sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Pääsiäismuna 2023

 

käpypitsipääsiäismuna kokoelma.


Pääsiäismunakokoelmani karttui taas uudella käpypitsimunalla. Muna oli kahdeksas koska viime vuonna tein kaksi. Munankäpyilyvuosi oli seitsämäs. Tarkoitus on kartuttaa kokoelmaa vähintään yhdellä munalla vuodessa. Haluaisin tietää onko muilla karttuvaa käpypitsikokoelmaa jossain teemassa.


Pitsimuna 2023

Tämän vuoden munan maalasin vaaleaksi ja harmittelin, että vaihteeksi olisi voinut olla tumma, Nyt väri on sama kuin viime vuoden käpypitsimunassa.

Tällä kerralla lakkasin maalatun munan, jotta väri kestäisi paremmin eikä sekoittuisi käpypitsilankoihin. Vihreät ruudut ja keltaiset pienet kukat olivat yritys saada aikaan tasainen pintakuvio. Tietysti kapenevat keskustat eivät voi olla samaa kuviota kuin reunat, mutta kuvio peittää munan.



Munan korkeus 6 cm ja lanka Lizbeth 40.

Ylin keltainen kukkarivi oli ehkä turhaa, keskuskukka olisi riittänyt. En osannut arvioida munan kapenemista oikein, mutta ehkä ensi vuonna.

Hyvää Pääsiäistä!





perjantai 7. huhtikuuta 2023

Käpypitsiristi

 

Pitkänperjantain käpypitsiristi



Pitkänperjantain käpypitsiristi on tänä vuonna kelttiristi Kirjasta " Celtic Tatting Knots & Patterns", Rozella Linden. Kirja löytyi kirjahyllystä ja risti sopi juuri pääsiäisen teemaan, joten valitettavasti ohjeeseen ei ole linkkiä, vain viittaus kirjaan.

Risti


Kelttiristiin kuuluu ympyrä, aurinko, joka kuvaa äärettömyyttä ja jatkuvuutta, kuten myös solmut, joilla ei ole alkua eikä loppua. Kaunis kristillinen tulkinta kertoo, että ympyrä on uskon aurinko; Jumalan valoa, jota ei voida peittää.

Värit

Tämän kuvauksen mukaan tein värivalinnan, jossa pitkänperjantain ristissäkään keltainen auringonvalo ei pysy täysin piilossa, vaan säteilee käpypitsiristin solmujen lomasta. Kelttiristit ovat yleensä rauhallisemman värisiä varmaan siksi, että käsitöissä jäljitellään metalli ja kiviristejä.

Ristin väreissä on keskellä hopeanharmaa ja reunalla sadonkorjuun oranssi, jonka sävy näytti mielestäni ristille sopivan hohtavalta ja voisi jäljitellä metalliristiä.

Koriste

 Lizbeth 40 langalla käpyiltynä ristille tuli korkeutta 4.5 cm. 

Tämä risti muuttuu kääntämällä pääsiäisristiksi, jossa aurinkoympyrä tulee esiin ja julistaa pääsiäisen valoa ja ylösnousemuksen riemua. Kätevä koriste siis koko pääsiäisen ajaksi. Sijoituspaikka täytyy miettiä tarkkaan; missä pieni käpypitsiristi pääsisi näkyvästi esille.


Pääsiäisen käpypitsiristi



sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Käpypitsinarsissi

 

Narsissi päääsiäiseksi


On palmusunnuntai. En ole ostanut narsisseja enkä hakenut pajunkissoja, virpojiakaan ei ole tulossa. 

Yritin taas käpyillä narsissin. Tänä vuonna siitä tuli hyvin pieni. Kukka olisi sopinuit hyvin pajunoksaan kiinnitettäväksi, mutta en hakenut oksia. 

Kieputtelin pitkän varren hakaneulan ympärille ja lisäsin toisesta rautalanganpätkästä pajunkissaoksia ympärille, jolloin sain hakaneulasta rintaneulan. 

Rintaneula


Narsissi on mielestäni onnistunut ja taidan kirjoittaa ohjeen muistiin. Solmulukua suurentamalla se voisi olla kaunis suurempanakin tai paksummalla langalla käpyiltynä. Muuten sanoisin kyhäelmästä, että se on hutera. Varsirautalanka ei ole pysynyt alkuperäisessä asennossa ja minun täytyy miettiä, miten taivuttaisin sen napakammin ja saisin tukevoitettua kokonaisuutta.

Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että huolellisesta suunnittelusta voisi olla hyötyä. Näin kun lähtee liikkeelle rautalankaa taivuttamalla, niin kiinnityskohdat eivät ole parhaissa kohdissa. Luulen, että tämä hallitsematon kokeilu on tuttua suurimmalle osalle käsityöläisistä ja lukijoissa löytyy ymmärrystä.

