sunnuntai 7. helmikuuta 2021

käpypitsiliina Renulekin kevätohjeella


Kevätliinan aloitus



 Renulekin kevätliina houkutteli taas käpyilemään. Tekemistä siinä riittää, mutta värien sommittelu on mielenkiintoista ja hauskaa. On hauskaa keskittyä yhteen kerrokseen kerrallaan. Vaikka blogissa on kuva valmiista liinasta, en osaa hahmotella värejä valmiin liinan kuvaan, vaan väritys syntyy aina vasta työn edistyessä.

Olen aiemmin käpyillyt kaksi Renulekin kevätliinaa. Viime vuonna tein liinan kesäisen sinitaivaan ja auringon paisteen väreissä. 

2019 Valitsin liinaan vaaleanpunaista, valkoista ja vihreää – liinan ilmeessä on alkukesän kukkien sävyjä. Linkki liinaan


Lankojen valintaa

Ulkona on valkoista ja vähän valkoisen lumen seasta pilkistäviä tumman vihreitä havupuiden oksia. 

Lunta on niin paljon, että jalka upposi polvea myöten lumihankeen auraamattomalla alueella kävellessä. Se on muuten tehokasta liikuntaa, suosittelen liiasta istumisesta kärsiville. Täytyy kyllä myöntää, että haaveilin lumikenkien hankkimisesta.

On ehkä luonnollista haluta voimakkaita värejä kun elää lumen ympäröimänä. Otin esille hehkuvia ja kirkkaita värejä. Tämän liinan väritys on keskikesän ja syksyn kukkien ja lakastuvien lehtien voimakkaat värit.

 Liinan keskustaan laitoin kultalankaa, joka oikeasti on vähän vihreä. Värin nimi on ”Harvest Gold” Valokuvissa auringon valossa sävy näyttää kovin kultaiselta. Kun työ etenee, niin yritän välillä kuvata vähän varjossa tai lampun alla, jotta saan todelliset värit paremmin näkyviin.


Liinan keskuskuvio valkoisella pohjalla


Lankavalinta on tälläkin kerralla Lizbeth 40, josta minulla on varastossa värivalikoimaa. Tilasin siis lankoja lisää ja nyt on erisävyisiä lankoja, joita voi yhdistellä. Nyt pitäisi osata vain käyttää värejä viisaasti, ettei mikään lanka loppuisi kesken työn.

6 kommenttia:

  1. Lovely start with summer brightness 💖💛💚 Even if I choose colours and their placement at the start, I mostly have to change as I tat 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. The doilies are always unique even if the instructions are the same.

      Poista
  2. Love your colours! I’m working in white.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. White is fresh and classic, it becomes beautiful. I wanted to play with colors.

      Poista