Kukkarokassi |
Kesä lähentele loppuaan ja kukkien aika alkaa olla ohi. Ostin viiniköynnöksen telineeseen ruusuvalosarjan, joka valaisee kivasti syysiltoja, antaa vaikutelman kukkivasta köynnöksestä.
Kesän muuttoinventaario jatkuu
edelleen. Olen huomannut omistavani pari laatikollista ompelemattomia tilkkuja
ja kankaita. Olen pitkään haaveillut pussista, johon mahtuisi kukkaro ja kaksi
puhelinta ja olen joskus ostanut tuon kukkarokehyksen, joka on sitten jäänyt
käyttämättä. Näistä aineksista päätin vihdoin toteuttaa haaveeni kukkarokassista.
Valitsin kassiini vanhan feresikankaan jämäpalan ( olisi voinut olla paksumpi) ja tein pussin
molemmille puolille samanlaiset pitsikoristeet. Valkoinen on Lizbeth 40 ja
luonnonvärinen lanka on vanha kerä varastosta. Tämä lanka oli vähän valkoista
lankaa ohuempi, mutta toimi kuviossa.
Vanha lanka |
Kuvioon otin ohjeen Italialaisesta lehdestä, joka Maija Vaaralla oli
mukana pitsiviikon tapaamisessa Raumalla. Lehdessä kukkia oli vain yksi
ja koriste oli tehty somistamaan avokkaita. Laajensin kuviota kassiin
sopivammaksi.
Ruususomiste |
Kokeilin jo kassia yhden kerran ja totesin, että pienempikin olisi
riittänyt, mutta tämäkin toimii.
Tilkku oli siis jäänyt tähteeksi feresin hameesta. En muista tarkkaan, milloin
tuon feresin ompelin, 1980- luvun lopulla luultavasti. Valokuvien perustella
olen käyttänyt sitä 1990- luvulla. Kaivoin vaatteen kaapista ja otin siitä
kuvan. Silkkiesiliina tosin jäi kuvaa varten silittämättä, mutta kuvasta saa
kuitenkin käsityksen siitä mikä on feresi.
Feresi |