 Nyt kokeilen kääntää rautalangan tukevammaksi muuttamatta asetelmaa ja ulkonököä. Ehkä kevyt decoupage-lakkakerros voisi myös olla hyvä, vaikka rautalanka pitääkin pitsit kuosissa.





sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Keväinen käpypitsikorusetti

 


Käpypitsikoru kevään iloisissa väreissä.



Olen nyt pari viikkoa julkaissut käpypitsejä, joihin ei ole ohjetta saatavana. Kuitenkin aikanaan ajatus blogin perustamisesta liittyi siihen, että suomalaisissa keskusteluryhmissä oleva käpypitsikeskustelu tuntui liittyvän ohjeiden löytämiseen. Otin yhdeksi blogini teemaksi tehdä pitsejä netistä löytyvistä ohjeista ja tuoda linkkien avulla lukijoiden ulottuville linkkisivustoja. 

Blogin alkuajoista suomalainen käpypitsimaailma on muuttunut. On perustettu käpypitsiyhdistys ja yhdistyksen Facebook sivulla on paljon lukijoita. Käpyilijät tapaavat vuosittain Rauman pitsiviikoille, jossa pyritään järjestämään kaksi kurssia; toinen aloittelijoille ja toinen edistyneille.

Lisäksi pitsiviikolla on avoin käpypitsitapaaminen, jossa on esillä pitsejä ja mahdollisuus kokeilla käpyilyä sekä keskustella käpypitsistä. Käpyilijöillä on myös kuukausittain etätapaaminen, jonka linkki löytyy Facebookista Käpypitsiyhdistyksen keskusteluryhmästä.


Korusetti


Palasin taas blogini juurille ja tein kevätkoruni netistä löytyvän ohjeen mukaan. Pitsi on yksinkertainen, mutta kaunis, erityisesti toteutettua monivärisellä langalla, jossa on mukana kevään keveitä ja iloisia värejä.

Ohjeessa on rannekoru, mutta tapani mukaan tein siihen sopivat korvakorut. Korvakorut syntyivät helposti lyhentämällä koru yhden kuvion mittaiseksi.

Ohjeesta poiketen minun korussani on lankana Lizbeth 40, väri 132 Tropical Punch, joka on ohjetta ohuempi. Minun koruuni tarvittiin kuusi kuviota ohjeen kolmen kuvion sijaan.

Korvakorujen kuvion korkeudeksi tuli 3,5 cm.  Ohjeen päätykaarissa oli 15 kaksoissolmua, lyhensin nämä kaaret 10 solmuun, joka oli mielestäni riittävä ja sopi muuhin kuvioon paremmin. Magneettilukon kanssa korun pituudeksi tuli 17 cm.



sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Keltainen käpypitsikukka

 


Kukka sivulta, jolloin verholehtikäpyilyt näkyvät



Täällä lumihankien keskellä kesästä ja kukista jo haaveilen. Tämä käpypitsikukka on tehty virkkauslangasta, siltikin halkaisijaksi tuli vain 4 cm. 

Linnut laulaa ja aurinko paistaa, joten lumikin alkaa sulaa ja kukkien aika koittaa pian.



Kukinto selvemmin kuvassa.



sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Käpypitsidonitsi

 

Pitsidonitsi hiuksissa.peilin kautta kuvattuna.



Käpypitsin liittäminen arkikäytössä oleviin tekstiileihin on mielenkiintoista ja Janen puseron pääntien reunuksesta sain ajatuksen laittaa oman pitsini esille hiusdonitsiin. Käpyilin siis viime viikolla reunapitsin, jonka otin käyttöön hiusdonitsissa. Auto-onnettomuuden jälkeen olen pitänyt hiuksia lyhyempinä, kun olen ollut kömpelö ja kuntouttanut kättä. Nyt kuitenkin hiukset ovat kasvaneet ja on kiva sitoa niitä välillä kiinni.
En ole juurikaan ommellut donitseja vaikka kotona on ollut materiaalit valmiina, eikä kauppaan tarvinut näiden takia lähteä.

Pitsidonitsi


Ajattelin, että pitsi on melko leveä ja ennen ompelua käpyilin vielä toisen, kapeamman käpypitsin ajatellen sen olevan parempi.

