sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Keltainen käpypitsi

 

Keltainen käpypitsi pahvilaatikon kannella.


Aurinko on paistanut useampana päivänä ja ilmassa on ollut kevään tuntua. Toki pakkaset voivat vielä palata, mutta nyt haaveillaan leudoista kevätsäistä. Valitsin auringonkeltaisen langan ja halusin kuvalle taivaansinisen taustan. Sopiva väri löytyi työpöydälläni olevan pahvilaatikon kannesta, tosin väri oli auton kuvassa, mutta myös taustalla oleva talonseinä sointui sävyyn. 

Otin kuvan taas puhelimella ja totean, että langan väri vivahtaa kuvassa todellisuutta enemmän oranssiin. Taustojen etsimien on välillä hankalaa, kun tuntuu, että kaikissa mahdollisissa paikoissa on jo otettu niin monta kuvaa. Tähän haluaisin mielelläni hyväksi havaittuja ratkaisuja, jos olette keksineet miten kuvien taustoihin saa vaihtelua pienellä vaivalla kotona.


Pieni pääsiäiskuvio


Aurinko- ja pääsiäisteemalla aloitin keltaisen käpyilyn. Ohjeen tähän käpypitsiliinaan huomasin Instagramista nimimerkiltä Lilliantatlace. Tarkemmin tarkasteltuani huomasin, että liina oli Lillian Yeungin ja Tiffany Leen yhteistyötä ja löytyy Iternetistä Leen sivultolta Forgetmeknot . 

Liina on toistaiseksi vaikuttanut  valerenkaiden ja josefiinansolmujen harjoitukselta. Tekniikkaharjoitukset ja toistot ovat aina hyödyllisiä. En ole katsonut mitä harjoitusksia tulevat kerrokset tuovat tullessaan.

 Liina on kaunis ja toivon, että osaan valita oikeat värit ihan loppuun asti, jotta saan aurinkoni pääsiäiseksi. Lankana minulla on Lizbeth 40. 



4 kommenttia:

  1. It looks lovely. And interesting, with different techniques. I don’t worry too much about background, as long as it’s not horrible, and the work is shown to advantage.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You have a better attitude, I think too much sometimes.

      Poista