Lizbeths 20 langasta toiset. Helmien koon takia täytyi ohuempien malliin lisätä solmumäärää, halkaisijaksi tuli n. 3 cm. Korvakoruissa käytin taas sukkulaa. Sukkulalla ainakin vielä onnistun tekemään tasaisemman jäljen kuin neulalla.
korvakoruja


Ystävänpäivän teemaan tein aiemmin valmistuneesta sydämestä avaimenperän. Muissa avaimenperissä sovelsin mallia uudesta japanilaisesta Tatting Accessories kirjastani.
Avaimenperiä sydänteemalla
 
Täytyy varmaan harjoitella vielä neulatekniikkaa…

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Välineitä



Vanhat sukkulat




Vanhat muoviset sukkulat vuosien takaa olivat kuluneet ja niitä oli vain kaksi ehjänä tallella. Sukkulat olivat myös vähän epäkäytännöllisiä. Kooltaan nämä sukkulat ovat pieniä ja muodoltaan väärällä tavalla pyöreitä. Lisäksi toisistaan irrotettavat osat löystyvät helposti. Voit kuvitella, että nämä sukkulat eivät houkuttele aloittamaan suurempaa pitsiä. Välineitä on todella aika uusia.

Ensimmäinen hankinta


Siksi päätin hankkia uusia välineitä. Rosegroundista tilasin uusia sukkuloita ja neuloja. Ennen tein pitsejä vain sukkuloilla. Nyt päätin kokeilla neulojakin. On mielenkiintoista nähdä voittaako neulat vai pysyykö sukkulat edelleen vahvasti mukana. 



Uudet käpyitsitarvikkeet


Lisäksi tein heräteostoksen. Ostin koukkusarjan rasiassa. Rasia on varmaan hyvä; kun yhtä koukkua käyttää, niin toiset säilyvät tallella rasiassa. Täytyy vain tehdä vielä jonkunlainen ”avaimenperä” tuohon koukkusolkeen, että sitä on mukavampi käyttää.

Ostin samalla kirjan, ihan vaan kauniin kansikuvan perusteella.
Uusi kirja, jossa on yksinkertaisia ohjeita
Ajattelin, tehdä heti tuon kansikuvassa olevan korun, mutta en ihan onnistunut. Tein kukat vähän koristeellisemmiksi.
käpyily
Oma sovellukseni korusta
 
Jos nyt aloittaisin tuota korua, niin laittaisin kukkien väliin kaksi helmeä yhden sijasta. Nyt korun pukemisen jälkeen täytyy varmistaa että kukat ovat oikeinpäin. Eihän se käyttöä haittaa, mutta kahdella helmellä koru olisi vähän napakamman tuntuinen.

Totean, että olen ostanut sukkuloita ja muista käpypitsitarvikkeita myöhemmin myös Jatan aitasta  ja  Kässäkamarista, tai näiden osastoilta Rauman pitsiviikoilla ja Helsingin käsityömessuilla, Halusin mainita nämä tähän kotimaisina vaihtoehtoina.


Lisää käpypitsitarvikkeita


Myöhemmin ostoksia on kertynyt useammasta lähteestä ja sukkulakokoelma on kasvanut erilaisilla erikoissukkuloilla sekä erivärillä ja merkkisillä perussukkuloilla. Kun sukkuloita on paljon, niin eri värisiä lankoja voi olla sukkulassa valmiina. Ei tarvitse jokaisen työn välissä tyhjentää sukkulaa.
 
Linkkejä käpyilytarvikkeiden myyjiin:
Suomessa:      Jatanaitta 
                        Kässäkammari
                        Anjalin
                        Pitsijapalmikko
Iso-Britannia: Roseground  
Yhdysvallat: Handy Hands  ja  Tatting Corner
Saksa: Spitzenocchi
Italia: Hobby Perline


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Frivolite ohjeet



Pitkän tauon jälkeen etsiskelin frivoliteettiohjeita. 11v tyttäreni totesi taannoin että kaikkien opintojen äiti on google. Ehkä uudistuneessa sananparressa on totuuden siemen. 

