sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Käpypitsiliinan tilannepäivitys

 

Liinan uudet kerrokset ja pääsiäisen jälkeen vielä kukoistava perunanarsissi.


Pääsiäinen on takana ja pääsiäisen pienet käpypitsit; kukat, risti ja pääsiäismuna. Nyt ajattelin esitellä kevätliinan viimeaikaista etenemistä. 

Olen liinan kanssa myös miettinyt omaa toimintaa ja keskittymiskykyä. Varmaan ajatuksiani tähän suuntaan on vienyt myös sairastettu korona, jolla on taipumusta heikentää sairastaneiden muistia ja keskittymiskykyä. Olen alkuvuoden aikana käyttänytkin muistilappuja enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena yhteensä.

 

Multitaskaamisen paha tapa

 Liinan kerrokset ovat periaatteessa yksinkertaiset, mutta yhteen asiaan keskittyminen tuo haastetta. Tulee avattua helposti televisio käsityön taustalle ja seurattua samalla sekä käsityötä, että televisiota.

 Kun yrittää keskittyä samaan aikaan useampaan asiaan, niin yleensä käy huonosti, kuten minulla tuossa kerroksen 11 kohdalla. Multitaskaaminen hidastaa ja virheen korjaaminen vie aikaa. Tilanne on varmaan tuttu sinulle ja kaikille käsityöläisille.

Luin juuri artikkelin siitä, että tietoinen tarkkaavaisuus kohdistuu kuitenkin vain yhteen asiaan kerrallaan, vaikka kuvittelemme olevamme taitavia ja suoritamme useaa rutiininomaista toimintaa samanaikaisesti. Aivot eivät ymmärräkään asioiden tekemistä samaan aikaan, vaan joutuvat koko ajan siirtymään asiasta toiseen, ja kuormittuvat. 

 

Huolimattomuusvirhe
 

Kuvan värit eivät ole ihan todelliset, otin kuvan lampun valossa puhelimella. 

Ajattelinkin opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, se voi olla vaikeaa vanhalle multitaskaajalle. Ylellä oli hauska artikkeli aivojen virkistämisestä ja kehittämisestä käsitöiden avulla 

Tätä varmaan jatkan, mutta tärkeää on myös opetella tunnistamaan multitaskaustilanteet ja opetella muuttamaan omaa käyttäytymistä. Siinäpä haastetta, kun puhelin piipailee, elokuvassa on jännittävä juoni, ajatukset lähtevät harhailemaan ja kuvittelen keskittyväni pitsin käpyilemiseen.

 

Liina

 Liina on edellisen kuvauksen jälkeen tullut ruosteenpunainen ruuturaita, punaoranssin kirjavat soikiot renkaat sekä lisää sadonkorjuun kultaa. Keskustan punaisten kukkien väriä en ole vielä aiemmin toistanut, joten laitoin sitä kullanvihreän raidan keskelle pieninä renkaina.

Joskus joku väri voi unohtua vain yhteen kuvioon ja liinan yhtenäisyys katoaa. Olen yrittänyt pitää kaikkia värejä sopivasti mukana koko ajan.



Liina vaalealla taustalla.


4 kommenttia:

  1. At least you spotted the mistake, otherwise it would affect later rounds. I’ve read about the fallacy of multitasking too, but sometimes I make more mistakes when I try to focus on only one thing! Your colour choices are wonderful!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. I always check for errors before the next round. This was the first mistake in this doily.

      Poista
  2. Gorgeous!!! At the turn of the millennium, multitasking had become a fad (at least everybody 'claimed' they were multitaskers 😉 I find I make more mistakes when the work is too routine and easy. 💛💖💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You may be right. I made a mistake in an easy round. Multitasking is possible with easy pattern, difficult requires real concentration.

      Poista