sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Käpyilijät tapasivat pitsiviikolla

 

Tasapainotettujen solmujen harjoitus renkaassa.

 
 

Visiitti Raumalla toi kesän helteeseen muutaman päivän tauon. Katsoin säätiekotuksesta, että kotona on koko ajan lähes hellelukemat, Kun Raumalla käytiin välillä 16 celssiusasteessa ja extrana oli raikas rannikon tuuli. 

Olen vähän aurinkoherkkä pohjoisen ihminen, enkä viihdy kuumassa helteessä pitkiä aikoja. Toki lämpö on pieninä annoksina mukavaa, mutta minut on tehty Suomen sateisia ja viileitä kesiä varten. Ilmaston muutos on pidentänyt kesän hellejaksoja, joihin sopeutuminen on vielä kesken.  


Pitsiviikko

Rauman pitsiviikoilla on perinteisesti pidetty Suomen Käpypitsiyhdistyksen tapaaminen ja käpyilykurssi. Tänä vuonna käpyilykurssin teemana oli kelttisolmut, joiden tekniikoita harjoiteltiin keskiviikkona. Torstaina pidettiin perinteinen yhdistyksen tapaaminen, jossa yleisöllä oli mahdollisuus tutustua pitseihin ja kokeilla kaksoissolmun solmimista.

Tapaaminen oli tarkoitus pitää Tammelan talon pihalla, mutta tuuli ajoi pitsinäyttelyn sisätiloihin, työpajaa pidettiin myös pihalla alkuperäisen suunnitelman mukaan.  


Harjoitustyö

Kuvan kuviossa ulompi kaari on tehty tasapainotetuilla kaksoissolmuilla. Se ei välttämättä ole mitenkään erityisesti kelttitekniikkaa, mutta kuvioita pujotettaessa tulee välillä tarve tehdä pitkiä kaaria tai suuria renkaita. Tasapainotetun solmun avulla suuremmat kuviot pysyvät paremmin ryhdissä. Siksi solmu sai paikkansa päivän ohjelmassa. 

Kuvio on muuten vain nauhan pujotusta, eikä sillä ole tarkoitus opettaa mitään muuta, tässä uuden asian harjoitusta oli vain tuo suurempi kaari .
 
 
Rauman käpypitsitapaamisen teemoja

 

Käpypitsiyhdistys

Pitsiviikko ja Rauma on muodostunut Käpypitsiyhdistyksen pääasialliseksi livetapaamiseksi. Pitsiviikolla pyritään järjestämään Rauman kansalaisopiston kanssa yhdessä käpyilyn alkeiskurssi ja mahdollisesti myös johonkin teemaan liittyvä jatkokurssi.

Muuten käpypitsiyhdistyksen tapaamiset, käpyilykahvilat ovat korona-aikana siirtyneet etätapaamisiksi. Tapaamiseen voi tulla vaikka vielä ei olisiskaan yhdistyksen jäsen. Tapaamisen linkki löytyy facebookin keskusteluryhmästä ja tapaaminen järjestetään jokaisen kuukauden toisen torstain iltana. Tapaamiset verkossa jatkuvat vaikka korona väistyy ja alueilla olisi livetapaamisia. Tervetuloa tapaamisiin ja tutustumaan toimintaan.
 




 



 

2 kommenttia:

  1. It must’ve been amazing to attend meetings and workshops. I do like the motif and the balanced double stitch certainly makes for a neat effect.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, after the covid break it was really nice to see Finnish tatters in Rauma. Hopefully the summer meetings can continue again next year.

      Poista