sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kristallisilmäiset frivolite-joulutontut

 



Joulukäpyilyjä minisypressissä.


Joulu lähenee ja joulukoristelut etenevät. Päätin tänä vuonna jättää amarylliksen väliin ja ostin vaihteeksi joulukukaksi valkoisen atsalean. Toki ostin myös hyasintin ja muutaman joulutähden. Kukkakaupan valikoimissa oli olkipukkeja. Minulla on ollut vain pari ihan pientä olkipukkia. Nyt ostin 30 cm korkean olkipukin. Olki on perinteinen ja lämmin joulumateriaali.


Uusi olkipukki.

Yleensä jouluuni kuuluvat samat kukat ja koristeet. Tänä vuonna tein asioita toisin ja jätin osan vanhoista joulukoristeista kaappiin, ehkä vähemmät koristeet ja uusi olkipukki pääsevät paremmin esille. Näyttääkö sinun joulusi aina samalta vai valitsetko joka joulu uuden teeman?

 

Joulupukkeja tai tonttuja

Joskus tekee mieli kokeilla jotain uutta. Otin siis esille punaisen ja valkoisen langan sekä laatikon Swarovski -kristalleita ja kokeilin, onnistuisinko käpyilemään joulupukkeja. Ensi yrittämällä lopputulos on vähän hassun näköinen ja vaatisi vielä kehittelyä. Päätin kuitenkin julkaista tämän yrityksen kaunistelematta tekeleitä.



Tonttukokeiluja käpyillen.


Lankana on Lizbeth 40 ja pukin kooksi tuli 4,5 cm. Kristallisilmätkin olisivat voineet olla pienemmät, mutta laitoin nyt nämä, joita oli runsaasti varastossa. Pukkikuviot ovat liian pieniä kuusenkoristeiksi ja hiukan liian suuria korvakoruiksi. Aika näyttää mihin nämä päätyvät vai jäävätkö arkistoon laatikon pohjalle.

Kuvasin pukit ensin minisypressissä, jonka laitoin asetelmaan minijoulutähtien kanssa. Toinen kuva on valkoisen pahvin päällä. Pukkien seuraksi laitoin karkkikepin ja rullan ihan vain lisätäkseni joulutunnelmaa.


4 kommenttia:

  1. Your Father Christmas is splendid, well done. I like the straw ornament too. It’s nice to do something different for a change.

    VastaaPoista
  2. Your tatted decorations are so cute!!! 💜
    What will you use the straw stand for?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The straw goat is a Finnish Christmas decoration. Google sometimes translates funny. 💙

      Poista