sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Ruskakoru käpypitsilehdistä

 


Käpypitsikorusetti E15 ohjeella


Jatkoin käpyilyä viime viikon E15 teemalla eteenpäin. Käpypitsiyhdistys osallistui Kuopion kädentaitomessuihin. Matkustin Kuopioon yhtenä päivänä junalla ja ehdin osallistua työpajapisteelle noin viiden tunnin ajan. Messut ovat piristäviä, on mukava tavata uusia ihmisiä ja irrottautua arjesta hetkeksi. 

Lehtikoru


Syksynlehtiin laitoin keskelle punaisia muovihelmiä ja lehtien väleihin muutaman ruskean muovihelmen. Lankana edelleen Lizbeth 40 syksyn värit. Lehtiä kaulakoruun tarvittiin21 kpl ja lisäksi kaksi lehteä korvakoruihin. 

Ajattelin, että helmet pitävät korun koossa ja käytin sitä messureissulla ihan kovettamatta, mutta kotiin tultuani päädyin kuitenkin tekemään kevyen tekstiili-decoupage-käsittelyn ja nyt toivon, että lehdet pysyvät paremmin avoimina. Toki luonnossa lehdet käpristyvät eivätkä pysy sileinä, mutta korussa on kuitenkin parempi näin.

Kädentaitomessut


Käpypitsiyhdistys on tänä vuonna osallistunut kädentaitomessuihin Turussa ja Kuopiossa. Helsingin messuille osallistuttiin viimeksi vuonna 2020. Muita mahdollisia messuja olisi myös Jyväskylässä ja Oulussa. Katsotaan ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja olisiko jäsenistössä enemmän messutyöpajasta kiinnostuneita jäseniä. Kiinnostuneita solmujen kokeilijoita on aina messuilla työpajoissa runsaasti.


Työpiste hiljeni päivän päätteeksi ja otin muutaman kuvan.


Messuilla on riittävästi rekvisiittaa erilaisista pitseistä, kun osallistujat tuovat omia käsitöitä ja tietokirjallisuutta mukaan. Pitsit ovat avuksi tekniikan esittelyssä ja houkuttelevat messuvieraita kokeilemaan solmun tekemistä.


Oliivin vihreä virkkauslanka


Unohdin oman työn kotiin ja ostin messuilta kotimatkaa varten oliivinvihreän kerän merseroitua puuvillalankaa (Scheepjes Maxi Sugar Rush). Lanka on paksua ja olin junassa vähän väsynyt, joten päätin jatkaa samaa mallia edelleen, koska se oli yksinkertaisin ratkaisu, ajattelin rannekorua. Käpyilin pari lehteä, sitten väsymys voitti ja torkuin loppumatkan.

Kotona kiinnitin suureen lehteen afrikkalaisen kierrätyslasihelmen ja mietin tulisiko tästä hyvin kovetettuna avaimenperä vai tekisinkö toisesta lehdestä samanlaisen, jolloin minulla olisi korvakorut. Lehden pituus on 4 cm. Luulen, että avaimenperä on parempi ratkaisu.


Oliivinvihreä lehti virkkauslangasta.




sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Käpypitsiruskaa

 

Syksyn lehtiä käpypitsistä.


Syksy on poikkeuksellisen lämmin, mutta syksy kuitenkin. Ruska on meillä vasta alussa. Otin kuitenkin ruskan värisen langan, kun kokeilin tätä mielenkiintoista Endrucks-projektin käpypitsimallia. Lehti on kiva, en tosin vielä tiedä mihin  näitä käyttäisin, mutta se selviää varmasti vielä. Ajattelin käpyillä näitä vielä lisää ja pohtia käyttökohteita. 

Ruskalehti on kiva, mutta tuo vihreä väri on vielä mietittävä uudestaan. Kokeilen muita vihreän vaihtoehtoja, jos löytäisin sointuvamman. En ole varma onko minulla voimakkaampaa sopivaa vihreää voimakkaan ruskalehden rinnalle. Myös sovellus voi olla joku muu. Muskaanin versio mallista on myös mielenkiintoinen vaihtoehto,

Lehti on kovin pieni, se on käpyilty Lizbeth 40 langalla ja koko on vain 3 cm näin hyvin suoraksi aseteltuna.


sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Käpypitsien kanssa markkinoilla

 

Sadepäivän käsityömarkkinat ja uusi peili.



Käsitytömarkkinapäivä koitti sateisena. Sadetta oli alun perin luvattu pitkälle iltapäivään. Sade kuitenkin loppui onneksi aiemmin ja saatiin viimeiset tunnit myydä ihan poutasäässä. 

Aiemmin käytettiin tyttäreni metallipeiliä, nyt kun olin markkinoilla yksin, ostin uuden peilin. Kuten kuvassa näkyy peilikin peittyi sadepisaroihin. Peitin muovilla hetkeksi kaikki myyntituotteet. Loppuajaksi laitoin villatuotteille sateenvarjon ja pitsit saivat altistua muutamalle sadepisaralle.

Korupeilistä ei ollut paljon hyötyä sadesäässä. Kauppa kuitenkin kävi ja sateen lakattua jopa piristyi. Lopputulos oli plussalla, vaikka vähemmän kuin viime kesänä, jolloin oli aurinkoinen poutapäivä.

Ensimmäinen myyntituote oli munakennoista ja grillitikuista valmistetut sytykeruusut 5 kpl, mikä oli yllättävä aloitus, kun huomioidaan kostea sadepäivä. Toivottavasti säätilanne on ensi vuonna parempi. Steariinissa kastetut munakennoruusut ovat kierrätystä parhaillaan, niiden avulla sytytetään uuni tai nuotio entistä helpommin. Kerään kennoista parhaat kohdat talteen. Tänään ruusut olivat sinisiä. Ruusut myyntipöydällä ovat kauniit ja purkissa asetelmana tuovat korkeamman yksityiskohdan myyntipöydän koristeeksi.



Sytykeruusuja munankennoista ja grillitikuista.




sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Käpypitsiriipuksia

 

Valmiita käpypitsiriipuksia

Syksyn käsityötori lähestyy ja käpyilin vielä pöydän täytteeksi muutaman riipuksen. Saman mallin toistaminen nopeutti työtä ja teinkin kolme riipusta samalla mallilla. Värin vaihtelu tekee jokaisesta eri näköisen. Lisäksi ecrun värinen lanka oli numeroa 40, kun muut ovat paksumpaa 20 numeron lankaa.

Musta riipus on myös Lizbeth 40 lankaa. Mustan riipuksen ohjeena on Endrcuks ohje numero 10, jonka reunus on tässä käännetty medaljongin muotoon. Renkaissa on kaksoissolmuja 4-4-4 ja kaarissa 6, kuten alkuperäisessä mallissakin. Rengas olisi voinut olla laajempikin, pidin vain keskuksen pienenä ja siksi työhön mahtui kuvio-osia vain kahdeksan. Riipusketjut ovat ruostumatonta terästä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Kaapinsiivouskäpypitsit ja -neuleet

 

Käpypitsejä hartsissa ja villaneulekynsikkäpitä..



Hartsikorut oli kokeilu ja  nyt kokeilin vielä tehdä pitsikoruja hartsiin kehykseen. Se ei oikein onnistunut, koska menetelmä ei ollut täydellinen, enkä sellaista helposti löytänyt. Molemmat hartsipullot on tyhjennetty, enkä ole ihan heti ostamassa uusia. Laitoin joitain käpypitsikuvioita kehykseen avaimenperäksi ja korvakoruiksi.

Käsityötorilla on aiemmin mennyt kaupaksi kynsikkäitä, joten neuloin kaapissa olevasta suomenlampaan langasta kahdet pehmeät kynsikkäät. Syksyllä villatuotteet voivat mennä kaupaksi ja on mukavaa, että myyntipöydällä on runsaammin myytävää.

En käynyt nyt kesän aikana toreilla ollenkaan, siksi tähtään kahden viikon päässä oleville käsityömarkkinoille. Sitten voin taas miettiä muita käsityö ja pitsiteemoja


sunnuntai 25. elokuuta 2024

Käpypitsejä junamatkalta

 

Käpypitsirannekoruja torimyyntivarastoon

Syksy lähenee ja raikkaat tuulet viilentävät viimeisiä kuumia kesäpäiviä. Kuluneeseen viikkoon on sisältynyt 11 tuntia junamatkoja, joille otin käpyilytarvikkeita mukaan. Junakäsityöksi valitsin riittävän yksinkertaisen työ, johon ei tule virheitä vaikka keskittyminen olisi ohikiitävissä maisemissa tai junavaunun hälinässä. Pujotin siis helmiä lankaan ja täytin sukkuloita valmiiksi.

