sunnuntai 8. elokuuta 2021

Kierrätyslasihelmiä käpypitsikorussa

 

Kierrätyslasihelmikoru


Kesää on vielä jäljellä, vaikka illat jo viilenevät ja syksyä kohti mennään. Kesäsuunnitelmanani olivat pienet käpypitsityöt ja sillä linjalla jatkan. Rippijuhlat on juhlittu, mutta syksyn juhlakausi ei loppunut siihen. Eilen vietettiin tyttären syntymäpäiviä ja tänään on isän 80v syntymäpäiväjuhla, jossa pitsikoru voisi olla paikallaan.

Viime viikon rippimekkopitsistä jäi paljon paksuhkoa virkkauslankaa. Paksu lanka saa minut usein ajattelemaan kierrätyslasihelmiä, joita on vielä tallella melkoinen kasa. Kierrätyslasihelmilinkki viittaa helmiostospostaukseen, jossa on linkki videoon näiden helmien valmistuksesta.

Yritin siis tehdä suurista helmistä ja paksusta langasta käpypitsikorua syntymäpäiväasuun.

 

Koru

Hain ideaa pitsikoruun kirjahyllyssäni olevista käpypitsikirjoista. Japaninkielisessä kirjassa ”Tatting Accessories” – oli koru, josta sovelsin. Siellä koru oli tehty paljon paksummalla langalla, eikä pitsitekniikkakaan ollut sama solmuluvuista puhumattakaan. Aiheen, helmiä rengasketjussa, otin kuitenkin sieltä.

Koru onnistui odotusten mukaan. Lasihelmet ovat painavia, mikä on otettava huomioon aina, kun niitä yhdistää hentoon pitsiin.

Värivalinta taisi olla suurin virhe. Koru ei ole ollenkaan näyttävä sulautuessaan täydellisesti kankaan väreihin. Ehkä keksin myöhemmin korulle sopivampia käyttökohteita.

 

Koru sulautuu kankaan väreihin.

Työn lopputulos

Lanka oli pehmeä, enkä kovettanut korua. Käsityön tekijän arjessa työn lopputulos ei aina ole kovinkaan loistokas tai käytännöllinen. Oletan, että olet huomannut saman. Lopputulos ei yleensä ole edes pääasia. Yhtä tärkeä on käsityöprosessi ja käsillä tekeminen, sillä käpypitsisukkulan tasaisen liikkeen meditaatio selvittää ajatuksia ja tuo tasapainoa elämään.




2 kommenttia:

  1. It’s good when a project turns out well AND is enjoyable to do, though it doesn’t always happen. I like your necklace, good to use the recycled beads.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I agree that it is worth recycling and saving nature.

      Poista