sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäismuna 2019






Kesällä ostin kirpputorilta kaksi munaa kiiltävästä kivisestä aineesta. Luultavasti marmoria tms. Nyt kun pääsiäinen koitti, niin löysin niistä toisen. Tein pitsiä saadakseni siitä uuden munan pääsiäismunakokoelmaani. Aloitin pitsin, joka oli lopulta massiivinen munan toisessa päässä ja kevyempi toisessa päässä. Ei ihan ollut ajatus mukana, enkä ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen.







Tein pitsiä ja mietin vasta myöhemmin, miten asettuu. Sitten otin munan käteen ja tapahtui jotain odottamatonta, mutta samalla hyvin ilmeistä.

Muna oli liukas ja pitsi liukui munan päällä tai muna pitsin sisällä, miten päin vain. Lopulta pitsi sopi munaan paljon paremmin uudessa asennossa, joten en yrittänytkään määrätä sille oikeaa asentoa, vain annoin asettua. Nyt oli hyvä, että pitsissä oli väljyyttä, eikä osia ollut liikaa sidottu yhteen.





Ihan hauska muna näin. En olisi tosin osannut tällaista suunnitella.
Tänään käytiin minun vanhempien luona pääsiäisvierailulla ja ihmettelemässä kevään etenemistä. Kesää kohti mennään, siitä todisteena muutama tänään otettu kuva.







perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pääsiäisristi 2019





Pitkän perjantain ristin tein tänä vuonna jouluristin ohjeella. 
Ohje on instagramista  Tattingdamalta. Olen halunnut tehdä tämän ristin ja päätin olla välittämättä tuosta joulusanasta ristin nimessä. Jatkon vähän vartta, jotta keskus ei ole ihan niin hallitseva.

Tämä on koristeellinen ja kaunis risti, joka sopii joulun lisäksi pääsiäisen teemaan sopivalla langalla toteutettuna. ” käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se…” tässä langassa on yrttitarhan punaiset ja vihreät ja vähän kivistä keltaruskeaa. Lankaa oli vähän jäljellä, enkä muista värin nimeä tai numeroa, mutta vahvuus on Lizbeth 40.  Risti muistuttaa kärsimyshistoriasta näin hiljaisella viikolla ennen pääsiäistä.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Palmusunnuntain kukka





Keltaisia kevätkukkia



Tein kukkaoksan kaveriksi pajunkissoille, mutta en sitten hakenutkaan pajunkissoja. Pihalla on alasleikkausta odottava spirea, josta otin pienen oksan. Kiinnitin siihen kukat ja päälystin vihreällä virkkauslangalla.

Kukat tein mallin mukaan, tai ainakin ensimmäisen kukan, ennen kuin aloin soveltaa ohjetta luovemmin. Ohje on lehdestä: ”Il Lavoro Chiacchierino 12”. Ohjeessa kukat oli tehty valkoisella langalla, mutta näin pääsiäisen aikaan valitsin vaalean keltaisen.

Minusta kukat ovat keväisen raikkaita lasimaljakossa näinkin, mutta yritän pääsiäiseksi tuoda niitä pajunkissoja samaan maljakkoon.



sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Korvakorut neulalla




Kevätkorut



Aurinko paistaa taas ja kevät etenee. Tein helpot kevätkorut pitkästä aikaa neulalla. Ohje YouTubesta.
Neulatyöskentely on pienissä töissä kätevää kun ei tarvitse täyttää lankaa sukkulaan. Tässä pärjää yhdellä neulalla, kun sukkulalla tarvittaisiin monta sukkulaa ja koukku. Jostain syystä tulee vain harvemmin valittua neula. Ehkä työt ovat olleet viime aikoina suurempia ja silloin sukkulalle saa enemmän lankaa ja pitsiä voi tehdä pidemmän rupeaman keskeytyksettä.



Lumi sulaa ja varikset nauttivat kevättulvasta.



Tein ensimmäiset korut lähes samoilla väreillä kuin ohje. Tein vielä toiset siniset, jossa käytin kirjavaa lankaa toisena lankana. Näistä tuli hillitymmät, mutta kuitenkin keväisiä värejä ja pieniä väriläiskiä. Kovin erilaiset kuin ensimmäiset, mutta pidän molemmista. Nämä ovat kevyitä ja pieniä koruja, tässä mallissa lanka olisi voinut olla paksumpikin ja korut suurempia.



