"Minä kanssa kultakalan laulun uudelleen taas alan, Onko sitten arvatkaas mulla monta kalaa taas" |
Luonnossa on kuivan kesän jäljeltä jo syysväritystä ja
syksyn väriset langat houkuttelevat. En kuitenkaan vielä kuitenkaan syksyn
ruskaa halunnut ajatella.
Kuvittelen, että kesää on vielä jäljellä. Tarkemmin
katsoen hehkuvat luonnon värit voisivat olla myös kalan värejä.
Meillä oli
ennen akvaario, mutta lapset kasvoivat ja ison akvaarion hoito tuntui työläältä,
joten akvaariosta luovuttiin muuton yhteydessä. Kultakalan malli on kotoisin
Puolasta ja löytyy NamiArtin blogista