Harmaat tossut talven varalle |
Huominen syyspäivän tasaus muistuttaa syksyn etenemisestä ja
talven lähestymisestä. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä ja aurinko siirtyy
eteläiselle pallonpuoliskolle. On aika hiljalleen alkaa varautua talven tuloon.
Olen jo pari viikkoa haaveillut lämpimistä tossuista ja nyt tein ne. Toivottavasti pääsen näillä yhden
talven yli
Pistäydyin viikolla Novitan tehtaanmyymälässä Korialla. Katselin mallistoja ja villalankoja. Suomalainen villa loisti poissaolollaan. Yhdessä
90v juhlavuoden langasta, 7 veljestä, Pohjola, oli sentään 30% suomalaista villaa. Lisäksi langassa on polyamidia,
joka sopii tossuihin. Ostin siis pitkästä aikaa villalankaa muualta kuin
suoraan tuottajalta. Langan väriksi valitsin harmaan, koristekuvion tein
kuitenkin Koivukorven tilalta ostetusta valkoisesta värjäämättömästä suomenlampaan
villasta.
Halusin kokeilla lehtipunosta halkaistuista renkaista. Oikeastaan
törmäsin ensin malliin, johon oli lisätty kukkia lehtien joukkoon janemactats-blogissa. Koska villalanka on paksua, niin valitsin
yksinkertaisimman mahdollisen vaihtoehdon mallista. Ensin virkkasin tossut
kaksinkertaisesta langasta, sitten tein koristekuvion neulakäpyilynä.
Neulakäpyilyä tossussa |