perjantai 10. maaliskuuta 2017

Rosa liina


Valokuvaaminen on vaikea laji. Tämä liina on luonnossa roosa, mutta kaikissa keinovaloissa lanka näyttää saavan keltaista sävyä liikaa. Kuvasin liinan näin illalla, jolloin luonnon valoa ei ole, joten laitan vähemmän totuuden mukaisen kuva.  Näin instagramissa nimimerkillän tattingweed  mielenkiintoisen liinan nimeltä Crinoline. Liinassa on vain yksi kerros ja ohjeen seuraaminen oli haastavaa. Tein muutaman kerran virheen ja jouduin korjaamaan. Lisäksi haastetta toi virkkauslanka, joka oli kovempaa ja vähän paksumpaa, kuin langat, joihin olen viime aikoina tottunut. Kova lanka tuntui vähän jäykältä ja liinaa tehdessä oli sellainen olo, että työn jälki ei voi olla tasainen ja siisti. Taidan siirtyä takaisin ohuempiin lankoihin. Roosa väri on kaunis ja siihen olen tyytyväinen. Liinan kuviot tulevat esille parhaiten mustalla tai valkealla pohjalla, mutta mutta musta on liian synkkä tähän taustaksi. 

Selkeää paikkaa liinalle ei vielä ole, toivottavasti sellainen löytyy.



Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Talviloma

Talvinen kataja

Hiihtoloma teki pienen tauon pitsiharrastukseen. Kerrankin oli edes osan viikosta kelvollinen hiihtokeli ja riittävästi lunta. Tämä tilaisuus piti käyttää hyväksi.

Hiihtopäivä

Yhtenä lomapäivänä meidän teini halusi vaateostoksille ihan rauhassa. Lähdin kuskiksi ja otin sukkulat ja Aida-langasta aloitetun pitsin mukaani, kun tiesin etten itse jaksa kuljeskella kaupoissa yhtä kauan kuin lapseni. Pysähdyinkin teekupin ääreen ja kaivoin sukkulat käsilaukusta. Ei hassumpi tapa viettää lomaa.

Frivolitetuokio

Ensi viikolla on taas arki ja toivottavasti jotain valmistakin.

Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!



lauantai 25. helmikuuta 2017

Kirjanmerkkejä

Lohenpunaista ja merenvihreää


Lankakorissa on jo kauan pyörinyt kaksi kerää, joille ei ole löytynyt mitään käyttöä, Lizbeth 20 värit 628 lohenpunainen ja 688 merenvihreä. Ajattelin värien sopivan jotenkuten yhteen ja tein niistä muutaman kirjanmerkin. Kun katselen kirjanmerkkejä, niin en kyllä ymmärrä, miksi olen vierastanut noita värejä.

Kukkakirjanmerkin ohje tarttui mukaan Käpypitsiyhdistyksen tapaamisesta. Risto Lindholm oli suomentanut ohjeen ja jakoi sitä tilaisuudessa. Luultavasti ohje löytyy netistäkin, mutta en nyt sitä hakenut, kun tein tuon Riston ohjeen mukaan.

Spiraalivärisen kirjanmerkin ohjeen löysin täältä. Se löytyy myös kirjasta; Tatting Doilies & Edgings, Rita Weiss. Ohje kirjan sivulla 23.

Tuo pyöreää kirjanmerkki tuli sukkulantyhjennyslangasta ja ohje löytyy täältä, muistaakseni kohdasta Kirjanmerkki numero 1.

Kun kirjanmerkit olivat valmiita, värit vaikuttivat lopulta ihan hienosti sopivan samaan työhön. Ihmettelen, miksi olen ollut niin arka noiden värien suhteen.



