sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Käpypitsin ja kivensirujen yhdistämisen vaikeus




Karneoli-käpypitsi yhdistelmällä aloitettu koru ikkunan valossa.


 Pakkaset tulivat pidemmäksi aikaa. Minulla oli kahdet vanhat käsineet päällekkäin 25 asteen pakkasessa, eikä se riittänyt. Tiedät varmaan tunteen, kun pakkasella tuulee ja kylmä tuntuu luissa ja ytimissä. Voi olla, että minkäänlaiset käsineet eivät riitä. Ajattelin silti laittaa pitsit syrjään ja neuloa kunnolliset lapaset lopputalveksi ihan alkuperäisrodun villalangasta.

Lankavarasto ei ole täydentynyt ja helmiä ihmettelen edelleen. Helmikauppojen valikoimaa selaillessani tein heräteostoksen ja ostin kasan kivensiruja, joiden kanssa olen puuhastellut viime päivät.

 

Karneoli

 

Olen ihaillut karneolia aina. Siinä värit vaihtelevat ihan vaaleasta tummaan oranssinpunaiseen ja kiven sisäiset halkeamat tuovat mukaan tummanpunaisia, harmaita ja mustia väriläiskiä. Tässä kivessä on huikea väriskaala saman kiviaineksen sisällä. Ei tasaista kohtaa, kuten ei ole ollut minun elämässänikään. Siksi varmaan juuri tähän kiveen olen saanut päähänpinttymän. Oletko koskaan miettinyt, mikä on sinun kivesi ja miksi?

Karneolin ostamista olen suunnitellut jo pidempään. Olen haaveillut tekeväni kauniista kivestä riipuksen. Toteutus ei tällä kerralla onnistunut, kun näin myynnissä pussillisen karneolin siruja ( koko 5 – 10 mm) ja päätin ostaa nuo sirut ja pieniä helmiä kaulakorua varten. Riipus jää myöhemmäksi, mutta varmasti sen vielä joskus teen.

 

Karneolikivien värisävyjä (sininen tulee varjosta, sitä ei ole)

 

Kaulakoru

 

Tavoitteena oli siis kaulakoru, jossa on paljon kivensiruja. Kuitenkaan koru ei saa vaikuttaa liian raskaalta. Halusin laittaa kivet kaareen, mutta en halunnut väleihin kaksoissolmuja. Jolloin tekniikoista jäljelle jäi vain yhden sukkulan ketju. Tämä tuntui hyvältä, mutta sitten huomasin haasteen; kuinka saan käpyilysukkulaan kourallisen epäsäännöllisiä kivensiruja.

Työnkulku oli seuraava:

  •        Lajittelin huolellisesti helmet kolmeen kokoluokkaan ja
  •         pyrin pujottamaan lankaan eri kokoja tasaisesti saadakseni tasaisemman korun.
  •         Kun helmet olivat langassa, niin kiersin langan siniselle suurelle helmisukkulalle
  •         Tein käpypitsirenkaan, jonka jälkeen sukkula oli käyttökelvoton. Langat liikkuivat kivien välissä ja löystyivät. En edes pystynyt purkamaan lankaa sukkulasta vaan leikkasin
Ja taas:
  •          lajittelin helmet
  •         Pujotin helmet lankaan
  •         Päätin kokeilla puista sukkulaa ja kelasin helmet siihen
  •         Kiinnitin langat ja helmet kuminauhalla lujasti kiinni sukkulaan.
  •        Vihdoin onnistuin tekemään kaksoissolmuja, vaikka eivät ne olleet aluksi kovin tasaisia, koska olin aluksi tottumaton käsittelemään tätä kummallista sukkulaa.


Räjähtänyt helmisukkula ja paremmin toimiva puusukkula.


Uskomattoman paljon aikaa vei tämän yhdensukkulan helmikorun käpyilyyn valmistautuminen. Itse pitsin tekeminen oli yllättävän sujuvaa heti kun olin keksinyt, miten tätä sukkulaa liikutetaan, jotta lopputuloksena on kaksoissolmuja.

 

Koru puolivalmiina ja suunnitelmat eteenpäin

 

Nyt sain siis aikaan ensimmäisen kerroksen. Lankana on Lizbeth 40. 20 numeroista olin ajatellut, mutta valitsin värin perusteella. Minulla on suunnitelmissa vielä toinen kerros, mutta en ole ihan varma, miten sen toteutan. Ketju on melko pitkä, koska ajattelin toisen kerroksen tiivistävän hiukan ketjua ja tuovan pieniä helmiä paremmin esille sekä ryhtiä koruun. Työ on siis keskeneräinen ja jatkan sitä vielä heti kun olen ensin neulonut lapaset. 

 

Lähikuvaa ensimmäisestä kerroksesta.


7 kommenttia:

  1. Spectacular!!! 💗
    One other method could be to string the beads on ball thread separately. Then make split rings using 2 shuttles, joining to the beaded thread between 2 SRs.
    My shuttles (Pony) are small hence I have to find creative ways to avoid loading too many beads on shuttle 😉😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for the tip ! I didn’t think enough before I started tatting. I feel stupid. 😯💙

      Poista
    2. There is nothing to feel stupid about, Marja, and that was certainly not my intention. There are always alternate methods of doing the same thing. We're all still learning 😃 And I honestly love your necklace! 💝

      Poista
  2. You certainly set yourself a difficult task and succeeded marvelously! Yes, I'm with muskaan, I try to put beads on the ball thread wherever possible. I have used mock rings so that I could have beads on a 'ring' but still use the ball.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hope I learned to think more carefully before I start. It is good that there is an experienced tatters online. 💙

      Poista
  3. sorry, the translation changes some of my text!

    VastaaPoista