Löysin netistä sopivan koon kankaalle ja mitan kuminauhalle. Myöhemmiässä tarkastelussa  lopulta paljon erilaisia mittoja kumpaankin.  Mutta nyt siis otin ensimmäisen vastaan tulleen mitan, joka sattumalta oli varmaan lyhin kaikista. Ompelin ensin harjoitusversion ilman pitsiä. Sitten liitin pitsit kankaisiin

Seuraavalla kerralla pitsi ja kangas olisivat varmaan pidemmät kuin nyt. Kangas oli 40 x 9 cm ja kuminauha 20 - 22 cm.  Kokeilin molempia tekniikoita;  kuminauhan päiden liittämistä yhteen solmimalla ja ompelemalla. Käytössä ei juuri eroa, tosin tuo ommeltu on tietysti pitempi kuin solmittu, koska kuminauhat ovat saman mittaiset.

Ohuessa pitsissä kangas oli vähän pidempi ja pitsiin jäi parin sentin aukko, Muutenkin yllätyksekseni leveämpi pitsi oli parempi ja leveälle pitsille minun hiuksissani tämä 40 cm mitta oli juuri sopiva.

Kuvan värit ovat melko luonnolliset. langan värinä molemmissa pitseissä on ecru.



Donitsinompeluharjoituksia käpypitsin kanssa.




sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Reunapitsin käpyily

 

Loman meditaatiopitsi


Lomaviikolla käpyilyssäkin oli lomateema. Reunapitsi on saman kuvion loputonta toistoa. Käpypitsissä toisto on tasaisen liikkeen meditaatiota, mikä sopii oivallisesti lomapäiville. Rentouttavan meditaatiopitsin kuvion tulee olla helposti muistettava ja riittävän selkeä, jotta tasainen liike saa muovata ajatuksia, eikä keskittyminen vaadi liikaa energiaa.

Eräänä aamuna suunnattiin nuorimman tyttäreni kanssa auringon nousun aikaan metsätaipaleelle, jossa pysähdeltiin ihmettelemään valojen ja varjojen leikkiä lumisessa metsässä. Aina välillä noustiin ulos autosta kameroiden kanssa ihailemaan kaunista maisemaa. Luonnosta ja metsästä voi nauttia vaikka ei niin syvälle metsään menisikään ja vaikka sukset jäisivät kotiin.


Muutama metsämaisemakuva


Reunapitsi


Käpypitsin ohjeen otin nyt ihan omasta kirjahyllystä; Barbara Fosterin Old Fashioned Tatting pattern, book 1. Ohjelinkkejä on aina kiva liittää tekstiin, mutta nyt liitän siis vain kuvan kirjasta.


Vanhoja käpyilyohjeita.


Lankana on Lizbeth 40, echru. Pitsille ei vielä ole kohdetta, mutta jatkan sitä kuitenkin vielä vähintäänkin sukkulan tyhjäksi asti. Vanha pitsi näyttää kauniilta ja koukeroiselta, vaikka itse asiassa solmuluvut kaarissa ja renkaissa vaihtelevat yllättävän vähän.  Vanhoissa malleissa myös runsas silmu/nirkkomäärä rytmittää käpyilyä mukavasti


Lähikuvaa käpypitsikuviosta



sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Pienet käpypitsiruusut



Käpyiltyjä ruusuja napin päällä.



Tällä viikolla on vuorossa pienempi käpyily. Olen ajellut autolla Suomen halki idästä länteen ja takaisin. Auton ajo vuoroin kirkkaan valkoisten hankien keskellä ja vuoroin iltapimeällä ei ole minun silmilleni ihan paras juttu. Luonto on kaunis ja pienemmät matkat ihan sopivia, mutta sitten kun matkaa on satoja kilometrejä, niin silmät väsyvät. 

Käpyilin siis pieniä ruusuja, ja pieniä lehtiä. Vähän kumpiakin ja sovittelin niitä asetelmaksi.

Pieni ruusurossi


Asettelin pienet ruusut napin päälle, koska halusin tietää, minkälainen tausta napista tulisi. Kiinnitin pitsinosat nappiin päättelylankojen avulla. Käpyiltyjen kukkien ja lehtien rykelmä peitti napin lähes kokonaan.  

Napissa oli pieni syvennys ja leikkasin siihen palan nahkaa, jotta sain napista tasaisen, samalla peittyivät kiinnityssolmut. 

Löysin varastoistani pienen kiinnitysneulan, jonka ompelin ensimmäiseen nahkaan kiinni. Sitten ajattelin, että lopputulos voisi olla vähän siistimpi, jos liimaisin päälle vielä toisen nahkapalan.

Taustasta tuli kyllä siisti, mutta paksuhko nappi yhdessä kukkien ja nahkapalojen kanssa teki kokonaisuudesta suhteettoman paksun, kun ottaa huomioon, että napin halkaisija on vain  3,5 cm. Nyt yritän löytää tälle hienolle kukkasoljelleni sopivaa paikkaa. Ehkä paksuus ei haittaisi, jos sitä käyttäisi vaikkapa huivin kiinnitykseen.


sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Keväinen käpypitsikoru

 

Lankakokeilu antiikkiohjeella ja kahdella langalla.

 

 

 Valoisan päivä pitenee ja auringonlasku on siirtynyt n. klo 17. asti. Pitsien kuvaamisen kannalta päivän pituus on loistava asia. Vaikka säätiedotukset lupaavat lumipyryä, niin valoisia hetkiä riittää joka päivälle.


Löysin kaapista luonnonvalkoisen langan, jonka olen saanut joskus kummitädiltäni. Lanka on melko ohutta puuvillaa ja ajattelin sen olevan jopa ohuempaa kuin Lizbeth 40. Kokeilin käpyillä antiikkimallia Priscillan ohjeella edelleen. Lopputuloksena valmistunut käpypitsi vaikutti siltä, että langat ovat täsmälleen saman paksuisia. Lizbethissä on vain napakampi kierre.


Käpyilin  toiset kappaleet keltavalkoisella Lizbeth 80 - langalla, ja kuvasin eron viivottimen vieressä.


Korut


korukuvio on osa mallia 34, sivulla 15. Kuten sanottu, ajattelin tästä korvakorua, joka kuitenkin valkoisena oli liian suuri. Keltaiset keväiset ohuet pitsit sopivat koruksi kokonsa puolesta, mutta nuo valkoiset saattavat päätyä koristamaan ehkä ommeltua pussia tai kukkaroa. Kun sopiva kohde löytyy, niin kiinnitän kankaaseen. 

Kokoeroa tarkemmin. Ero näyttää jäävän alle 2 cm.

 


Mielestäni näin ohut koru ei voi olla noin suuri ja pysyä siistinä käytössä. Keltaiset sopivat vaikkapa pääsiäiskoruiksi, niihin ajattelin laittaa koukut.

Tias


Sain lopulta oman avaruusolioni käpyiltyä. En tullut postanneeksi sitä sivulle, Mutta Tias-blogissa avaruusolioita on varmasti jokaiselta planeetalta. Minun on Marsista, marsilaisia on aina sanottu pieniksi vihreiksi miehiksi, joten tämä kirjavan vihreä olento on aivan varmasti marsilainen.


Kaulasta jäi pois pari vahvistavaa silmua, mutta en jaksanut purkaa, kovetan hiukan.

 

Pieni vihreä marsilainen

 

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Ystävänpäivän käpyilynä kukkasydän

 


Sachiko Yokoyaman kaunis kukkasydän - käpypitsi.




Ystävänpäivä lähenee. Käpypitseissä on selvästi sydänprojektin aika. 

On mukava, että vuodessa on päiviä, jotka rytmittävät vuodenkiertoa ja jakavat myös käpypitsitöitä eri aikakausiin; ystävänpäivän jälkeen kevätteemoja ainakin pääsiäiseen asti, jonka jälkeen voi alkaa haaveilla kesästä. Kun kesälomat on pidetty, tulee syksyn ruskan vuoro. Kun syksy etenee ensilumeen on lumihiutaleiden aikaa jouluun asti. Joulun jälkeen aloitetaan uusi vuosi ja pian ollaan taas ystävänpäivässä. 

Jokaisella on oma vuodenkiertonsa, minä elän tämän skandinavisen luonnonkierron mukaan. Olen vähän luontoihminen ja luonnokierto on ehkä minulle läsnä enemmän kuin monelle muulle, koska liikun paljon luonnonkeskellä, joko kävellen tai autolla.

Olin suunnitellut omaa sydänaihetta, mutta se jäi käpyilemättä, kun halusin kokeilla tätä Sachiko Yokoyaman Instagramissa Lacerockersho - nimimerkillä julkaisemaa kaunista sydänohjetta.

Kukkasydän


Käpyilin ensin tuon punareunaisen. Siinä kukkien liitokset eivät osuneet ihan ohjeen mukaisesti, mutta asettuivat jotenkin paikoilleen. Tarkastelin sydämen muotoa tarkemmin ja totesin, kaartuvien osien keskellä olevan nirkkoliitoksen kahlitsevan sydämen muotoa.

 Toisesta sydämestä jätin tämän liitoksen pois, jolloin sydämen muoto muuttui pyöreämmäksi ja kauniimmaksi. Toki toisella kerralla seurasin ohjetta paremmin myös keskuskukkakuvioissa. Ajattelen, ettei ollut ihan viisasta laittaa kukkaan reunasydämen väriä, mutta tämänkin virheen tein ensimmäisessä sydämessä.


Ensimmäinen harjoittelu ja toinen parempi.



Tias


Pieni vihreä mieheni jatkuu. Päivän 12 tilanne, Koska minulla on sukkuloissa eriväriset langat, valikoin vähän ja tein renkaat samalla sukkulalla.



Tias; päivä 12