Viime viikolla ajellessani maakunnassa olen saanut ihailla lumipuita ja iltaruskoja. Välillä tekee mieli ajella hyvin hiljaa ja vain ihailla talvimaisemia. Kevättä kohti mennään, mutta talvi pitää vielä tiukasti otteessaan. Alla pari otosta matkan varrelta.


mutka tiessä


liekehtivä iltataivas



Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!


perjantai 17. helmikuuta 2017

Sininen korurasia

Korurasia

Koruja on kertynyt, joten ajattelin, että olisi korurasian vuoro. Ostin askartelukaupan alennusmyynnistä puisen korurasian. Lakkasin sitä hiukan himmeällä lakalla, jota kotivarastosta löytyi.

Jatkoin Mary Koniorin kirjan Tatting With Visual Pattern, ohjeella ”Onion Skins”. Tein näitä sipulinkuoria ensin rasian ympäri ja sitten täydentelin pienemmillä kuvioilla. Sinisen värin valinta oli enemmänkin sattumaa kuin huolellista suunnittelua. Parempiakin värivaihtoehtoja vaalealle puulle olisi varmaan löytynyt, mutta en käyttänyt aikaa asian miettimiseen.

Sipulinkuorikuvio

Kanteen laitoin koristeen, jossa toistui samantapainen kuvio kuin sipulinkuorinauhassa sivulla.  Kuvion ohje löytyy tästä linkistä.
Lisäksi lisäilin pieniä koristeita rasian kulmiin. Varastossa oli saranoiden kanssa samanvärisiä metallihelmiä, joita laitoin kulmakoristeisiin. Helmet olivat kylläkin niin pieniä, että hädin tuskin erottuvat kuvioista. Rasia oli ensimmäinen rasiakokeiluni. En ole ihan tyytyväinen noihin kulmakuvioihin, rasiasta tuli jotenkin rauhattoman näköinen. Nyt tekisin varmaan yhtenäisempää ja selkeämpää kuviopintaa ja valitsisin värinkin tarkemmin. Nyt lähdin liikkeelle sipulinkuorista, ehkä kannattasi suunnitella kokonaisuus loppuun asti ennen kuin aloittaa työn.

The "Onion" ring

Eihän tuohon paljon koruja mahdu, etenkään nyt kun laitoin pohjalle vielä sinisen huovan palan, jotta sisus sointuisi pitseihin. Mittakaavana on päivän teeman mukaan siniset korvakorut. Sain ne äitienpäivälahjaksi viime vuonna. Taiteilija oli silloin 9 vuotias. Ihmettelin kun tyttö kerran kysyi kahta sinistä kierrätyslasihelmeä.   Luulin, että niistä tulee korut jollekin kaverille ja sanoin vielä, että älä sitten liian halvalla myy näin arvokkaita helmiä. Äitienpäivänä sain kommentin takaisin ”äiti, menikö helmet liian halvalla?”. Olen käyttänyt näitä koruja hyvin ahkerasti äitienpäivästä asti. Tarkkasilmäiset lapset näkevät kyllä mikä äidin vaatteisiin ja tyyliin sopii J

Lahjakorut

Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän sydämiä

Simpukankuoria ja pitsiä

Ystävänpäivän lähestyessä valitsin teemaksi sydämet. Ystävällisiä, lämpimiä sydämiä on hyvä muistaa edes kerran vuodessa, etenkin jos muistaminen lämmittää sydämiä entisestään. Ystävänpäivää on paljon arvosteltu suomalaiseen kulttuuriin kuulumattomana uutena juhlana, mutta  Wikipedian mukaan juhlan juuret ovatkin jo antiikin Roomassa. Juhlatapoja vain siirtyi kristilliseen Pyhän Valentinuksen päivään. Etelä-Euroopassa uskotaan lintujenkin valitsevan puolisonsa ystävänpäivänä, ajatus on herttainen.  Jos muualla maailmassa päivä onkin rakastavaisten päivä, niin meillä juhlimisen aiheeksi riittää ystävyys. On hienoa, että kaikki voivat osallistua juhlaan, vaikka rakkaus ei omalla kohdalla juuri nyt roihuaisikaan.

