sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Helmet käpypitsiketjussa

 

käpypitsiketju ja helmiäishelmet


Alkuvuoden inventaariona tarkastelin käpyilylankavarastoni tilannetta. Totesin sen kaipaavan täydennystä. Olen tilannut usein tuotteita Rosegroundista. Nyt on varmaan syytä seurata punnan kurssia ja miettiä kauppoja Euroopan sisällä. On vähän harmi, että Suomesta on vaikea löytää hyviä ohuita lankoja pitsiin ja on tilattava langat kauempaa.

Koska lankakokoelmani ei herättänyt pitsi-ideoita päätin tarkastella helmitilannetta. Tiedät varmaan tilanteen, jolloin on sekä helmiä, että lankoja, mutta värit eivät tunnu sopivan yhteen ja helmet ovat aivan väärää kokoa. Tällaisesta tilanteesta aloitin uuden vuoteni. Ensimmäisiä töitä on miettiä sopivat värit täydentämään nykyisiä lankojani ja tehdä tilaus jonnekin.

 

Helmiäishelmet

Minulla on kauniita helmiäishelmiä 6 mm halkaisijalla, mutta jotenkin olen aina ajatellut niiden olevan liian suuria hentoihin käpypitseihin. Nyt päätin tehdä niistä kaulanauhan. 

  • Helmissä on kaunis hohto ja on sääli pitää niitä laatikossa, siksi otin ne käyttöön nyt.
  •  Ketjussa helmet ovat pääosassa ja siksi päädyin ketjuun.
  •  Koska helmet ovat suuria mietin lankavaihtoehtoina myös virkkauslankoja.
  •  Lopulta päädyin Lizbeth 20 siniseen lankaan, 
  • joka ei mielestäni kilpaile helmien kanssa, vaan pysyy hillittynä värinä taustalla.

 

Ketju

Susan Phillipon ketjun ohjeen löysin sivulta Georgia Seitz . Ketju on helppo ja nopea käpyillä. Sukkula täyttyi suurista helmistä liian täyteen, mutta tämä ongelma helpotti sitä mukaa, kun työ eteni. Lanka oli helmiin verrattuna ohut, joten laitoin 7 kaksoissolmun sijasta 12 solmua. Näin helmet jäivät sopivan etäälle toisistaan ja ketju vaikuttaa kevyemmältä ja ilmavammalta.

Samalla tekniikalla tehdyt korvakorut löytyvät myös Jane Jane McLellanilta, jonka ketjuihin on liitetty erikokoisia helmiä eri tekniikoilla. Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Käpypitsitekniikkana ketju on jaetun renkaan harjoitus: 

  •  Kuvittelin, että haastetta toisi tuo suuri helmi, joka voisi kääntää solmun väärinpäin. Yllättäen tämä ei muodostunutkaan ongelmaksi. 
  • Helmisukkulan sijasta käytin Cloverin käpypitsisukkulaa, jonka pituus on n. 7,5 cm eli ihan kaikkein pienemmällä sukkulalla en kuitenkaan käpyillyt. 
  • Tämä ohje sopii harjoitukseksi aloittelijalle, jaetun renkaan käpyilyn oppimisen jälkeen.



Lähikuvaan laitoin peilinpäälle, jotta näyttää vähän runsaammalle

 


Ketjun käyttö

Tämän kaulaketjun tein ihan itselleni. Periaatteessa pidän enemmän ryhdikkäämmistä koruista, joissa kuvio-osat kiinnittyvät toisiinsa vähintään kahdesta pisteestä, eivätkä osat näin pääse kiertymään ympäri ja koru pysyy ryhdissä. Tässä korussa pääosassa ovat helmet ja hyväksyn kiertymisriskin. Tein kevyen tekstiili decoupase-käsittelyn lankaosille, jolloin ketjusta tuli jämäkämpi.

Lisää kaulaketjuja ja koruja löydät blogistani tunnisteesta Kaula- ja rannekorut


4 kommenttia:

  1. Very pretty! When stash is 'limited', one gets even more creative ☺
    This reminded me of Jane McLellan's Cascade earrings pattern.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. I didn’t notice Jane McLellan’s Cascade earrings pattern. It’s really the same as Susan Phillipo's on the Georgia sitz page. Simple techniques can be found in so many links.

      Poista
  2. Very successful way to use up your pearls. Much better than having them sitting in a box.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, I made the same jewelry as you, I didn’t notice when I followed Susan Phillipo’s instructions. Beautiful patterns and easy techniques can be found at many addresses. I will update the post.

      Poista