sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Käpypitsiyhdistyksen jäsenohje

 


Kukkakirjanmerkki virkkauslangasta



Ensilumi ei ole satanut vaikka ollaan marraskuun puolivälissä, joten lumihiutaleita odotellaan edelleen. Olen jatkanut lumihiutalekokoelma, mutta nyt päätin pitää tauon ja tehdä Käpypitsiyhdistyksen jäsenmallikirjanmerkin.

Halusin käpyillä välillä paksumpaa lankaa ja päädyin virkkauslankaan, Anchor Freccia. Kirjanmerkki syntyi nopeasti ja jatkoin vielä mallilla leikkimistä ohuemmalla langalla. Langan vaihtaminen välillä katkaisee rutiinin ja ajatuksen, jolloin on helpompi nähdä uusia ratkaisuja ja vaihtoehtoja.


Kirjanmerkki

Kirjanmerkki on tehty ohjeella, joka on kuluneella viikolla tullut jokaisen Suomen käpypitsiyhdistyksen jäsenen sähköpostiin. Ohjeessa on käytetty ohuita ja hentoja lankoja ja värejä, vastakohdaksi valitsin hohtavan, voimakkaan punaisen langan. Lopputulos tuntuu paksulta ja suurelta, mutta kirjanmerkkinä olisi varmasti toimiva.

Jatkoin vielä ohuilla langoilla kaksivärisenä. Ajattelin, että tästähän tulisi kiva marjakuvio, mutta lopputulosta katsellessa totesin kuvion muistuttavan enemmän omenaa. Korvakorujen lanka on Lizbeth 40. Kuvio on kuitenkin pitkistä silmuista johtuen hutera ja viimeinen päättelykin vähän epäonnistui. Nirkkojen mittoja olisi pitänyt pohtia huolellisemmin.


Omenakorut kirjanmerkkiohjeella


Korut täytyy kovettaa hyvin ja pyrkiä samalla silottelemaan paksua lopetusta. Koruista tuli lopulta ihan käyttökelpoiset.



2 kommenttia:

  1. I like the Anchor Freccia for bookmarks and yours looks great. A tulip? It has an Art Deco feel. You are a bit hard on yourself about the earrings, they’re lovely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the compliments on the earrings. The earrings were an experiment, the next ones are easier to make.

      Poista