perjantai 31. maaliskuuta 2017

Korvakorut





Otin junalle lähtiessäni pienen pussin pitsitarvikkeita ajatellen, että junassa on hyvä aloitella kevätpitsiä. Ajattelin etsiä ohjeen puhelimella netistä. Junassa otin pussin esille. Pussissa oli Lizbethin 40 kerä, jossa värinä oli Tropical Punch. Ensin tietysti piti täyttää sukkula ja avasin pussin. Mukana oli sakset, lanka ja koukku, mutta sukkula oli jäänyt kotiin. Harmittelin hetken, mutta sitten muistin vanhentuneen pankkikortin kukkarossani. Leikkasin pankkikortista ”sukkulan”, johon kelasin lankaa. Tein aluksi liian suuren, se oli hankala. Pienentelin pariin kertaan ja sitten tämä viritys oli käyttökelpoinen.

sukkulan korvike

Työ eteni kuitenkin hitaanlaisesti, eli pitäisi opetella tarkoitukseen sopivan pahvisukkulan leikkaaminen. Malliakaan en sitten etsinyt netistä, mahdollisimman yksinkertainen kuvio tuntui nyt hyvältä. Tein keväiset korvakorut. Ajattelin jatkaa samaa teemaa samalla langalla kotona vielä lisää, ihan sukkulan kanssa.


Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

2 kommenttia: