| Uusia lumihiutaleita vanhojen lisäksi. |
Joulukuusi sai taas uusia pitsilumihiutaleita ja pitsilumipalloja oksilleen, mikä olikin tänä vuonna tärkeää, koska aitoja lumihiutaleita leijaili maahan aika niukasti. Käpyilyvuosi oli taas hyvin mielenkiintoinen.
Renulekin kevätliina oli suorastaan vastustamaton tänä keväänä ja toteutin sen sinisävyisenä. Liina oli koko kevään ajan kestävä harrastus. Pidin lopputuloksesta paljon. Liinan välissä pääsiäisenä käpyilin pienen frivoliteettiristinj jossa oli mukana kevätkukka, myös tämä oli suosikkini.
Kesä oli kiireinen. Kesäkuussa pidin pitsinäyttelyn Kouvolassa. Näyttely oli positiivinen kokemus ja siellä oli kävvijöitä mukavasti. Näyttely lisäsi tekniikan tuntemusta ja kiinnostusta alueella. Loppuvuonna pidin joitain kursseja näyttelyssä pitsistä kiinnostuneille.
Raumalla kokoonnuttiin yhdistyksen puitteissa jo perinteeksi tulleeseen tapaan. Pitsiviikoilla pidettiin kurssit ja työnäytökset ja toivottavasti saatiin taas lisää käpyilijöitä, jotka liittyvät yhdistykseen kun tuntevat tekniikan omakseen.
Sitten omista töistäni nostaisin esille vintagekauluksen, josta tein jopa kaksi versiota, joista ensimmäinen oli liian ohuesta langasta, mutta jälkimmäisestä tuli kaunis. Myös tuohikorin tuunaus oli mukava työ, joka oli pitkään suunnitelmissa korin odottaessa vuoroaan kaapin päällä
Toinen loputtoman tuntuinen työ oli villahuivi, jota kokosin paloista vähitellen muiden töiden ohella. Olin tyytyväinen, kun huivi vihdoin valmistui lokakuussa.
Yksi pettymyskin mahtuu joukkoon; Endrucks ohjeita käytin vain yhden kerran; E32 ohjetta tuikkukynttilän koristeena.
Joulun jälkeen huomasin kaapissa joiltain käsityömessuilta ostettuja helmiä ja aloin lisäillä niitä pitsiin. tavoitteena on kaulakoru, mutta olisi ollut järkevämpää aloitaa lyhyemmästä kerroksesta, nyt pituus on vähän arvoitus. Tästä tulee siis korun ulompi kerros, johon yritän lisätä lyhyemmän, sisemmän, kokoovan kerroksen. Jää nähtäväksi valmistuuko Uuden vuoden juhlaan. Helmet ovat kauniita.
| Korutyö ilman piirrosta tai ohjetta, mahtaako tulla mitään |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti