sunnuntai 28. elokuuta 2022

Paksuhkoa lankaa ja kaulakoruja

 


Suuria renkaita ja kaaria


Jatkan edelleen kaulakoruilla ja paksuilla langoilla. Tarvitsen käpypitsi kaulakoruja varastoon seuraavia markkinoita varten. Ei ehkä ole aikaa tehdä sellaisia, jotka menisivät helposti kaupaksi, mutta teen joitain nopeasti  valmistuvia, joilla saa lisää näyttävyyttä myyntipöytään. 

Tyttäreni jatkaa edelleen kierrätyslasin työstämistä, ja minulla pitää olla myös jotain käpypitsiä myyntipöydälle, kun lähdetään seuraaville markkinoille. Lisäksi minulla on haaveita markkinapaikan ja teltan varustuksen täydentämiseksi. 


Ruskea kaulakoru

Ruskean kaulakorun käpyilin Lizbeth 20 langasta ja melko suurilla kaarilla ja renkailla. Suuret kaaret ja renkaat valmistuvat nopeasti ja korusta tulee näyttävä. Laskin sen varaan, että erikoinen koru voi olla myös kiinnostava. Toki kaikki tiedämme, että laiskoin ajatuksin tehdyt päätökset eivät yleensä johda parhaaseen lopputulokseen.

Lanka vaikuttaa paksummalta, koska käytin koko ajan tasapainotettua solmua, etteivät kaaret kierry liikaa. Helmet on ostettu helmikaupasta. Lasihelmissä on helmiäishohtoinen pinnoite, joten niitä on käsiteltävä samalla varovaisuudella kuin aitojakin helmiä. 

 Kiinnitykseen löysin ketjua, ruskeat lenkit ja lukon. Kaikki on ostettu nikkelivapaina. Välillä mietin, olisiko turvallisinta siirtyä kokonaan kirurginteräksisiin koruosiin. Voiko aina luottaa pinnoitettujen korunosien kestävyyteen. Tätä olemme myös tyttäreni kanssa keskustelleet viime aikoina paljon, vaikka vahinkoja ei tiettävästi ole käynytkään. 


Neulatekniikkaa ja Miyuki - helmiä

Vaalea koru

Tämän korun tein virkkauslangalla ja käpyilyneulalla. Neula oli liian ohut tälle langalle ja lopputuloksesta tuli epätasainen. Tämän luulen johtuvan siitä, että olen käpyillyt neulatekniikalla liian vähän viime aikoina. Pitäisi harjoitella useammin. Virkkauslangassa on Miyuki-helmet kuten viimeviikoisessakin korussa.

Kiinnitykseen olisin tarvinnut ketjua, mutta minun viimeinen vaalea ketjuni ei herättänyt luottamusta laadusta, joten kiinnitin muutaman lenkin ketjuksi. Toivottavasti nämä pysyvät. Korun tutoriaalin osoite täältä

Toisinaan väärällä neulalla tehdyt korut tuntuvat epätasaisilta ja epäonnistuneilta, silti pitäisi muistaa, että ulkopuoliset ehkä kuitenkin mieltävät korun siroksi, onhan se paljon sirompi kuin esimerkiksi virkaten tehdyt korut, jotka ovat ovat myös kauniita. 



2 kommenttia:

  1. Yes, you’re more critical of your work than any customer would be! I do like the shuttle one better personally, but I hope there will be customers for both.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We are participating in one more craft market before the Christmas market, so we have to have something on the table so that the table doesn't look empty.

      Poista