sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Syksyinen käpypitsiperhonen

 


Syksyn perhonen ruskan väreissä


Kesän perhosten saldo jäi niin pieneksi, että tein vielä yhden näin syksyllä. Koruissa voi olla nyt pieni tauko, kun syksyn markkinat on tänään pidetty. Tällä kerralla teemana oli 1930 - luku. Ompelin siis laskoshameen ja hatun. Lisäksi vaatteena oli villapaita, niitä varmaan käytettiin paljon 30-luvulla. Minulla oli vieläpä omatekoinen, joten sopi aikakauteen hyvin.

Kauppatapana onnistuu hyvin systeemi, jossa minä esittelen pitsisolmujen tekemistä ja tyttäreni hoitaa kaupankäynnin. Tällä kerralla minun pitseillä ja villatöillä oli parempi menekki, kuin hänen koruillaan. Johtui ehkä ostajakunnan ikäjakaumasta. Ehkä käsityömarkkinoilla oli vanhempi väki ja nuoriso oli paikallisen kauppakeskuksen 10-vuotisjuhlassa. Harmittavaa päällekkäisyyttä tapahtumissa.


Perhonen


Perhonen on Endrucks-projektin sovellus Daniela Gallilta. Toteutin sen Lizbeth 40 ruskalehtien värillä. Tämä perhonen voisi olla heiman suurempana mukava kirjanmerkki, jos siihen lisäisi vaikkapa vihreän nauhan, joka toisi vaikutelman heinän korrella istuvasta perhosesta, täytyy miettiä.

Lisää tämän perhosen muunnoksi löytyy muskaanin blogista



4 kommenttia:

  1. Interesting how age affects our preferences, isn't it. 😍 Love your autumnal version of the butterfly and the idea of a green ribbon blade of grass!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. The look of the same butterfly varies a lot in different color choices. 🦋

      Poista
  2. A pretty butterfly. Good that your lace and woolens sold. It’s funny how what sells well differs from market to market. Impossible to predict!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The market always surprises. Tatting lace is rare here and that's why it sold.
      The sellers said that people spend less money because the situation is unpredictable because of the war in Ukraine.

      Poista