Olen ostanut joskus  pussillisen simpukankuorisydämiä. Lapseni otti kerran yhdet korvakoruihin, mutta muuten sydämet ovat hiljalleen siirtyneet laatikon peräosaan ja unohduksiin. Nyt kuitenkin nostin ne esille ystävänpäivän teeman mukaan.  Mietin, että helmi olisi sopinut simpukkateemaan. Halusin kuitenkin jatkaa pitseillä, enkä oikein saanut pitsejä ja helmiä sopimaan samaan työhön. 

Etsiskelin pikkusydänten ohjetta ja lopulta löysin sen täältä.

Solmumääriä pienensin jonkin verran ja jätin nirkot kokonaan pois. Näin kuvio tulee selvemmin esille noin pienessä työssä. Lankana sydämissä on Lizbeth 80, jota minulla oli pussissa kolme vaihtoehtoa; punainen, keltainen ja hyvin kirjava. Punainen kuuluu päivän teemaan, joten se oli varma valinta. En malttanut olla kokeilematta vähän keltaistakin.

Simpukankuorikorvakorut


Simpukoista piti valita samaa sävyä olevat parit ja jotenkin ne tuli lajiteltua. Lapseni ehdotti, että laittaisin pitsit eripuolille simpukoita. Noudatin vinkkiä, mutta jälkeenpäin en ole ollut ollenkaan varma olisiko kuitenkin ollut parempi laittaa molempiin vain tummalle puolelle. Enää ei voi vaihtaa, kun tuli jo liimattua pitsit paikalleen. Tein muuten viimevuonnakin ystävänpäiväsydämet japanilaisella ohjeella.

Hyvää Ystävänpäivää !

Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Posy - korusetti

Posy - kukkakimppu

Katselin pitsikirjojen riviä pöydän takana. Olen ostanut kirjoja, mutta kuitenkin tehnyt pitsejä vain muutamasta ohjeesta kirjaa kohti. Päätin ryhdistäytyä tässä ja otin käteeni Mary Koniorin kirjan Tatting with Visual Pattern, sieltä valitsin mallin Posy.

Sukkulassa oli valmiina violetti-valkoinen lanka (nro 40). Jonka valitsin työhön. Tein mallin mukaan kuvion, jonka halkaisijaksi tuli 4 cm.  Tässä mallissa työn taakse jää lankajuokusuja näkyviin. Nyt sidoin niitä vähän yhdellä solmulla piiloon, lisäksi kirjava lanka häivyttää niitä näkyvistä. Mielestäni lopputulos oli niin onnistunut, että sitä voi käyttää riipuksena. Sukkulan tyhjennyslangasta tein vielä korvakorut samaan settiin.

Kuvio nurjalta puolelta
Sitten kävin varmaan läpi koko helmivarastoni, ennekuin valitsin koruihin nuo tummat Swarovski-kristallihelmet. Olen ostanut kristallihelmiä silloin tällöin, mutta en ole niitä pitseissä aiemmin käyttänyt. Värikkäitä vaihtoehtojakin olisi ollut, mutta halusin tuon violetinsävyisen helmen, johon varastoni helmistä parhaiten sopivat mustat kristallit. Tähän riipukseen sopisi silkkinauha, jota minulla ei valitettavasti nyt ole, mutta ehkä seuraavalla kauppareissulla ostan.

Huomasin, kuvitelleeni mallien vähäisen käytön. Laskin tästä kirjasta aiemmin tehdyt työt ja löysin niitä peräti viisi. Näin sitä on itsellä välillä aivan kuvitelmaan perustuva käsitys asiasta. Aiemmat työt tästä kirjasta ovat spinning wheel, Large cross, black magic, small cross ja Briar fragment


Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Riipus



Talvi ja säiden vaihtelut tekivät tehtävänsä ja minäkin sain jonkunlaisen kausiflunssan. Nuutumus tuntuu vain jatkuvan, vaikka olen turvautunut yrtteihin ja vitamiineihinkin toipuakseni. Pitsiä sain kaikesta huolimatta vähän aikaiseksi. Tein riipuksen rannekorulle kaveriksi.

Laitoin riipukseen suuremman kukan, näin se kilpailee paremmin huomiosta rannekorun kanssa. Korvakorujakin mietin, mutta tämä on kaunis ja yksinkertainen yhdistelmä.  Löysin kotoa vielä valkoisen puuhelmen. Olisin toivonut helmen olevan vähän pienempi, mutta päätin käyttää sitä mikä kaapista löytyi, enkä lähtenyt ostoksille. Onneksi kukkia oli kahta kokoa, eikä tuo helmi näytä kohtuuttoman suurelle.       
Rannekoru tuntui kaipaavan täydennystä, nyt on siihen sopiva riipus. Nauhaa täytyy vielä miettiä.
Oikean värin kuvaaminen on välillä vaikeaa. Tuo yläkuvan riipus on lähinnä luonnollisen värinen, muut ovat vähän liian sinisiä.


Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 20. tammikuuta 2017

Rannekorussa vedenvihreää ja nahkakukkia


Ostin viime keväänä askarteluliikkeestä nahkakukkia, joita nyt oli kaapissa kasa. Tein valkoisista kukista rannekorun. Korun kaikki helmet ovat lasia. Lasihelmet tuovat mukavasti painoa, muuten niin hentoihin pitsikoruihin. Lanka on Lizbeth 40 ja väri vedenvihreä (686). Pyrin laittamaan erivärisiä helmiä koruun tasaisesti, rauhallisen tunnelman aikaansaamiseksi. Olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Ohjetta ei koruun ole, mutta malli on klassinen ja solmumäärät sovitettu helmien kokoon. Aiemmin ole todennut, että voimakas vihreä ei ole minun värini, mutta vedenvihreästä pidän. Vedenvihreitä vaatteitakin olen aina käyttänyt mielelläni ja tätä korua voin helposti kuvitella käyttäväni.


Lukkoratkaisu ei ole paras mahdollinen. Laitoin papukaijalukon, koska sellainen oli kotona. Itse käytän rannekoruissa mieluimmin laatikkolukkoa tai magneettilukkoa, jotka saan itse kiinnitettyä. Tässä korussa tarvitsen apua. Täytyy hankkia varastoihin erilaisia lukkoja, että on sitten oikea lukko olemassa kun seuraavan kerran tarvitsen. Aiemmin olen käyttänyt nahkakukkia rintasoljissa.


Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 13. tammikuuta 2017

Valkoisia korvakoruja

Valkoisen langan tähteitä.


Sukkulantyhjennys jatkuu. Valkoista lankaa oli jopa kolmessa sukkulassa. Onneksi ei missään suuria määriä. Tein pienet valkoiset nappikorvakorut, joissa yksinkertaisiin kukkiin liimasin helmet. Kommentti tuli välittömästi ” äiti, noi helmet on liian suuret”. Tein uudet ja laitoin pienemmät helmet. Pienensin kukan solmulukua vähän. Nyt korut kelpasivat kokeiluun.
Ostin uutta koruliimaa ja halusin tietää onko se kestävää, siksi pyysin kovaa kokeilukäyttöä. Korut kestivät oikein hyvin ainakin yhden 4 - luokan  koulupäivän, joten taidan luottaa tuohon liimaan. Liima on ihan lähimmästä askarteluliikkeestä ostettu koruliima, ei mitään ihmeellistä.  Olen vain joskus törmännyt myytäviin koruihin, jotka hajoavat heti ensimmäisessä käytössä, siksi halusin tällaisen kotitestin.


