perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vihreä unisieppari

Unisieppari pihalla

Unisieppariurakkani on tältä erää ohi. Jokaisella tytöllä on nyt oma unisieppari.

Tämä kolmas unisieppari on rauhoittavan vihreä. Siinä on vihreä Aida virkkauslankaa ja valkoinen vanha lanka joka löytyi kaapista ja jonka alkuperä on unohtunut. Malli on yksinkertainen kukka kelttitekniikalla. Käytin siinä ihan kyseistä tekniikkaa varten tehtyä sukkulaa, joka sopii muotonsa vuoksi tavallista sukkulaa pienemmästä kolosta työn läpi.  Helmet ovat askarteluliikkeen lasihelmiä, vain höyhenien juuressa on muutama kierrätyslasihelmi. Höyhenten sävy ei ihan soinnu lankaan, mutta tuo ero jotenkin pienenee lapsen huoneessa
Tämä unisieppari päätyy huoneeseen, jossa on vihreät seinät. Lanka on seinää voimakkaamman värinen, joten värit sointuvat ihan hyvin yhteen. Pelkäsin että malli on liian raskas, kun ajattelin, että unisiepparin täytyy olla kevyt ja hento. Malli ei todellakaan ole siro, mutta näin pingotettuna ja helmet välissä kevenee kummasti. Olen tyytyväinen lopputulokseen, vihreä on rauhoittava väri ja sopivassa valossa nuo helmetkin kimaltelevat kivasti.
Kelttikuvio


Kelttisukkula



Huomiseksi on luvattu lämmintä säätä ja toivotankin kaikille Hauskaa Vappua!
t. Marja

Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Rintasolki

Puuvillalankaa, lasihelmiä ja nahkaa


Vietin aikaa ostoskeskuksessa odotellen vaatekaupoissa viihtyvää teiniä ja ostin askarteluliikkeestä pieniä sieviä nahkakukkia. Kotona tuo 1,5 cm halkaisijalla oleva kukka ei enää ollutkaan niin pieni. Otin virkkauslankaa, jotta kukka ei vaikuttaisi suhteettoman suurelta. Lopputuloksena syntyi solki, jonka halkaisija on 4,5 cm. Lisäsin vaaleita helmiä pehmentämään materiaalieroa ja ryhdistämään kokonaisuutta.  Solki on oma malli, mutta olen käyttänyt siinä Ninetta Caruson ohjeen mukaista kiertynyttä rengasta.
Koska ostin myös punaisia kukkia, tein punaisen soljen punaisella virkkauslangalla. Punainen lanka oli yllättäen hieman ohuempi ja siihen jouduin muuttamaan solmumääriäkin pienemmäksi. Punaisen soljen halkaisijaksi tuli 4 cm. Solmumääriä pienensin siksi, että tuo kukka on melko massiivinen ja halusin välttää liian isoja reikiä pitsissä. Kukka olisi ollut orvon näköinen keskellä reiällistä pitsiä, mutta nyt se helmien ja runsaan pitsin ympäröimänä sulautuu solkeen paremmin
Punainen versio

Käpypitsiyhdistys

Suomen frivolite historiassa käännettiin lauantaina 16.4 uusi lehti, kun piskuinen harrastajajoukko kokoontui Espooseen perustamaan uutta käsityöyhdistystä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää käpypitsiharrastusta Suomessa ja lisätä kanssakäymistä harrastajien kesken. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan yhdistykseen ja sen toimintaan.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Maija Vaara, joka opettaa käpypitsiä Espoon kansalaisopistossa. Ensimmäinen hallitus valittiin perustajajäsenistä. Jatkossa yhdistykselle avataan kotisivu, josta löytyy tarkempaa tietoa. Halukkaat voivat jo nyt täyttää jäsenanomuskaavakkeen .
Yhdistyksen syntyhetki kevätauringon loisteessa


