sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Neulakäpyilty rannekoru karneolin siruilla

 

Valmis rannekoru ikkunan valossa

Lunta tulvillaan on raikas talvisää. Tänä vuonna saatiin luminen pakkastalvi, edellisestä on aikaa. Pikkutietä ajellessani otin kuvan metsään peittyvästä ladosta. Latojen aika on ohi ja pian ne lahoavat ja katoavat maisemasta. Heinät korjataan pyöröpaaleihin ja kuljetetaan suoraan karjasuojien lähelle. Ei enää hangolla heinäseipäille kuivumaan ja sitten lähimpään latoon talvivarastoon.

Kuvaan mielelläni latomaisemia, niin kauan kun latoja vielä on. Tämä lumisen ladon ja metsän ohi ajoin tänään.

Luminen latomaisema aamupäivältä



Kaneolin siruja on vielä jäljellä. Suurimmat ja värikkäimmät sirut käytin kaulakoruun ja nyt lajittelin niitä vielä koon mukaan. Tällä kerralla suurimmatkin sirutkin olivat melko pieniä. Valitsin suurimmat sirut seuraavaan käpypitsiin. Edessäpäin oleva haaste on entisiä suurempi, kun mietin mitä teen jäljelle jääneistä pikkuruisista siruista.



Neulakäpyily

   En ole pitkään aikaan tehnyt mitään neulalla. Nyt ajattelin, että saan sirut helpommin tähän pieneen työhön, jos valitsen välineeksi neulan.

  • Neula oli langan paksuuteen nähden hiukan liian paksu. Ajattelin, että se sopii tähän työhön, jossa on epätasaisia kivensiruja.
  • En ehkä jaksanut käydä neuloja läpi ja etsiä sopivaa. Otin tylsyttämäni nukkeneulan, joka ensimmäisenä laatikosta käteen osui.
  • Ehkä neula olisi parempi 20 numeroiselle langalle, mutta
  •  valitsin langan värin perusteella ja tein Lizbeth 40 langasta.


Rannekoru

Valitsin käpypitsimalliksi Hobby Point sivustolta Anastasijan kauniin kuvion, joka mielestäni sopi kiviin hyvin. Jotenkin nuo käpyillyt koukerot tuovat mieleen kelttikuviot. Kivensirut korostavat säännöllisen pyöreitä koukerokuvioita. Ajattelin, että vastakohdat täydentävät toisiaan; tasaisen pyöreät muodot ja rosoiset kivensirut. Valmiin korun vaikutelma on hyvin erilainen kuin korussa ohjevideolla.

Koukeroinen karneolikoru levitettynä


Kivensirujen koko huomioon ottaen olisi ollut viisasta käyttää paksumpaa lankaa. Laitoin kangas-decoupage-lakkaa kuten aina, mutta nyt taidan kovettaa vielä uudestaan tehokkaammalla aineella, jotta painavat kivet eivät vedä hentoa pitsiä aivan mutkalle.

Suurin osa karneolin siruista on kaulakorussa, joka valmistui viime viikolla.


2 kommenttia:

  1. Interesting about the barns disappearing. You’ve done amazing work with the carnelian chips.

    VastaaPoista