Rannekoruja

Olen varannut myyntipaikan käsityömarkkinoilta ensi kuussa ja muistin, että rannekoruvarasto on vähissä. Kokosin siis matkalle valmiiksi koottuja tarvikepaketteja, joista tein yksinkertaisia rannekoruja siemenhelmien kanssa. Lisäksi otin kerän Lizbeth 20 punaruskeaa lankaa ja sukkulan. Ohjeen viimeiseen koruun löysin matkan aikana Pinterestistä. 

Pinterestin kuvassa ei ollut tietoa, mistä kirjasta kuva on otettu. Saman mallin sovellus löytyi myös NamiArt sivustolta. Tässä versiossa kaaret on kiinnitetty renkaisiin, jotta kuvio pysyy paremmin muodossaan. Tarkemman tarkastelun jälkeen kuvion lähdekin lopulta löytyi sadan vuoden takaa suunnittelijana Tina Frauberger.

Laitan vielä tekstiilidecoupage-lakan langan suojaksi, kuten on tapana ja saan näistä vähän lisää täytettä myyntipöydälle.



sunnuntai 18. elokuuta 2024

käpyilyharjoituksia kolmoissolmulla

  

Ninetta Caruson kukka kolmoissolmukäpypitsitekniikkalla.


Vesisateita, pilvisiä päiviä, ukkosen jyrinää ja salamoita on riittänyt, joten on taas ollut mukava istuskella sisällä käpyilemässä. Mustikat jäivät noukkimatta, puolukoiden suhteen yritän olla ahkerampi. Vaikka en ole avannut tietokonetta ihan tavalliseen tapaan, olen silti onnistunut bongaamaan Ninetta Caruson mielenkiintoisen kukan. Ninetta teki kukasta korvakorut, minulla ei ollut sopivia koruosia, joten laitoin kukan keskelle helmen. Helmi olisi voinut olla vähän suurempi, mutta valitsin nyt helmen värin mukaan.

kukkat ja lehdet


Käpyilin kaksi kukkaa, joista suunnittelin hiussolkea. Päätin kuitenkin liittää kukkiin pari lehteä, jonka jälkeen ei hiuskoriste enää tuntunut niin järkevältä. Ompelin lopulta kukat pienen napin päälle. Suunnittelin liimaavani napin magneettiin. En kuitenkaan löytänyt magneettivarastoani, joten jätin kukan odottamaan magneettia tai jotain muuta taustaa. Kukka on herttainen ja sopiva moneen kohteeseen. Kun katson omaa ruosteenpunaista versiotani, niin ajattelen, tämän punaisena tai valkoisena, ehkä vähän paksummasta langasta saisi joulukuusen kukkimaan kauniisti.

Lehdessä lähdin liikkeelle Elisabeth Doblerin Endruck-ohjesovelluksesta. Ensimmäisen lehden jälkeen päädyin käpyilemään saman kapean lehden kaksipuoleisena. Lehtimalli oli surkea valinta. Tietysti näihin kukkiin olisi pitänyt tehdä lehdet samalla tekniikalla kuten kukatkin, kuten Muskaan on tehnyt tälle kukalle omassa blogissaan



Käpypitsikukkakoriste, koottuna pienen napin ympärille





Toistaiseksi kukka saa olla koristeena korin reunassa.




sunnuntai 11. elokuuta 2024

Käpypitsiä hartsissa

 

Hartsikoruharjoituksia

Ajelin kesäkuussa Satakunnassa ja Porissa huomasin minulla olevan pari tuntia ylimääräistä aikaa. Senhän voi arvata, missä tällainen näpertelijä aikansa viettää. Menin siis kauppakeskus Puuvillaan, jossa kävin syömässä ja lopun ajan tutustuin askarteluliikkeeseen.

Ostin kokeilumielessä pienen pakkauksen hartsinesteitä ja yhden silikonimuotin. Kuvassa ensimmäisiä kokeiluja pienten käpypitsien upottamisesta hartsiin. Nämä ovat harjoituksia, epäilen, että olisi ollut hyvä sekoittaa nesteet huolellisemmin ja ilmakuplien puhkomiseenkin olisi kannattanut käyttää enemmän aikaa. Materiaaleja on vielä jäljellä ja nyt tarvitaan vain pikkuruisia käpypitsejä, jotta harjoitukset voivat jatkua.

Kokeilen hartsin lujuutta avaimenperässä. Laitoin yhden vähän suuremman käpypitsihartsin auton avaimeen avaimenperäksi ja katson pysyykö reikäkiinnitys ehjänä. Jos kokeilu on menestyksekäs, niin teen näitä lisää. 


