sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Pieni käpypitsiliina virkkauskäpyiltynä

 


Vanha käpypitsiliina kirpputorilta.


Poikkesin ohimennen kirpputorilla katsomassa tarjontaa. Lähinnä etsin sopivaa istutusastiaa kesän kukille. Astioita ei tullut vastaan, mutta vanha käpypitsiliina tuli. Liina maksoi vain joitain kymmeniä senttejä, joten ostin sen mukaan. Tekniikka, joka on osittain virkkausta ja osittain käpyilyä, ei ole koskaan ollut minun suosikkini, ja viimeisin näin tekemäni työ on vähän suurempi liina 30 vuotta sitten. Kaapissa on kyllä japanilaiset koukkuneulat, ehkä joskus vielä innostun niitä käyttämään.

 

Pitsiliina

Liina vaikuttaa vanhalta käpyilyltä. Vanhoissa malleissa on usein enemmän erillisistä osista liitettyjä elementtejä kuin uusissa pitsimalleissa. Liitoksia ja päättelemistä on siis paljon.

Tässä käpypitsiliinassa keskellä olevien kukkien väleihin on tehty yksittäiset kaaret. Nykymalleissa langat päätellään kerrosten lopussa ennen uutta kerrosta, ellei haluta siirtyä kerroksesta toiseen jaetun kaaren tai jaetun renkaan avulla. En osaisi kuvitella päätteleväni yhden kaaren kokoisia kuvio-osia, se tuntuisi työläältä.

Jäin miettimään yhden kaaren päättelyä. Oikeastaan sen ei pitäisi tuntua hassulta, jos vertaa vaikkapa frivoliteankars-koruihin, jotka usein kootaan liittämällä yhteen hyvinkin pieniä kuvio – osia. Kai liitosten määrää sitten tulee verrattua työn kokoon. Nopeasti valmistuvissa ankarskoruissa voi päätellä enemmän. kun taas hidasta liinaa pitää saada käpyillä rauhassa ilman ylimääräisiä päättämisiä ja taukoja. Nämä ovat vain minun mietteitäni, sinä varmaan päättelet iloisesti pieniäkin liinan osia.

Liina on kaunis lisä liinakokoelmaani. Virkkausosiot tuovat vähän kohokuviovaikutelmaa ja näyttävyyttä käpypitsiliinaan, joka meni muuten suoraan pöydälle ja toistaiseksi saa pöydällä ollakin. Mielestäni se sopii hyvin keltaruusumaljakon alle.

 

Kesäsuunnitelmia

Käpypitsiyhdistys järjestää taas koronatauon jälkeen tapaamisen ja pienen näyttelyn Rauman pitsiviikoille.

Torstain käpypitsikahvila -tapaamisessa voi ihailla yhdistyksen jäsenten valmiita töitä, joita on asetettu näytteille, lisäksi on mahdollisuus kokeilla käpyilemistä kokeneiden käpyilijöiden opastuksella. v. 2019 käpypitsikahvilan tunnelmia vanhassa postauksessa.

Pitsiviikoilla voi keskiviikkona opiskella käpyilyn alkeita tai perehtyä kelttikuvioden käpyilyyn Rauman kansalaisopiston järjestämällä kurssilla. Linkit kursseihin pitsiviikon ohjelmassa.




4 kommenttia:

  1. Olen käynyt ihastelemassa liinojasi, korjasi ja muitakin. Kaunista olet saanut aikaan.
    Lopulta eilen kaivelin avustajan avulla esille oman käpyni, mutta kun neulapitsikin houkuttelusi opetella. Joudun opettelemaan molemmat alusta alkaen. Edellisestä käpyilystäni on varmaan yli 30 vuotta.

    Ihanaa kesän alkua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oletko huomannut käpypitsiyhdistyksen, http://www.kapypitsiyhdistys.fi/. Meillä on facebook- ryhmä ja etätapaaminen jokaisen kuukauden toinen torstai klo 18. (linkki facebook-ryhmän kautta)Tervetuloa! Hyvää kevättä myös sinulle ja sujuvia solmuja!

      Poista
  2. I’m glad the cloth was bought by someone who appreciates it and understands the structure. I think you’re right, moving along quickly is not necessarily the right approach. I read recently that a lot of Asian tatting patterns use small, separate elements. Perhaps we must revisit that idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. So maybe this doily can also be a pattern that I sometimes tat myself.

      Poista