sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Käpypitsiruusuke laukun somisteena

 

Pieniä laukkuja kesäkäyttöön.


Olen viisi vuotta kesät talvet käyttänyt käsilaukkuna yksinomaan huovutettua villalaukkua . Se on tuntunut aina sopivimmalta vaihtoehdolta. Nyt kävi kuitenkin niin, että tuo huovutettu hihna alkaa kulua poikki ja vaatii korjausta.  Olen miettinyt, korjaanko huovuttamalla vai vahvistamalla, vai käytänkö molemmat keinot. Myös käpypitsikuvion verihelttaseitikkilanka on paikoin vähän kulunut, mutta sen voin korjata, koska siihen sopivaa lankaa on tallella.

  • Yritin väistää ongelmaa käyttämällä vaatteita, joissa on riittävän suuret taskut välttämättömille pikkutavaroille. 
  • Kesähelle vaati vaihtamaan kevyempään ja olin pulassa laukkuni kanssa. 
  • Päätin ommella vanhoista kankaista muutaman laukun korjaamaan tilannetta ainakin näin kesän ajaksi.  
  • Ehkä talvella mietin jotain pysyvämpää ratkaisua.

Minulla oli tarvikkeitakin kotona, vain pari vetoketjua jouduin ostamaan. Leikkasin kolmen laukun kankaat, mutta toistaiseksi ehdin ommella vain kaksi. Kankaat ovat paksuja puuvillakankaita, jotka ovat olleet joskus verhoina jakamassa lastenhuonetta kahteen osaan.

 

Laukut

Omistan ompelukoneen, mutta olen käyttänyt sitä hyvin vähän. Tunnen koneompelua enemmän omakseni lankakäsityöt ja jopa käsin ompelun. Toisinaan kuitenkin päätän yrittää. Jos harjoittelisin useammin, niin ehkä saumat suoristuisivat taidon kasvaessa. Oletko miettinyt minkä käsityötekniikan sinä valitset viimeisenä, missä taidot ovat eniten perustasolla, eikä niin huvittaisi ryhtyä toimeen?

Hain ohjeet laukkuihin internetistä, jossa on turvallisia tutoriaaleja, joiden kanssa on helpompi onnistua.

Ensimmäiseksi ompelin sinisen laukun. Laukussa oli minulle riittävästi haastetta. Magneettisolkikin löytyi kotoa (vielä jäi kolme solkea jäljelle tuleviin harjoituksiin). Tähän laukkuun tein taskun läppään magneettisoljen päälle pienen käpypitsikoristeruusukkeen. Laukku vaikutti pieneltä, mutta sain sinne kuitenkin helposti mahtumaan kaiken välttämättömän; kukkaron, puhelimet, avaimet jne.

Toisen laukun tein kukkakankaasta yksinkertaisemman tutoriaalin mukaan. Tämä kangas sopi tarkoitukseen hyvin. Minulla on varmaan joku kukkakuosikausi menossa, kun viime viikolla tein kukkakorut ja nyt kukkakuosi näyttää kankaassa mukavalta.

Tämä laukku on myös sopiva, mutta taskuja siinä on vain yksi sisätasku. Se ei ole aivan yhtä kätevä kuin tuo sininen, mutta toimii kuitenkin. Tässä tein havainnon, että laukussa on aina hyvä olla tasku ulkopuolella. Siihen saa laitettua auton avaimet, jotka sitten löytyvät nopeammin kuin laukun sisältä etsien.

 

Vintageruusuke sinisessä laukussa.

Ruusuke

Käpypitsiruusukkeeseen valitsin vintagemallin. Käpyilin ruusukkeen melko ohuella langalla ja siitä tuli pieni, lähes huomaamaton. Minusta tähän laukkuun ei näyttävämpi oikein sovi. Ohje oli vanha, mutta malli yksinkertainen. Ohjeen ruusuke oli tehty neulalla, mutta minä tein sukkulalla. Harvoin tulee vaihdettua välinettä, vaikka olisi hyvä ylläpitää frivoliteetin tekemisen rutiini sujuvana myös neulalla.

Kovetin ruusukkeen tekstiili-decoupagelakalla ennen laukkuun kiinnittämistä. Ehkä se säilyy ryhdikkäämpänä näin.


4 kommenttia:

  1. Kivat laukut, taidanpa kokeilla ylijäämäkankaista. Itse inhoan yli kaiken käsin ompelua, olen jopa ajatellut opetella nappien ompelun koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tuo nappi-ompelukoneyhdistelmä kuulostaa minusta todella pelottavalta.
      Kiva kun pidit laukuistani. Laukkuja ei kai koskaan voi olla liikaa, voi sitten valita tarpeen ja värin mukaan.

      Poista
  2. Your bags are perfect for summer, though I like the idea of a felt bag. It's good to have a lot of pockets, as long as you remember which pocket you put each thing into!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'll probably fix the wool bag by felting. I’ve learned in life that there shouldn’t be too many pockets, but a few are needed.

      Poista