Sininen versio kevätkoruista


Liinaan jatkoin kuudennen kerroksen. Oliivinvihreä ei näytä enää niin orvolta, kun sitä on kahdessa kerroksessa. Mietin vielä uuden värin ottamista mukaan jossain vaiheessa. Tällä hetkellä pyörittelen mielessäni sinistä tai keltaista, mutta kun sopiva paikka värin lisäämiseen tulee, niin väri voi olla joku muukin. Väritys elää liinan kasvaessa.







Liina etenee.


sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

2019 Viides kerros







Loppuviikosta jo aurinko paistoi ja otin kuvan päivänvaloa vasten. Liina näyttää niin hennolta pitsiltä tässä kuvassa. Otin vielä kuvan tietokoneen kannen päällä, jolloin värit erottuvat selvemmin.  Minusta tämä voisi hyvin olla valmis liina. Tämän jos viimeistelisi pingottamalla ja prässäämällä valmiiksi, niin tuskin kukaan ajattelisi, että liina on jäänyt kesken. En kuitenkaan lopeta tähän, vaan jatkan eteenpäin.








Maanantaina ei auringonvalosta ollut tietoakaan, kun ajelin räntäsateessa. Räntä on vanha sana ja selitettynä tarkoittaa märkää lunta. Hassua, miten jotkut vanhat vaikeahkot sanat jäävät käyttöön, vaikka selitys olisi helpompi ääntää kun alkuperäinen lyhyempi sana. Matkalle sattui pellolle laskeutunut joutsenparvi, joka levähti siis räntäsateessa. Ajattelin, että olisi ehkä kannattanut siirtää muuttomatkaa vähän myöhemmäksi. Ehkä linnut kuitenkin tietävät paremmin, mutta ankealta maisema näytti.




sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

2019 Liina jatkuu



liinan värit onnistuin saamaan luonnollisempina viime viikolla...



Halusin lisätä uuden värin. Ajattelin ensin jotain harmaata, mutta en löytänyt riittävää määrää harmaata lankaa ja otin sitten oliivinvihreän. Tätä pitäisi riittää vielä toiseen ja kolmanteenkin kerrokseen. Oliivinvihreä sopi sävyltään muihin liinan väreihin ja  nyt olen tyytyväinen valintaan, vaikka ei se suunniteltu ollutkaan.
Toiveita kevään koittamisesta tänne Pohjolaan antaa ensimmäiset merkit jäiden sulamisesta. Kuvan sulamisen alkamisesta otin Etelä-Karjalasta alkuviikolla, mutta kyllä sama on havaittavissa ainakin täällä kotona Kymenlaaksossakin.






maanantai 18. maaliskuuta 2019

Wiosna 2019



 Visiona 2019



Olen katsellut Renulekin Wiosna-liinojen rakentumista aiempina vuosina ja ajatellut, ettei minulla ole aikaa sitoutua kerroksen tekemiseen ajallaan. Nyt ajattelin, että aloitan, vaikka en pysyisikään tahdissa loppuun asti. Jatkan sitten omia aikojani. Valitsin väriksi jäisen hopean ja violetin punaisen. tämä siitä syystä, että voin välillä tehdä valkoisia kerroksia, jos jäinen hopea näyttää loppuvan kesken ja punaista minulla on kaksi kerää, joten luulisin niiden riittävän.  Migreeni vei viikosta pari päivää, ja nyt on ollut niin paljon kaikenlaisia rästejä, että meinasi blogi vahingossa jäädä päivittämättä. Onneksi kuitenkin  muistin. Kuten kuvasta näkyy, niin kolmas ja neljäs kerros ovat vielä kokonaan aloittamatta.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kirjanmerkki




Käpypitsiyhdistyksen jäsenetuna jäsenkirjeessä on joko uusi tai suomeksi käännetty pitsiohje neljä kertaa vuodessa. Ohjeen toimittamisessa vuorotellaan, jotta saadaan monipuolisempia malleja, eikä ohjevastuu ole koko ajan samalla henkilöllä. Kun oli minun vuoroni, niin silloin julkaistiin suunnittelemani ”neulaperhosen” ohje. Tällä kerralla oli tämä Riston toimittama kirjanmerkki. 

