sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Yksinkertainen ja selkeä käpypitsirannekoru

 

Pitsikoru vastavaloon kuvattuna




Tällä viikolla sää tuntui syksyiseltä ja tuuli puhalsi jo viileästi. Kävin läpi lankavarastoani ja yritin löytää syksyisiä värejä. Ruskaa odotellessa valitsin langaksi valmiin viljasadon värisen kullankeltaisen langan. Ohjeen halusin olevan yksinkertaisen ja selkeän, syksyyn sopivan. Ajattelin, että rannekoru voisi olla mukava työ. Korutarvikkeita en ole hankkinut, mutta joitain korulukkoja vielä laatikosta löytyy.

 

Japanilainen käsityösivusto

 

Ajatus kauniista, selkeästä ja yksinkertaisesta käpypitsistä ohjasi japanilaisille sivuille, joiden kanssa minulla  muuten on edelleen ongelmia kielimuurista johtuen. Valitsin pienen ja kauniin rannekorun käsittääkseni jonkun käsityöyhteisön sivulta. Malli on tasapainoinen ja viimeistä yksityiskohtaa myöten tarkkaan mietitty.

Kun linkin sivua vierittää alaspäin, löytyy ohjeita ja ideoita lisää.  Nämä ohjeet ovat melko helppoja ja nopeita, mutta silti näyttäviä kauniita ja yksilöllisiä. Näiden kanssa ei tarvitse miettiä loppuuko lanka tai riittääkö maltti. Sivustolta löytyy runsaasti mielenkiintoisia askartelu ja ompeluohjeita mm. koruja, kasseja ja kasvomaskeja vaikkapa koronaeristyksen tai syysiltojen ratoksi

 



levitettynä pöydälle



Lanka- ja lukkovalinta

Koska solmuja on vähän, valitsin paksumman, Lizbeth 20 langan. Siitä huolimatta korusta tuli pieni, juuri ja juuri saan sen ranteeseen. Luulen, että tätä korua käyttää joku kapeampiranteinen ja minun täytyy tehdä itselleni toinen koru.  Korulukoksi valitsin kuparinvärin, osittain siksi, että se sopii kullankeltaiseen ja osittain siksi, että vaihtoehtoja olis melko vähän. 

Muita rannekoruja käpypitsikokoelmassani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti