sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Keväinen käpypitsikoru

 

Lankakokeilu antiikkiohjeella ja kahdella langalla.

 

 

 Valoisan päivä pitenee ja auringonlasku on siirtynyt n. klo 17. asti. Pitsien kuvaamisen kannalta päivän pituus on loistava asia. Vaikka säätiedotukset lupaavat lumipyryä, niin valoisia hetkiä riittää joka päivälle.


Löysin kaapista luonnonvalkoisen langan, jonka olen saanut joskus kummitädiltäni. Lanka on melko ohutta puuvillaa ja ajattelin sen olevan jopa ohuempaa kuin Lizbeth 40. Kokeilin käpyillä antiikkimallia Priscillan ohjeella edelleen. Lopputuloksena valmistunut käpypitsi vaikutti siltä, että langat ovat täsmälleen saman paksuisia. Lizbethissä on vain napakampi kierre.


Käpyilin  toiset kappaleet keltavalkoisella Lizbeth 80 - langalla, ja kuvasin eron viivottimen vieressä.


Korut


korukuvio on osa mallia 34, sivulla 15. Kuten sanottu, ajattelin tästä korvakorua, joka kuitenkin valkoisena oli liian suuri. Keltaiset keväiset ohuet pitsit sopivat koruksi kokonsa puolesta, mutta nuo valkoiset saattavat päätyä koristamaan ehkä ommeltua pussia tai kukkaroa. Kun sopiva kohde löytyy, niin kiinnitän kankaaseen. 

Kokoeroa tarkemmin. Ero näyttää jäävän alle 2 cm.

 


Mielestäni näin ohut koru ei voi olla noin suuri ja pysyä siistinä käytössä. Keltaiset sopivat vaikkapa pääsiäiskoruiksi, niihin ajattelin laittaa koukut.

Tias


Sain lopulta oman avaruusolioni käpyiltyä. En tullut postanneeksi sitä sivulle, Mutta Tias-blogissa avaruusolioita on varmasti jokaiselta planeetalta. Minun on Marsista, marsilaisia on aina sanottu pieniksi vihreiksi miehiksi, joten tämä kirjavan vihreä olento on aivan varmasti marsilainen.


Kaulasta jäi pois pari vahvistavaa silmua, mutta en jaksanut purkaa, kovetan hiukan.

 

Pieni vihreä marsilainen

 

2 kommenttia:

  1. Yes, to me the white one is too big for an earring. It could make a good Easter decoration though. I hope you will send your alien in because the more aliens Jane receives, the more likely she is to do tias next year.

    VastaaPoista