maanantai 25. toukokuuta 2020

Neliapila



Neliapilakorusetti



kelttikuvio

Ajattelin jo mennä eteenpäin, mutta vielä yksi kelttikuvio tänä keväänä. Tein keväisen vireällä langalla korusetin. Settiin kuuluu rannekoru, korvakorut ja riipus. Riipukseen laitoin lenkin. En oikein usko, että minulta olisivat kullanväriset riipuspidikkeet päässeet loppumaan, mutta kun en löytänyt, piti tyytyä lenkkiin.


Neliapila

Neliapila tuo kelttisymboliikassa rakkautta, uskoa, toivoa ja onnea. Jokaiselle lehdelle on oma merkityksensä. Onnea kesällä tarvitaan, kun yritetään väistellä väkijoukkoja ja muita ihmisiä. Toivoa on vielä tulevasta ja siihen on uskottava. Rakkaus on sitten tutkimattomampi juttu, mutta ehkä siihenkin on parasta vain uskoa. Näillä elementeillä kesän pitäisi onnistua.

On muuten aika hassua, että neliapila tuo onnea. Tarvitaan onnea, jotta löytyy neliapila 10 000 kolmiapilan joukosta. Kukaan ei kai oikein tiedä aiheuttaako nelilehtisyyden geeni vai ympäristötekijät ja maaperä. En näe onnea neliapilassa, jos sen onkin aikaansaanut ilmansaasteet. Toivottavasti ei.




Lähikuvaa kuviosta kivellä


Korusetti

Korusetti on kiva ja neliapila kaunis, mutta tuo rannekorun lukko oli arveluttava valinta. Laitoin sen kuitenkin kiinni nirkkoihin, joten sitä ei voi vaihtaa. Minusta mekanismi oli vaikea kiinnittää yhdellä kädellä toisen käden ranteeseen. Minä ainakin värkkäsin tovin, jotta sain lukon kiinnitettyä ja korun pysymään ranteessa. Olen usein käyttänyt juuri rannekoruissa magneettilukkoa, joka napsahtaa kiinni ihan itsestään, mutta tähän tuli mekaaninen. Taidan jatkossa pysyä magneettilukoissa ihan helpon kiinnityksen takia.

Lankana käytin paksua lankaa Lizbeth 20, jolloin kuviot asettuivat hyvin ja viidellä neliapilalla tuli juuri sopivan pituinen rannekoru. Kultaiset korun osat valitsin paremmin vihreään sopivina. Hetken harkitsin hopeisia, mutta minusta kulta on tähän parempi. Neliapilan halkaisija on n. 3 cm ja on vähän venytettynä tässä korussa, mutta kuudes kuvio olisi tehnyt korusta liian pitkän.  Ruth Perryn kauniin mallin löysin vanhalta kalenterisivulta.



Huiman lenkki Valkealassa


Kevät

Kevät etenee kohisten kohti alkukesää. Puihin ilmestyvät lehdet ja luonto herää. Tätä on viime päivinä käyty ihmettelemässä 13 vuotiaan valokuvausta harrastavan tyttäreni kanssa. Alla olevat kuvat olen kyllä itse ottanut. Eihän sitä voi kulkea mukana ottamatta yhtään valokuvaa, kun toinen löytää koko ajan kuvauskohteita. Luontopolulla ei ole ollut ruuhkaa ja turvavälit on ollut helppo pitää. Liikkuminen keväisessä luonnossa on virkistävää. Taas vaihtui korun väri taustan mukaan. Tuo puunrungolla kuvattu on oikea väri.


4 kommenttia:

  1. Love your jewelry set! I hope it will always bring you luck, your own four leaf clover, no need to go searching.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. Four clover is easier to make yourself than to find from the meadow.

      Poista