Riippuvien korvakorujen ohje tuli vastaan instagramissa.  Solmumääriä olen soveltanut helmien koon mukaan. Perhosen olen tehnyt yhdessä värikkäiden perhosten kanssa viime viikolla. Ohjeen osoitetta en enää muista.

sukkulantyhjennyskoruja


Lisäksi löytyi sukkula, jonka lanka oli jäänsinisen ja lumivalkoisen kirjavaa. Siitä tein korut. Samalla perusmallilla yritin tehdä vanhasta sinisestä langasta, josta viime syksynä tein Teiko Fujiton mallin mukaan liinan.
Sininen lanka on niin tummaa, että koruista tuli mielestäni synkät. Laitoin piristykseksi kaksi aiemmin tehtyä, perhosta. Ehkä koruja voi näin käyttää. 
Sinistä lankaa on vielä sukkulassa melko paljon, mutta taidan sen tyhjentää ihan roskiin. Sininen lanka on vanhaa kankaankudontalankaa, liian löyhäkierteistä ja epätasaista frivolite-pitsiin. En oikein halua tehdä siitä nyt mitään.  En keksi mihin se sopisi, joten tämän langan osalta tällä kertaa luovutan.
Sain kuitenkin muutaman sukkulan tyhjäksi ja nyt tekee mieli täyttää niitä taas.
Tammikuu on jo pitkällä ja on aika katsoa eteenpäin ja hyväksyä, muutama vanha lanka sukkuloissa.


Marja


 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vihreät kukkakorvakorut

Pieniä perhosia

Kylmät ilmavirtaukset Siperiasta saapuivat meille alkuviikosta ja jäähdyttivät ilman -25°C :en. Olen joutunut olemaan tällä viikolla ulkona tavallista enemmän. Pitkän leudon sään jälkeen tuollainen kylmyys yhdessä pohjoistuulen kanssa tuntuvat jäädyttävän koko kehon, aivoja myöten. Jouduinkin toissapäivänä 3,5 tunnin ulkoilun jälkeen lämmittämään saunan saadakseni varpaat ja sormet sulatettua ja kokonaisvaltaisen vilutuksen pois. Talveen totuttelu tuntuu joka vuosi yhtä työläältä, ehkä tarvitsisin pidempiä kylmiä jaksoja, että oikeasti tottuisin. Hyvä kuitenkin, että saatiin vähän lisää lunta ja maa on taas valkoisempi ja maisema valoisampi kuin ennen pakkasia.

Uuden vuoden alussa uusien ajatusten saaminen edellyttää sukkuloiden tyhjentämistä viimevuotisista langoista. Ryhdyinkin toimeen ensimmäisestä käteen osuneesta sukkulasta, jonka onnistuin tyhjentämään.

Ensimmäinen sukkula piti sisällään yllätyksen. Luulin, että sukkulassa on vihreää lankaa ja tein siitä kukkia. Ajattelin tehdä niistä jotain kaunista värikkäiden helmien kanssa, mutta toisin kävi. Muutaman kukan jälkeen huomasin, että vihreää lankaa on vain pinnalla. Vihreän alta löytyi värikkäämpi kirjava lanka. Tein langasta ensin pari pikkukukkaa ja lopusta perhosia. Perhoset langantähteistä oli muuten hyvä vinkki Lindholmin Ristolta käpypitsitapaamisessa. Perhonen voi olla pikkulahja (näiden perhosten siipiväli on vain 1,5 cm eli lahjaksikin melko pieniä). Värikkäitä perhosia voisin kuvitella käyttäväni myöhemmin vaikkapa korteissa. Talletan perhoset minigrip-pussiin ja myöhemmin päätän, mitä niille tapahtuu. Perhosten ohje on Jennifer Williamsin ja löytyy Ring of Tatters – yhdistyksen sivulta


Vähäiset vihreät kukat kokosin koruiksi, joita tuskin koskaan tulen käyttämään. Voimakas vihreä ei ole minun värini ollenkaan. Jätän taas korut näkyville ja katson kelpaavatko lapsille. Vähän erikoiset niistä tuli, mutta onhan siinä tuo tyttömäisen värinen pikkukukka, jos johonkin asuun jollekin sopisi.


Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!