sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Kevätliinaa ja neulakintaita

 

Renulekin frivoliteettipitsikevätliina sai jatkoa kaksi  kerrosta.

Pääsiäinen on ohi ja jatkoin kevätliinan  käpyilyä kahdella kerroksella. Liina ei nyt vielä vaikuta ihan pyöreältä, mutta luotan tuleviin kerroksiin ja siihen, että liina asettuu muotoonsa uusien kerrosten myötä. Värivalintaa on tässä  alkuvaiheessa tehtävä huolella ja valittava käytettäviä sävyjä, siksi olenkin kuluttanut aikaani lankakeriä käsissä pyöritellen ja miettien värien yhteensopivuutta ja liinan teemaa.

Neulakintaita


Ennen pääsiäistä sain sukeltaa villateemaan neulakinnaskurssin verran. Neulakinnastekniikka on siitä mielenkiintoinen, että Z-kierteinen villalanka on S-kierteistä parempi. S- kierteiset neulelangat ovat vallanneet markkinat, eikä Z-kierteistä lankaa juurikaan ole myynnissä. Lopulta löysin sopivan kinnaslangan Nurmeksesta Idän Kehräämöltä, joka myy kinnaslankaa verkkokaupassaan, toisin kuin muut kehräämöt, joilla Z-kierteistä lankaa saa vain tietyin ehdoin tilaustuotteena.

Kun keräsin kotoa kurssille mukaan otettavia välineitä, löysin omat kinnasneulani; puisen, luisen ja kaksi metallista. Muistan mummoni maininneen, että vaarini teki joskus kinnasneuloja lusikan varsista. Oma suosikkityövälineeni on tuo luinen, joka on kiinni työssä ja johon on haahlattu piusta. 

Lyhyen kurssin aikana  keskityttiin vain yhteen helppoon solmuun. Jokainen kurssilainen ymmärsi tekniikan ja pääsi työn alkuun. Toivottavasti harrastus jatkuu, eikä uusi opittu taito pääse unohtumaan.

Keskeneräinen kinnas ja kinnaneulavarastoni.

Kuva kurssilta. Ihmiset rajattu kuvasta. Pöydällä esimerkkitöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti