sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Frivolite-enkelit kristalleilla

 


Enkelikorut juomalasin reunalla.



Vuosi alkoi kauniissa lumisissa maisemissa, en malttanut olla ottamatta muutamaa kuvaa puhelimen kameralla. Päivän pituus on vielä niin lyhyt, että useimmin olen ihaillut lumipuita katulamppujen valossa, auringonlaskun jälkeen iltapäivällä. Kevyen liikenteen väylästä on tullut huurrepuiden reunustama kuja.

 Joskus tulee kyseenalaistettua vanhan kansan viisauksia. Sanonnan mukaan pihlaja ei kanna kahta taakkaa; marjoja ja lunta. Kuvassa kuitenkin on molemmat taakat samaan aikaan. Eli marjavuosi voi olla myös ennen lumitalvea. Lumisena talvena puuhun jääneet pihlajanmarjat ovat linnuille tärkeä ravintolisä, kun kaikki muu syötävä on lumen peitossa.

Aaro Hellaakoski tiesi, että ”tietä käyden tien on vanki, vapaa vain on umpihanki”. Kuvan hangella on joku muukin ajatellut samalla tavalla, ainakin pohrausjäljistä päätellen.

 


Lumisia talvimaisemia kävelylenkin varrelta.


 

Enkelikorut

Totesin, että joulunaika jatkuu loppiaiseen asti, joten enkelisesonki on vasta loppumassa ja aihe on yhä ajankohtainen. Enkeleitä tarvitaan toki muulloinkin kuin jouluna.

Talvipakkanen tuo mukanaan myös liukkaat kelit ja enkeleillä on nyt erityisen paljon töitä täällä pohjolassa. Tietysti pandemiatilannekin työllistää suojelusenkeleitä jatkuvasti. Kun näin nämä kääpyptisienkelit Jelena Orlicin Cattwilld käyttäjän sivuilla instagramissa, en voinut ohittaa niitä. Käpypitsienkelit olivat sievät ja kristallit antoivat enkeleille arvokkuutta. Halusin käpyillä nämä kauniit enkelit itselleni. En vielä tiedä, missä niitä käytän, mutta laitoin ne toistaiseksi esille hyllyn päällä olevaan korupuuhuni.

Laitoin enkeliin pieniä siemenhelmiä, sinertävän Swarovski-kristallin ja pääksi valkoisen Swarovski helmen. Kokoa enkelikorulle tuli n. 3 cm ilman koukkua. Koko on sopiva ja helmet tuovat koruun sopivasti painoa, jolloin se pysyy hyvin suorana.



4 kommenttia:

  1. Sweet angels! It would be a shame to hide them until next Christmas season begins, and, as you say, angels don't belong just to Christmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. I will use these. I was wondering if these could be made as a Christmas present, though I don’t have suitable crystals right now. There is still time for Christmas :-)

      Poista