sunnuntai 24. elokuuta 2025

Sukkulapitsikaulus vihdoinkin valmiina

 

Vintagepitsikaulus valmiina



Kesä kääntyy syksyksi, sienet ja marjat metsässä odottavat poimijaa. Koulut ja harrastukset käynnistyvät ja lomakausi alkaa olla takana. Riihimäen taidemuseossa on ollut kesän ajan laaja pitsinäyttely, jossa on upeita pitsejä lukemattomilla eri tekniikoilla toteutettuina ja useilta vuosisadoilta. Näyttelyn kokoelmaan kuuluiu myös pitsisukkula, jonka käyttötapa oli taidemuseon ystäville tuntematon. Sain siis kutsun tulla pitämään työnäytöstä. Tein päivämatkan Riihimäelle, jossa sain työnäytöksen lisäksi tutustua näyttelyyn, päivä oli mukava poikkeus arkeen.

Vintagepitsikaulus


Sain pitsikauluksen valmiiksi ja täytyy myöntää, että sisempien kerrosten lisääminen toi näyttävyyttä ja muotoili kauluksen valmiiksi. Valmis kaulus on kaunis ja olen lopulta kuitenkin tyytyväinen. Ohje on vanhasta kirjasta, josta on kuva alla. Nyt jätän tämän ohjeen toistaiseksi ja siirryn muihin töihin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti