sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Vappuhyrrät käpyillen

 


Hyrrät valmiina vapuksi.



Vappu ja kevät on koittanut. Juhlitaanpa sitten kevättä, työtä tai Valburgin pyhimykseksi julistamisen vuosipäivää niin hyrrät sopivat kevään tuulen ja purojen teemaan. Hyrrät on käpyilty käpypitsiyhdistyksen keväisen jäsenohjeen mukaan. Jäsenyyteen kuuluu neljä pitsiohjetta vuodessa ja ne saa liittymällä käpypitsiyhdistyksen jäseneksi.

Tällä viikolla teemana on esitellä Suomen Käpypitisiyhdistyksen kesätoimintaa.
Käpypitsiyhdistyksen tapaamiset toteutuvat korona-aikana opittuun tapaan etätapaamisina jokaisen kuukauden toisena maanantaina. Livetapaamisia suunnitellaan, mutta varsinaista jäsentapaamista ei ole vielä saatu toteutumaan. Rauman kesätapaaminen kuitenkin kuuluu vuosittaiseen ohjelmaan ja sinne ovat tervetulleita kaikki käpypitsistä kiinnostuneet. 


Korvakorut



Kuvan koruissa solmumäärät vaihtelevat hiukan ja tappikorvakoruissa pienemmällä solmuluvulla on saatu aikaan vähän kuperaa muotoa. Lisäksi käpyilin toiset korut ilaman helmiä ja toiset helmien kanssa. Helmirasiassa pyörii jonkin verran kukahelmiä, joille ei ole ollut juuri käyttöä. Näihin koruihin kuitenkin laitoin kukkahelmet.

Tapit olen liimannut koruun kiinni ja olen huomannut tämän haasteeksi, Liimaa tulee laitettua helposti liikaa, jolloin se näkyy hiukan korussa. Olenkohan ainoa huolimaton tässä asiassa, en tiedä, mutta minulle tämä on haaste ja pitäisi varmaan harjoitella ja tehdä enemmän tappikoruja.

Olen aiemmin tehnyt samaan tapaan koruja sinivalkoilessa langalla ja valkoisilla helmillä, postaus on vuodelta 2020.


Pitsiviikon käpyilyt.



Käpypitsiyhdistyksen ohjelmassa on tänäkin vuonna tapaaminen Rauman pitsiviikoilla heinäkuun lopulla, siellä yhdistys järjestää vapaamuotoisen käpypitsikahvilatapaamisen Kontieon kahvilan piharakennuksessa. Tapaamisessa voi tutustua ja jutella muiden käpyilijöiden kanssa. Jos tenkiikka on vielä vieras, niin voi kokeilla käpyilyä. Usein esillä on myös pieni käpypitsinäyttely järjestäjien mukanaan tuomista pitseistä. 


Pitsiviikko järjestetään Raumalla  22-30.7.2023.

  • Käpypitsikahvilatapaaminen on Kontion kahvilan piharakennuksessa 27.7. klo 11-14 
  • Rauman kansalaisopiston kanssa järjestetyty käpypitsikurssit 26.7. klo 10 - 17 vanhalla opistolla, Vähäkoulukatu 8. Ilmoittautumiset Rauman kansalaisopiston sivulla
    • aloittelijoille käpypitsin peruskurssi, kurssinumero 1104215
    • edistyneemmille Kolmiuloitteisia kukkia käpypitsitekniikalla, kurssinumero 1104217

Viime vuonna käpypitsikahvila järjestettiin ulkona,
tänä vuonna siis Kontien kahvilassa sisällä.




sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Pieni käpypitsiliina

 

Pieni liina blogista; Marmelo, tatting lace


 
 

Pikkuliina sai reunuksen.


Käpypitsiliinan nimi on rakkauslaulu, sitä en ihan tässä liinassa näe. Ehkä värivalinta ei osunut nyt ihan teemaan. Käpyilin vielä reunan vaalean vihreällä ajatellen keväistä ruohoa joten parempi nimi olisi varmaan ollut kevättä rinnassa, eli en ihan tavoittanut liinan alkuperäistä olemusta. Tunnelma on kuitenkin kevyt.

Linkki kaikki tietokoneet eivät avanneet linkkiä, joka ei ollut turvallinen. Laitan tässä linkin ohjesivuun, jos se olisi turvallisempi.


Kevättä luonnossa


Kevättunnelmissa otin vielä valokuva tulvivasta pellosta, jossa muuttolinnut pitivät taukoa matkalla. Lumi on täällä eteläisessä Suomessa jo todella vähissä ja sulamisvedetkin kuivuvat pian, mutta nyt on vielä peltoja veden alla.


Linnut levähtävät pellolla tulvavedessä. Huomaa kaksi aitaa vedessä..


Keväinen pitsikukka


Vielä keväinen kuva keväisestä käpypitsikukasta rautalankavarrella ja kierrätyslasihelmellä. Ostin näitä helmiä kauan sitten, mutta en ole oikein saanut näitä kulumaan, kun käpypitsissä tarvitaan yleensä pienempiä helmiä. Afrikkalaiset kierrätyslasihelmet ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja liitän tähän linkin valmistusprosessin kuvaukseen.


kevätkukkakäpyily



sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Pieni käpypitsikoriste

 

Pieni käpypitsi kukkarasian kannella kuvattuna.


Tänä vuonna jätin Renulekin Kevätliinan käpyilyn väliin, usein liina on vienyt koko kevään. Nyt on aikaa tarttua aiemmin ohitettuihin malleihin ja käpyillä pienempiä kauniita kuvioita, jotka ovat aina jääneet toteuttamatta muiden töiden tieltä. Internetistä löytyy toinen toistaan kauniimpia lahjakkaiden suunnittelijoiden käpypitsikuvioita, jotka ovat päätyneet odottamaan to-tat-listalleni.