Etsiskelin suomalaisia sivuja, vähän huonolla menestyksellä. Löysin Renkolaisen verkkokaupan Pajupuron, jossa on myynnissä frivolitekoruja. En etsinyt tuotteita vaan ohjeita joten oli laajennettava hakua.

Koruohjeita Google-haulla


 Pinterestistä löytyi paljon valmiita koruja ja joitain malleja. Kokeilin korvakorujen mallia ohjeen mukaan. Sitten pienensin solmumäärää ja tein toisen paksummasta langasta. Tuosta valkoisesta paksummalla tehdystä korusta pidän itse enemmän. Ohje linkistä 


Lisää kivoja ja helppoja käpyilymalleja löytyi osoitteesta http://free-tatting.com/ Sieltä mallia mukaellen tein punaiset korvakorut. Sinivalkoisten korvakorujen ohje on Veronica Saccon blogista . Sivulta löytyy yksinkertaisia ja helposti seurattavia piirrettyjä ohjekuvioita.

Ohjeen pieniin sydämiin löysin Japanista Daruma-Itolta. Valitettavasti linkki ei enää toiminut ja poistin sen

Linkkejä sivuostolle, jossa ohjeita

Norjalainen sivusto, Anne Bruvold http://nuperelle.net/EngPatterns.htm




(lisäys 30.12.20219


Linkkejä kerätty muihin postauksiin


Lisää linkkejä ohjesivuille artikkelissa frivolite ohjeita , jonka kirjoitin maaliskuussa 2016 ja jota olen täydentänyt myöhemmin

Muutama sana tarvikehankinnoista artikkelissa välineitä

Olen koonnut linkkejä ilmaisohjeiden mukaan vuosien varrella tekemiini pitseihin, lisäksi olen luokitellut linkit neljään ryhmään ohjeiden haasteen tason mukaan. Päivitin tuon artikkelin ja ajattelin, että on hyvä mainita myös täällä. Lisäsin linkkisivulle myös kuvia. Linkit ovat valitettavasti luettelona, jolloin niitä on vaikea avata mobiililla, mutta tietokoneella selaaminen onnistuu. Linkit päivitetty v. 2020 osalta.




tiistai 3. helmikuuta 2015

Frivoliteetti ja minä



Olen harrastelijakäsityöläinen Kouvolasta. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme tytärtä.  Käsityö on minulle tapa rentoutua ja irrottautua arjen kiireestä.

Olen tehnyt käsitöitä aina. Ensimmäisen ammattinikin hankin kotiteollisuuskoulusta kankaankudontalinjalta. Tosin työskentelin alalla vain vuoden verran. Sitten uteliaisuus ajoi kokeilemaan muita aloja. Käsityö pysyi kuitenkin harrastuksena.
tatting


Frivoliteetti

Mummoni oli nuorena Karjalassa tutustunut tekniikkaan ja hankkinut itselleen yhden sukkulan. Mummo teki pieniä liinoja sukkulallaan. Toinen mummoni ihaili frivoliteettipitsiä. Hänen mielestään ”se on kauneinta mitä nainen voi käsillään tehdä”. Tämän siis opin jo lapsena.

 Myöhemmin hankin itselleni muutaman sukkulan ja tein pitsejä. Mallit otin pääasiassa vanhasta Burdan frivoite- liitteestä ja kirjastosta lainaamastani kirjasta, muistaakseni nimi oli Frivoliteter. Omia malleja tein vain muutamia. Mallit olivat klassisia liinoja, kauluksia ja kirjanmerkkejä mahdollisimman ohuista langoista. Frivoliteetti hitaana työtapana jäi sivuun ja neulominen voitti käsityöharrastuksena vuosiksi. Nyt kuitenkin n 25 vuoden jälkeen kaivoin vanhat välineet esille ja päätin elvyttää vanhan harrastukseni. Kuvissa joitain vanhoja pitsejäni. Keltainen kirjanmerkki on 12 cm pitkä ja alla olevan liinan halkaisija on 23cm