Näytetään päivämäärän mukaan lajitellut viestit haulle välineitä. Lajittele osuvuuden mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään päivämäärän mukaan lajitellut viestit haulle välineitä. Lajittele osuvuuden mukaan Näytä kaikki viestit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Frivolite - tähkäkorut neulalla



Korut varjossa kuvattuna

 

Syksy saapui ja on sadonkorjuun aika. Sadonkorjuun teemalla tein tähkäkorut. Oikeat tähkät pellolla ovat tänä vuonna hyvin vaihtelevan kokoisia ja laatuisia. Kun helteet suosivat lomailijoita, kuivuus heikensi viljojen laatua ja syksyn sateet hidastivat puinteja.

Suomen kesä on lyhyt ja säät arvaamattomat. Säiden suhteen toisen onni on toisen onnettomuus. Heikon sadon korvaaminen kalliilla ostorehulla tulee olemaan monelle kotieläintuottajalle todellinen haaste tulevana talvena. Toivottavasti saadaan kuitenkin kotimaisia elintarvikkeita kauppoihin ja kotieläinten rehuntarve turvattua.

Käytin pitkästä aikaa pitsintekoon neulaa. Tai oikeastaan helmien koon vaihdellessa jopa useita neuloja. Yhdellä neulalla tein pitsin. Tämä neula ei mahtunut läpi yhdestäkään helmestä, joten jouduin käyttämään helmien pujotukseen pienempiä neuloja.

 

Frivolite - neulat

Olen hankkinut erikokoisia neuloja erilaisille langoille hyvin ohuesta mentallineulasta suureen ruusupuiseen puuneulaan asti. Kuitenkin neulakäsitöihin valitsen usein nukkeneulasta frivolite – neulaksi tylsyttämäni neulan ja etsin siihen sopivan langan.

Tällä kerralla lankana oli Lizbeth 40, joka on nukkeneulalle hiukan liian ohut. Valitsin silti käyttöön nukkeneulan vaikka rasiassa olisi ollut sopivampi neula tälle langalle. Tiedät varmaan, kuinka helposti sitä tottuu käyttämään aina samoja välineitä vaikka olisi kuinka kauniita ja käytännöllisiä vaihtoehtoja olemassa.

 

frivolitekorut auringossa

Korut

Tähkät tein Natalia Gaidukin ohjevideon avulla. Langan väri oli harvest gold, joten se sopi hyvin korujen teemaan. Ripottelin vielä pieniä kullanvärisiä siemenhelmiä ja topaasin värisiä lasihelmiä antamaan loistetta kypsille tähkille.

helmien koko 6 mm oli suuri ja jouduin suurentamaan ohjeen solmumäärää. Myös kullanvärisiä pieniä helmiä laitoin enemmän kuin ohjeessa. Helmet olen joskus ostanut Helmikaupasta nimellä: Preciosa lasihelmi, fasettihiottu 6mm topaasi helmikaupasta.

Olen huomannut, että käyttämälleni langalle suurin järkevä helmikoko olisi 4mm. Kaappiin on kuitenkin kertynyt suurempiakin helmiä, joita välillä käytän pois. Tähkän pituudeksi tuli näillä helmillä n. 4 cm ja leveydeksi 2 cm. Pienemmillä helmillä tähkän muoto olisi ollut kapeampi ja pidempi kuten tähkällä luonnossa. tietysti suuremmat korut ovat näyttävämmät.

Langan väri taittuu vähän vihreään, kuitenkin valokuvissa korostuu kulta. Lanka on oikeasti hiukan vihertävä kulta.



sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Helppo ja nopea käpypitsikaulakoru

 

Pieni kaulakoru ja viime kesän kuivuneita kukkia


Etsiskelin pientä käpyilyohjetta kirjakokoelmasta. Ajattelen, että aina jotain pientä ehtii käpyillä silloinkin kun pääpaino on muissa käsitöissä. Tällä viikolla aika on mennyt villan parissa. Olen käynyt läpi villavarastoani ja käsityövälineitä. nauhoja, nyörejä ja kinnasneulatöitä ym. Keräsin villalangoista näyteliuskoja luonnonväreistä ja materiaaleista sekä kotoa löytyneiden kasvivärjättyjen lankojen kirjosta.

Keräsin myös perinteisiä käsityövälineitä samaan paikkaan. Olen siis tehnyt pientä inventaariota ja järjestellyt tavaroita selkeämmin. Puisen pitsikävynkin luokittelin perinnevälineeksi, vaikka on ihan hyvä väline käpypitsin tekemiseen. Kaiken tämän jälkeen voit kuvitella, että aikaa jäi käpyilyyn vähän. Tein pienen korun, mutta lisäsin siihen Swarovski - kristalleita, jotta koru ei tuntuisi niin vaatimattomalta.