Pieni liina

Aloitin pienen kauniin alusliinan, jota olen huomannut paljon käpyiltävän ja jonka koukeroisia kuvioita olen ihaillut. Liina löytyi nimimerkin tass_tat blogista Marmelo, tatting lace. Valinnassa taitaa näkyä taas mieltymykseni japanilaisiin herkkiin pitsimalleihin.

Jatkoin käpyilyä vielä kevään keltaisella ja valkoisella Lizbeth 40 numeroisella langalla.



sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Pääsiäismuna 2023

 

käpypitsipääsiäismuna kokoelma.


Pääsiäismunakokoelmani karttui taas uudella käpypitsimunalla. Muna oli kahdeksas koska viime vuonna tein kaksi. Munankäpyilyvuosi oli seitsämäs. Tarkoitus on kartuttaa kokoelmaa vähintään yhdellä munalla vuodessa. Haluaisin tietää onko muilla karttuvaa käpypitsikokoelmaa jossain teemassa.


Pitsimuna 2023

Tämän vuoden munan maalasin vaaleaksi ja harmittelin, että vaihteeksi olisi voinut olla tumma, Nyt väri on sama kuin viime vuoden käpypitsimunassa.

Tällä kerralla lakkasin maalatun munan, jotta väri kestäisi paremmin eikä sekoittuisi käpypitsilankoihin. Vihreät ruudut ja keltaiset pienet kukat olivat yritys saada aikaan tasainen pintakuvio. Tietysti kapenevat keskustat eivät voi olla samaa kuviota kuin reunat, mutta kuvio peittää munan.



Munan korkeus 6 cm ja lanka Lizbeth 40.

Ylin keltainen kukkarivi oli ehkä turhaa, keskuskukka olisi riittänyt. En osannut arvioida munan kapenemista oikein, mutta ehkä ensi vuonna.

Hyvää Pääsiäistä!





perjantai 7. huhtikuuta 2023

Käpypitsiristi

 

Pitkänperjantain käpypitsiristi



Pitkänperjantain käpypitsiristi on tänä vuonna kelttiristi Kirjasta " Celtic Tatting Knots & Patterns", Rozella Linden. Kirja löytyi kirjahyllystä ja risti sopi juuri pääsiäisen teemaan, joten valitettavasti ohjeeseen ei ole linkkiä, vain viittaus kirjaan.

Risti


Kelttiristiin kuuluu ympyrä, aurinko, joka kuvaa äärettömyyttä ja jatkuvuutta, kuten myös solmut, joilla ei ole alkua eikä loppua. Kaunis kristillinen tulkinta kertoo, että ympyrä on uskon aurinko; Jumalan valoa, jota ei voida peittää.

Värit

Tämän kuvauksen mukaan tein värivalinnan, jossa pitkänperjantain ristissäkään keltainen auringonvalo ei pysy täysin piilossa, vaan säteilee käpypitsiristin solmujen lomasta. Kelttiristit ovat yleensä rauhallisemman värisiä varmaan siksi, että käsitöissä jäljitellään metalli ja kiviristejä.

Ristin väreissä on keskellä hopeanharmaa ja reunalla sadonkorjuun oranssi, jonka sävy näytti mielestäni ristille sopivan hohtavalta ja voisi jäljitellä metalliristiä.

Koriste

 Lizbeth 40 langalla käpyiltynä ristille tuli korkeutta 4.5 cm. 

Tämä risti muuttuu kääntämällä pääsiäisristiksi, jossa aurinkoympyrä tulee esiin ja julistaa pääsiäisen valoa ja ylösnousemuksen riemua. Kätevä koriste siis koko pääsiäisen ajaksi. Sijoituspaikka täytyy miettiä tarkkaan; missä pieni käpypitsiristi pääsisi näkyvästi esille.


Pääsiäisen käpypitsiristi



sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Käpypitsinarsissi

 

Narsissi päääsiäiseksi


On palmusunnuntai. En ole ostanut narsisseja enkä hakenut pajunkissoja, virpojiakaan ei ole tulossa. 

Yritin taas käpyillä narsissin. Tänä vuonna siitä tuli hyvin pieni. Kukka olisi sopinuit hyvin pajunoksaan kiinnitettäväksi, mutta en hakenut oksia. 

Kieputtelin pitkän varren hakaneulan ympärille ja lisäsin toisesta rautalanganpätkästä pajunkissaoksia ympärille, jolloin sain hakaneulasta rintaneulan. 

Rintaneula


Narsissi on mielestäni onnistunut ja taidan kirjoittaa ohjeen muistiin. Solmulukua suurentamalla se voisi olla kaunis suurempanakin tai paksummalla langalla käpyiltynä. Muuten sanoisin kyhäelmästä, että se on hutera. Varsirautalanka ei ole pysynyt alkuperäisessä asennossa ja minun täytyy miettiä, miten taivuttaisin sen napakammin ja saisin tukevoitettua kokonaisuutta.

Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että huolellisesta suunnittelusta voisi olla hyötyä. Näin kun lähtee liikkeelle rautalankaa taivuttamalla, niin kiinnityskohdat eivät ole parhaissa kohdissa. Luulen, että tämä hallitsematon kokeilu on tuttua suurimmalle osalle käsityöläisistä ja lukijoissa löytyy ymmärrystä.

 Nyt kokeilen kääntää rautalangan tukevammaksi muuttamatta asetelmaa ja ulkonököä. Ehkä kevyt decoupage-lakkakerros voisi myös olla hyvä, vaikka rautalanka pitääkin pitsit kuosissa.