sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Pihlajaperhonen




Pihlajaperhonen



Aurinkoista ja lämmintä kesäsäätä on riittänyt koko viikoksi. Täällä ei mittari ole alittanut hellelukemia kuin illalla.

Viime sunnuntaina uimarannalla nähtiin kaunis pihlajaperhosparvi. Perhosia oli todella paljon, osa suorastaan läpikuultavia auringonvalossa. Kuvio on ainutlaatuinen, eikä sen tapaista löydy muilta suomalaisilta perhosilta. Päätin kokeilla kuviota käpypitsillä.



Perhosparvi



Perhosesta tuli nirkkomittaharjoitus. Hahmottelin perhosta etukäteen paperille, silti kuviot eivät tahtoneet asettua aivan suunnitellusti valmiiseen perhoseen. Lankana oli Lizbeth 20. Ruskea väri ei ole tähän paras mahdollinen, mutta kokeilin kuvion tekemistä. Jos vielä yrittäisin, niin ehkä tekisin ohuemmasta ja vaaleammilla sävyillä. Luulen kuitenkin, että tämä perhonen jää ainoaksi kappaleeksi.

 Olen käyttänyt töissäni melko vähän tuota nirkkomittaa. Yleensä minun tapani on arvioida silmämääräisesti. Voi olla, että työ tuntui siksi hankalalta. Täytyy harjoitella useammin.




Nirkkomitta

6 kommenttia:

  1. This is such a Beautiful butterfly - in lace and in real :-))
    Well done!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I agree, rowan butterfly is a beautiful butterfly

      Poista
  2. Wow, amazing butterfly! I ‘eyeball’ small picots, but use a gauge for long ones, they’re much more difficult to get right. You’d need a gauge to get the wings symmetrical, I should think.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Although I measured the picots so butterfly did not become quite symmetrical, long picots are challenging.

      Poista
  3. Gorgeous Butterfly, you worked up this pattern very wonderfully!

    VastaaPoista