Avaimenperä kestävyystestissä.




sunnuntai 4. elokuuta 2024

Käpypitsikukkahattu

 

Kolme käpypitsikukkaryhmää hatussa


Kesän kukkahattuun tuli kolme kukkaryhmää ja käpypitsinauha. Oikeastaan jokainen kukkaryhmä olisi yksin riittänyt hatun koristeeksi, joten nämä kukat olisivat hyvin riittäneet kolmeen hattuun. Mutta kuin kukkia oli paljon, laitoin ryhmät hattuun.

Kukkaryhmät

Punainen ryhmä:
Punaisten ruusujen ryhmässä on Mary Koniorin ruusu ja tumman punainen ruusu, johon ei ole ohjetta. Tämä ruusu sopii kyllä tähän, mutta tuskin itsenäisenä ruusuna mihinkään. Kokeilin tehdä kuperia terälehtiä, mutta opin, en kokeile enää. Lisäksi ryhmässä on kaksi pientä ruusua.

Keltainen ryhmä:
Keltainen kukkaryhmä on koottu Jennifer Williamsin ruusun ympärille. Tämän ruusun ohjeeseen sisältyy myös ohje ruusun lehteen. Lehtiä käpyilin yhteensä 16 kpl tähän hattuun. Lehdet on nauhan kanssa samaa väriä, mutta langan paksuudet vaihtelevat Lizbeth 20 ja 40 välillä, jolloin lehtiä on kahta kokoa. 

Tähän ryhmään liitin pidempään kaapissa lojuneen kukkaketjun, joka on tehty japanilaisesta kirjasta ja siinä on runsaasti helmiä. Perhosen taakse käpyilin pienen keltaisen ruusun täydentämään keltaista ryhmää. Perhonen on parin vuoden takaa ja siinä on kaksi pientä kristallihelmeä.

Oranssi-valkoinen ryhmä:
Oranssit ja valkoiset kukat ovat tämän kesän käsitöitä. Valkoiset ruusut ovat luotto-ohjeella, jolla olen käpyillyt ruusuja usein ennenkin. Tällä kerralla lisäsin ruusuun oranssin keskustan. Samaa oranssia lankaa käytin sydänaiheisissa kukissa, joiden keskelle lisäsin valkoisia helmiä


Viimeistely


Kun nyt liitin kaikki kukkaryhmät samaan hattuun, niin tuntui sopivalta yhdistää ryhmät toisiinsa pienillä kukilla:

Valkoiset kukat on käpyilty pitkistä nirkoista 


Myös violetit kukat on käpyilty pitkistatä nirkoista.


Ensimmäiseen ei ole ohjelinkkiä, mutta violetit kukat on käpylty Karen Cabreran ohjetta soveltaen. Kukat ja vanhan olkihatun uudistaminen on ollut tämän kesän urakkana, syksyllä oletan teeman vaihtuvan. Nyt on kuitenkin vielä kesää ja kukkahattusäitä jäljellä.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Pitsiviikon käpypitsitapaaminen

 

Käpypitsiyhdistyksen tapaaminen Raumalla

Pitsiviikolla järjestettiin taas käpyilijöiden tapaaminen Kontion kahvilassa sekä kaksi pitsikurssia yhdessä Rauman kansalaisopiston kanssa, sekä . Tänä vuonna toteutuivat sekä peruskurssi, että jatkokurssi.  Jatkokurssin teemana olivat helmet käpypitsissä. Tapaamiseen sisältyi pieni pitsinäyttely, johon harrastajat toivat omia töitään nähtäväksi sekä käpypitsityöpaja, jossa satunnaiset vierailijat voivat kokeilla kaksoissolmun muodostamista sukkuloilla.


Jatkokurssilla helmiharjoituksia


Rauma


Kurssipaikkana oli Kansalaisopiston vanha opistorakennus, jossa on kursseja pidetty jo 99 vuoden ajan. Rauma on rannikkokaupunki ja rakennuksen vieressä virtasi pieni vesikasvien reunustama kanaali. Kivisilta kanaalin yli johti vanhalle kirkolle, jonka pihapiirissä Marttajärjestön kojulla myytiin Rauman perinneruokaa, lapskoussia. Tänä vuonna ensi kerran kävin tätä merimiesruokaa maistamassa, vaikka olen Raumalla vieraillut useita kertoja ennenkin.


Kaunis pieni kanaali, jossa tyyneen veteen
 kuvastui reunojen kasveja ja rakennuksia.



Käpypitsejä mukana näyttelyssä