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Sininen Unisieppari



Kevät etenee vauhdilla, ensimmäiset ruohosipulinalut ovat jo nousseet lumesta. Toki  ne saavat vielä kasvaa ennen kuin satoa pääsee korjaamaan, mutta kasvu on kuitenkin alkanut.
Tänään on Suomen kielen päivä. En kuitenkaan huomioinut sitä mitenkään käsitöissäni, vaan jatkoin unisiepparisarjaa. Löysin kotoa sinisiä höyheniä ja tein sitten siepparista sinisävyisen.
Tavoitteeni on edelleen tehdä jokaiselle lapselleni unisieppari, joten tämä on  kolmen sarjassa keskimmäinen. Malli on hyvin yksinkertainen, mutta langassa sentään väri vaihtelee. Höyhenten juuressa osa helmistä on kierrätyslasihelmiä, osa pieniä lasihelmiä. Tein tuon pienen kukan ajatellen että tekisin niitä muutaman, mutta sitten laitoin tuon ensimmäisen kukan keskelle siepparia, enkä tehnyt enempää. Ajattelin tällä kerralla että yksinkertainenkin on kaunista. Toivottavasti tämä tuo teinille sinisiä ja rauhallisia unia.
Yksinkertainen unisieppari


kevään ensimmäinen yrtti

                Marja


Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Villakukkia käpypitsipäivänä

Villakukkia



Tänään vietetään kansainvälistä  käpypitsipäivää.   En silti tehnyt perinteistä pitsiä, vaan esittelen tänään villakokeilujani.

Kevät etenee vauhdilla, mutta kukkia ei vielä ole meillä vielä lumen lomasta noussut. Vasta pari vihreää pientä heinää on ilmestynyt aurinkoiselle seinustalle. Tein kevätkukkia odotellessani omat kukkani villan ja puuvillan yhdistelmällä. 

Minulla oli oranssia Lizbeth 20 lankaa ja katselin sen sävyn olevan lähellä tuota veriseitikillä värjättyä lankaa. Kokeilin niitä yhteen jolloin syntyi kukkia. Veriseitikki kukka oli kyllä kaunis, mutta halusin valkoista piristykseksi ja tein puolet kukista valkoisella villalangalla. Pitkään mietittyäni kiinnitin kukat hiuspantaan. Se oli helppo ratkaisu näin aluksi. Kukat ovat keväisen pirteitä luultavasti tulen käyttämään niitä muuallakin. Muotoilin kukat itse, joten ohjetta ei ole.  Kukka kuitenkin on perin yksinkertainen, jokaisessa terälehdessä on puuvillalangalla 20+20 kaksoissolmua ja villalankalenkki.

Kun kukat oli kiinnitetty reiälliseen pantaan, niin sitten kokeilujen kautta tein tuon vihreän päälisen pantaan. Kun on kyseessä villalanka, niin yritin taas aluksi liian monimutkaisia nauhoja. Lopputuloksena on yksinkertainen nauha kaksoissolmuja pannan päästä toiseen ja kukkien välillä pitkiä lankalenkkejä koristeeksi. Hiuksiaan kuvaan lainasi 14 – vuotias tyttäreni. 9 – vuotias pikkusisko totesi, että tuon kehtaisi laittaa kouluunkin. Miten kohtelias lapsi!

Veriseitikillä värjättyä lankaa käytin viimeksi huopalaukkuun ja vihreä villalanka on nokkosella värjätty, olen ostanut sen viime kesänä Saarenmaalta. Villalangat tuottajilta ostettuna on vähän haasteellisempi löytää ja maksavat vähän enemmän kuin perussukkalangat. Kuitenkin frivolite – pitsitöissä  nämä langat ovat todella riittoisia ja niiden värimaailma on ainutlaatuinen.  Alun perin ajattelin pysyä luonnon värisissä, kokonaan värjäämättömissä villalangoissa, mutta kasvivärjätyt langat tulivat vähän vahingossa mukaan ja niitä toivon löytäväni jatkossa vielä lisää. 

Lähikuvaa kukkasista



Iloista käpypitsipäivää!


Marja



Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!