 

Villainventaarion lopputulosta

Suomenlampaan luonnonvärien kirjoa. Reunimmaisena vasemmalla on ahvenanmaanlampaan villalanka ja reunimmaisena oikealla lanka karitsan villasta. Kainuunharmas on toinen vaaleista langoista, tosin kuvassa jää melkein piiloon muiden lankojen taa.


Suomenlampaan villaa luonnonväreissä

Kasvivärjättynä löytyi ainakin seuraavilla kasveilla; nokkonen, pietaryrtti, jauhosavikka, koivu, syksyn lehdet,  verihelttaseitikki ja marja-aronia. Väripaletti on kaunis ja kaikki langat sopivat yhteen keskenään sekä luonnon väristen lankojen kanssa. Lisäksi totesin omistavani ahvenanmaanlampaan, kainuunharmaan, suomenlampaan sekä -karitsan villasta kehrättyjä kotimaisia lankoja.  Voit kuvitella, että näitä värejä katsellessa mieleen nousee monta käsityöhaavetta.


Luonnonvärejä ja kasvivärejä

 Välineitä

 

Pyrin keräämään kuvaan välineitä, joita on käytetty jo keskiajalla ja ovat yhä käytössä edes perinnekäsitöissä. Kuvasta unohtui värttinä. Värttinässä on alku langasta ja karstattua hahtuvaa ja karstaamatonta villaa löytyy myös. Haluaisin oppia kehräämään värttinällä. Nuorena olen kehrännyt vain rukilla ja sekin taito pitäisi opetella uudestaan. Rukilla kehrääminen tosin täytyy aloittaa rukin kunnostuksella, mutta siihen ei ole aikaa nyt.


Perinteisiä käsityövälineitä, värttinä unohtui kuvasta.

Neulakinnastöitä

 

Olen tainnut julkaista blogissakin kuvan kintaista ja hatusta, mutta kauluri on uusi. Tein kaulurin putkena ja sitten leikkasin kerroksen vaihtumiskohdasta poikki. Huovutin reunat, tein kerroksen ympäri ja ompelin napin. Kauluri on tehty pehmeästä karitsan villasta. Materiaali on mahtava ja toivon saavani sitä vielä joskus lisää. Karitsan ensimmäisen kerinnän villaa erotellaan harvoin muiden lampaiden villasta, koska lammastilojen koko on

keskimäärin vielä niin pieni, että kaikki villa laitetaan yleensä yhdessä erässä kehräämölle. VIllakäsitöistä lisää blogini tunnisteesta villa.

Neulakinnastekniikalla

 

Käpypitsikaulakoru


Kaulakoru virkkauslangasta

 

Tämänkertainen käpypitsi valmistui nopeasti virkkauslangasta. Jopa niin nopeasti, että tein niitä kaksi. Materiaalina on siis puuvillainen virkkauslanka Anchor Freccia, keristallihelmet ja vahattu puuvillalanka. Ohjeen otin kirjasta Tatting Accessories, joka löytyi kirjahyllystä. Kirjassa on helppoja töitä yksinkertaisia tekniikoita. Suosittelen lämpimästi alkeita harjoitteleville käpyilijöille. Hankin kyseisen kirjan v.2015, jolloin tein toista kaulakorun ohjetta soveltaen.


Kirjassa nopeita ja helppoja töitä


Virkkauslangalla käpyillen tuli työstä melko pieni. Siksi laitoin kristallit myös nauhojen päihin. Koru toimii varmaan näin, mutta kun se valmistui, niin ajattelin pitsin olevan liian pieni ja vaatimaton.  Katsotaan tuleeko koru käyttöön.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Välineitä



Vanhat sukkulat




Vanhat muoviset sukkulat vuosien takaa olivat kuluneet ja niitä oli vain kaksi ehjänä tallella. Sukkulat olivat myös vähän epäkäytännöllisiä. Kooltaan nämä sukkulat ovat pieniä ja muodoltaan väärällä tavalla pyöreitä. Lisäksi toisistaan irrotettavat osat löystyvät helposti. Voit kuvitella, että nämä sukkulat eivät houkuttele aloittamaan suurempaa pitsiä. Välineitä on todella aika uusia.

Ensimmäinen hankinta


Siksi päätin hankkia uusia välineitä. Rosegroundista tilasin uusia sukkuloita ja neuloja. Ennen tein pitsejä vain sukkuloilla. Nyt päätin kokeilla neulojakin. On mielenkiintoista nähdä voittaako neulat vai pysyykö sukkulat edelleen vahvasti mukana. 



