sunnuntai 1. elokuuta 2021

Käpypitsikoriste rippimekkoon


Maagisia neliöitä valmiina kiinnitettäväksi mekkoon.

 

 Kesällä piti tehdä vain pieniä pitsejä ja viettää lomaa. Näinhän sitä aina keväällä toiveikkaana ajattelee. Viime viikon käpypitsiperhonen oli tavoitteen mukainen pieni työ, jonka ohella aloitin jo tämänkertaisen pitsin käpyilyn.

Tämä käpypitsi ei lukeudu vain kesän pieniin töihin, sillä tässä vaadittiin ajatusta, suunnittelua, sommittelua ja soveltamista. Ohjetta ei voinut seurata alusta loppuun, vaan työ piti koota ohjeen elementeistä ja onnistuminen jännitti loppumetreille asti. Mekon kangas on joustava ja pitsikuvion joustaminen piti sopeuttaa mekon suurempaan joustavuuteen, joten pitsin kiinnittäminenkään ei ollut aivan yksinkertainen tehtävä.

Kesää on vielä jäljellä, vaikka loma loppuu ja huomenna on edessä paluu arkeen. Tavoite on edelleen jatkaa pienillä pitseillä syksyä kohti.


Vyötärön pitsiä


Tarina mekon pitsistä:

Kävipä kerran lapseni ostamassa mekon rippijuhlaa varten oikein junalla Helsingistä. Kotimatkalla oli tullut mieleen ajatus tuunata mekkoa ja kotiovella idea oli valmis. ”Äiti, löysin mekon se ei ollut edes kamalan kallis, oikeastaan melko halpa. Se oli just sopiva mulle, mutta ajattelin, että siihen sopisi sellainen pitsi mitä sä teet. Parhaiten sopisi hopean värinen lanka. Onneksi juhlaan on vielä aikaa kaksi viikkoa”

No eipä ollut hopean väristä lankaa riittävästi varastossa ja tilata ei ehtinyt. Kaksi viikkoa tässä tilanteessa ei tuntunut ollenkaan pitkältä ajalta. Kävin siis kaikki kaupungin langat läpi ja löysin yhden hopean värisen puuvillaisen virkkauslangan. Kierre oli liian löyhä ja lanka pehmeä, mutta ei auttanut olla nirso.

Minun onnekseni lanka oli melko paksua ja ajattelin, että kaksi viikkoa riittää helposti. Olin vielä lomalla ja voin käpyillä pitkää päivää, joten tehtävä tuntui mahdolliselta. Loppujen lopuksi 5 päivää riitti , vaikka tapani mukaan käytin aikaa myös tehtyjen virheiden purkamiseen. Osa päivistä oli pitkiä. 

Silitin pitsiin hiukan tärkkiä ja ompelin pitsin mekkoon varovasti ajatellen, että sen voi ottaa siitä myöhemmin pois. Pitsi sopi mekkoon ja jousti juuri sopivasti. Mekko oli kaunis ja konfirmaatio juhlava eli pitsitarinalla oli onnellinen loppu.


hopeanvärinen virkkauslanka


Lanka

Langaksi valikoitui värin ja myymäläsaatavuuden perusteella turkkilainen 100 % puuvillalanka Madame Tricote Maxi, 565 mt – 617 yds. Lanka oli käpyillessä 

  • turhan paksu 
  • löyhäkierteinen 
  • pehmeä 
  • rispaantui ja katkeili helposti.
Oli siis oltava huolellinen jokaisen solmun kanssa. Ostin varmuuden vuoksi kaksi kerää, joista toinen jäi kokonaan käyttämättä. 

Mietin tässä, että mikä on kummallisin ja vaativin lanka, josta on käpypitsiä tehty. Onko sinulla joku erityinen kokemus? Minun käpyilyni ohuesta heijastinlangasta oli lähes epätoivoista. Heijastinlanka on hyvä, mutta sen kanssa sydänlangaksi kannattaa ottaa tavallinen puuvillalanka.

 

Pitsi

Pitsiksi etsin erilaisia maagisen neliön vaihtoehtoja ja mekon omistaja valitsi Robin Perfettin pitsin sivustolta Tatting by the Bay. Valinta oli hyvä, koska solmulukuja ei tarvinnut muokata. Käpypitsin perusneliö oli juuri sopiva.

Neliön halusin siksi, että etuosan kolmio muotoutuu helposti neliön osista ja puolikkaista. Mekon etuosassa puolitin siis perusneliötä vinosti kulmasta kulmaan ja sivusaumassa olevan vetoketjun takia puolitin neliön ylhäältä alas suoraan. Tämä pitsikuvio oli joustava ja sopi hyvin tarkoitukseen  eli puolitukset onnistuivat. Sovelsin kuvioiden kulmia vielä saadakseni etuosan keskuskolmion täyttymään sujuvasti.

Käpypitsivyötärö kiinnitettynä mekkoon



 Pitsin kiinnittäminen mekkoon

Lanka oli liian löysä ja pitsistä oli mahdotonta saada tasaista, mikä tarkoitti vaativaa viimeistelyä. Höyrytin pitsin ensin muotoonsa ja kiinnitin neuloilla mekkoon ensimmäiseen sovitukseen, jonka lopputuloksena lyhensin pitsiä leikkaamalla viimeksi tehdyn kuvionpuolikkaan pois mekon takaosasta, jolloin pitsi asettui paremmin.

Otin pitsin irti mekosta ja suihkutin pitsin silitystärkkisuihkeella, jonka kiinnitin silittämällä. Sitten laitoin pitsin neuloilla takaisin mekkoon kiinni. Lopuksi ompelin pitsin mekkoon. Koska pitsin ja mekon joustavuus oli erilainen en uskaltanut ommella pitsiä yhtenäisellä pitkällä langalla. Kiinnitin pitsin pienissä osissa lyhyillä langoilla,

Toivon, että kukaan ei katso  liian mekkoa tarkasti ja liian läheltä, ei ainakaan kukaan käsityöläinen. Pitsi kelpasi mekon omistajalle, joten täytyy olla tyytyväinen.




6 kommenttia:

  1. Wow, the dress is fabulous! Your struggle doesn’t show. Well done to you. Good idea to sew in short stretches to maintain elasticity, I’ll try to remember that.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment! This was an exciting workout.

      Poista
  2. Hyvän iden tytär saikin ja äidin toteutus on täydellinen. Hieno muisto tärkeästä päivästä. Ehkä pitsiä voi käyttää toistekin jossain muussa mekossa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelin mustalla langalla, että on helpompi irrottaa pitsi, kun langan väri ei ole mekon väri eikä pitsin väri. Toivon, että ei tarvitsisi irrottaa pitsiä, vaan se jäisi pysyvästi tähän mekkoon, kun on tähän tehty.

      Poista
  3. Wow!!! What an elegant transformation and a lovely creation! Love the triangular spike rather than a regular rectangular belt. Wow, again!
    💙🤩💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! 💙 It became a personal dress. It was best for me that my daughter liked it.

      Poista