Tein kirjanmerkin sen Lizbeth 40 langalla. Merkin pituus on 8cm ja nauha 10cm. 
En tehnyt ihan ohjeen mukaan vaan lyhensin merkkiä. En myöskään käyttänyt nirkkomittaa, vaikka minulla olisi ollut jopa kaksi vaihtoehtoa mitalle. Olin laiska ja halusin tehdä nopeammin.

Kun katsoin tuota merkkiä kirjan sivulla, niin mieleen tuli viljan tähkä, varmaan värivalinnasta johtuen.

Lisätietoja jäsenyydestä löytyy Käpypitsiyhdistyksen sivulta. 





sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Pieni rintaneula 2



Toinen yritys Angela Gambkan mallista




 Pysyin vielä samassa ohjeessa kuin  viime viikollakin.  Lanka on saman paksuinen kuin viimeksikin, mutta nyt etsin kaapista pienempiä helmiä. Värit vaihdoin näihin helmiin sopivammiksi. Lopputulos on ehkä vähän parempi, mutta sanoisin Angela Gambkan mallin olevan haastava minulle, joka en ole erityisesti ankars-korujen tekemistä päässyt opiskelemaan millään kurssilla. Pelkkien nettiohjeiden seuraaminen on välillä vaikeaa, kun ei voi tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Viikonloppuna oli Helsingin käsityömessut. Olin mukana lauantaina pitämässä työpajaa. Päivä oli niin vilkas, etten muistanut ottaa yhtään kuvaa. Messuilla saatiin aikaan useita onnistuneita kaksoissolmuja, uuden oppimisen ja aikaansaamisen tuoma onnistumisen ilo luo aina työpajoihin positiivisen ilmapiirin ja tilaisuudet ovat palkitsevia niin näytteilleasettajille kuin näyttelyvieraillekin.

Lauantaina messujen päätteeksi pidettiin käpypitsiyhdistyksen vuosikokous Helsingissä. Todettiin, että yhdistyksellä on jäseniä, jotka asuvat hajallaan, eivätkä ehkä tunne toisiaan. Vieläkään ei ole onnistuttu järjestämään laajempaa jäsentapaamista. Mikä voisi olla sopiva paikka tai tilaisuus tapaamiselle, tähän kysymykseen olisi mukava löytää vastaus. Seuraava työpaja ja käsityökahvila järjestetään Rauman pitsiviikolla. Toivottavasti saadaan hyvä paikka ja mahdollisimman moni käpyilijä pääsee mukaan.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Pieni rintaneula




Mallista Primitivo rose





Viikko on ollut kiireinen ja tuntuu, että olen säntäillyt paikasta toiseen ja asiasta toiseen. 
Kun vauhtia on riittänyt liikaa, en malttanut etsiä tarvikkeitakaan valmiiksi, kun aloitin työn. Laitoin kulmiin liian suuret helmet, joten tästä rintakorusta tuli vähän liian massiivinen ja erikoinen. Turhan suuret helmet jopa latistavat keskustan kuviota. Pitäisi varmaa pyytää anteeksi Angela Gambkalta, jonka hienon mallin onnistuin turmelemaan noin. 

Taidan yrittää tätä vielä uudestaan ehkä vähän paksummalla langalla ja pienemmillä helmillä, langan värit ainakin valitsen kaikki, ennen kuin aloitan ensimmäisellä langalla.

 Laitoin taakse soljen, joten tämänkin voin ripustaa jonnekin, mutta en osaa kuvitella ainakaan missään hennossa huivissa. Korun koko on 2X2 cm, joten suuri se ei ole, mutta nuo helmet kulmissa tuntuvat suurilta. Jonkin villavaatteen kanssa tätä voisi käyttää.


Aurinko paistaa, mutta lumi sulaa hitaasti. Vielä voi ajoittain katsella kauniita huurreoksia ja lumisia maisemia, ennen kuin kevät sulattaa lumen kokonaan.




Huurretta oksilla



Talvinen taival