Uudet käpyitsitarvikkeet


Lisäksi tein heräteostoksen. Ostin koukkusarjan rasiassa. Rasia on varmaan hyvä; kun yhtä koukkua käyttää, niin toiset säilyvät tallella rasiassa. Täytyy vain tehdä vielä jonkunlainen ”avaimenperä” tuohon koukkusolkeen, että sitä on mukavampi käyttää.

Ostin samalla kirjan, ihan vaan kauniin kansikuvan perusteella.
Uusi kirja, jossa on yksinkertaisia ohjeita
Ajattelin, tehdä heti tuon kansikuvassa olevan korun, mutta en ihan onnistunut. Tein kukat vähän koristeellisemmiksi.
käpyily
Oma sovellukseni korusta
 
Jos nyt aloittaisin tuota korua, niin laittaisin kukkien väliin kaksi helmeä yhden sijasta. Nyt korun pukemisen jälkeen täytyy varmistaa että kukat ovat oikeinpäin. Eihän se käyttöä haittaa, mutta kahdella helmellä koru olisi vähän napakamman tuntuinen.

Totean, että olen ostanut sukkuloita ja muista käpypitsitarvikkeita myöhemmin myös Jatan aitasta  ja  Kässäkamarista, tai näiden osastoilta Rauman pitsiviikoilla ja Helsingin käsityömessuilla, Halusin mainita nämä tähän kotimaisina vaihtoehtoina.


Lisää käpypitsitarvikkeita


Myöhemmin ostoksia on kertynyt useammasta lähteestä ja sukkulakokoelma on kasvanut erilaisilla erikoissukkuloilla sekä erivärillä ja merkkisillä perussukkuloilla. Kun sukkuloita on paljon, niin eri värisiä lankoja voi olla sukkulassa valmiina. Ei tarvitse jokaisen työn välissä tyhjentää sukkulaa.
 
Linkkejä käpyilytarvikkeiden myyjiin:
Suomessa:      Jatanaitta 
                        Kässäkammari
                        Anjalin
                        Pitsijapalmikko
Iso-Britannia: Roseground  
Yhdysvallat: Handy Hands  ja  Tatting Corner
Saksa: Spitzenocchi
Italia: Hobby Perline


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Frivolite ohjeet



Pitkän tauon jälkeen etsiskelin frivoliteettiohjeita. 11v tyttäreni totesi taannoin että kaikkien opintojen äiti on google. Ehkä uudistuneessa sananparressa on totuuden siemen. 

Etsiskelin suomalaisia sivuja, vähän huonolla menestyksellä. Löysin Renkolaisen verkkokaupan Pajupuron, jossa on myynnissä frivolitekoruja. En etsinyt tuotteita vaan ohjeita joten oli laajennettava hakua.

Koruohjeita Google-haulla


 Pinterestistä löytyi paljon valmiita koruja ja joitain malleja. Kokeilin korvakorujen mallia ohjeen mukaan. Sitten pienensin solmumäärää ja tein toisen paksummasta langasta. Tuosta valkoisesta paksummalla tehdystä korusta pidän itse enemmän. Ohje linkistä 


Lisää kivoja ja helppoja käpyilymalleja löytyi osoitteesta http://free-tatting.com/ Sieltä mallia mukaellen tein punaiset korvakorut. Sinivalkoisten korvakorujen ohje on Veronica Saccon blogista . Sivulta löytyy yksinkertaisia ja helposti seurattavia piirrettyjä ohjekuvioita.

Ohjeen pieniin sydämiin löysin Japanista Daruma-Itolta. Valitettavasti linkki ei enää toiminut ja poistin sen

Linkkejä sivuostolle, jossa ohjeita

Norjalainen sivusto, Anne Bruvold http://nuperelle.net/EngPatterns.htm




(lisäys 30.12.20219


Linkkejä kerätty muihin postauksiin


Lisää linkkejä ohjesivuille artikkelissa frivolite ohjeita , jonka kirjoitin maaliskuussa 2016 ja jota olen täydentänyt myöhemmin

Muutama sana tarvikehankinnoista artikkelissa välineitä

Olen koonnut linkkejä ilmaisohjeiden mukaan vuosien varrella tekemiini pitseihin, lisäksi olen luokitellut linkit neljään ryhmään ohjeiden haasteen tason mukaan. Päivitin tuon artikkelin ja ajattelin, että on hyvä mainita myös täällä. Lisäsin linkkisivulle myös kuvia. Linkit ovat valitettavasti luettelona, jolloin niitä on vaikea avata mobiililla, mutta tietokoneella selaaminen onnistuu. Linkit päivitetty v. 2020 osalta.