sunnuntai 27. syyskuuta 2020

käpypitsi kukkakuvio lautasliinarenkaana



Kukkakuvio lautasliinarenkaana kahvipöydässä.


Etsiskelin vaihteeksi jotain pientä ja helppoa, kevyempää käsityötä ja törmäsin somaan käpypitsikukkakuvioon, joka sai minut ajattelemaan lautasliinarenkaita. Sellaisia en ole vielä tehnyt käpypitsillä. Aloitan siis tästä pienestä mallista lautasliinapidikekokoelmani.

Koska kuvio on melko pieni, kokeilin paksumpaa lankaa ja täytin sukkulan Novitan Cotton Crochet – puuvillalangalla. Halusin hahmotella renkaan sopivaa kokoa ja etsin kaapista kankaisia lautasliinoja, löytämättä niitä. Kangaslautasliinoille on nykyisin kovin vähän käyttöä. Nyt teinkin ensin lautasliinarenkaan ja mietin sitten, minkälainen lautasliina on sopiva.



Syksy lisää kuvaamiseen haastetta

Syksyn myötä valo vähenee ja kuvaaminen on vaikeampaa. Olisin halunnut kuvata lautasliinarenkaat aiemmin, mutta jouduin jättämään kuvaamisen viikonloppuun ja keskipäivään. Valoisa päivä on niin lyhyt, että töiden jälkeen paras valo on jo ohi. Värit ovat parhaat ja pitsikuviot selkeimmät luonnon valossa, siksi päätin odottaa viikonloppuun.

Syksy jopa yllätti minut eilen. Lähdin kävelylenkille ja kuvittelin näkeväni ruskan värejä puissa. Kello 19 jokivarsireitillä ei juuri erottanut ruskaa auringon laskiessa. Tyyni joki ja syksyilta olivat tummia, mutta silti kauniita.

 

Tyyni syysilta joen rannalla.



Lautasliinarenkaiden viimeistelystä ja käytöstä

Jouduin laittamaan renkaaseen paperisen lautasliinan. Vaikka ohjeen käpypitsirengas on pieni, se toimii yllättävän hyvin suuremmassakin paperiliinassa. Pitsikuvion halkaisija on 4 cm. Kuvan sininen lautasliina on ruokaliina ja kukallinen lautasliina on pienempi kahviliina, eikä kummankaan kanssa ole mitään ongelmaa.


 

Lautasliinarenkaita paperisissa lautasliinoissa
 aurinkoisella pöydällä



Kovetin renkaat Fabric Decoupage – lakalla. Kovettaminen oli vähän liian kevyt tässä käyttötarkoituksessa ja kovetankin uudelleen pari kertaa samalla lakalla tai sitten lisään jotain tehokkaampaa kovetetta. Virkkauslanka on tyypillistä käpyilylankaa pehmeämpää, mitä en osannut ottaa huomioon kovetuksessa. Nämä tulevat ehdottomasti käyttöön silloin kun ruokailijoita on kuusi tai vähemmän, ellen sitten käpyilen näitä lisää. 


8 kommenttia:

  1. Wonderful idea! They would really enhance the table setting for a special occasion.

    VastaaPoista
  2. Elegant !!! Great idea 💙💙💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! this is a suitable use for a beautiful flower.❤

      Poista
  3. Vey good idea and love the flower😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The flowers and leaf are beautiful on the napkin ring. 💙

      Poista
  4. Very beautiful napkin rings!!! :)

    VastaaPoista