sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Punaisia käpypitsilumihiutaleita

 

 

Lumihiutaleita virkkauslangasta. Väri ei ole oikea ilman luonnonvaloa.
 



 

Kelit ja maisemat ovat olleet talvisia. Lumiset puut ja hanget ovat tuoneet talven tunnelmaa. Säätiedotuksissa luvataan jouluviikolle lämmintä ja on odotettavissa, että valkoiset puunoksat muuttuvat tummiksi ja hanget katoavat, toivottavasti jouluksi jää edes hiukan lunta. 

Nyt olen yrittänyt tallettaa muistiin ja puhelimen kameraan joulukorttimaisemia, jotta joulu tuntuisi perinteisemmältä. Mielikuvat pyörittävät maailmaa, meille mainostetaan tavaroita mielikuvilla, ajattelin  nyt siis myydä itselleni tulevan joulun lumisena ja kauniina vaikka lumi hetkeksi sulaisikin juuri joulun aikaan. 

Katsotaan sulaako lumi tai toimiiko mielikuvaan takertuminen. Oletko koskaan kokeillut voimakkaan mielikuvan tietoista sisäistämistä jossain asiassa?


Työmatkan joulukorttimaisemaa vähän ennen auringonlaskua.


Lumihiutaleet


käypyilin lumihiutaleen manteleista, siihen ei ole ohjetta. Manteleiden koko ja muoto olivat vaihtelevia, joten tämä oli taas harjoitus. Pitäisi joskus käpyillä suurempi pöytäliina tai huivi, jotta rutiini käpypitsimanteleihin syntyisi kunnolla.


Toisen lumihiutaleen käpyilyohje löytyy internetistä: Birgit's tatting. Käytin siis Anchor Metallic - virkkauslankaa, joka tuntuu vähän paksulta. Punaiset lumihiutaleet erottuvat lumesta. Valkoisia luonnon lumihiutaleita on nyt niin paljon, että käpyillyt hiutaleet on parempi tehdä jostain muusta väristä. 

Toivotan Jouluiloa kaikille teille, jotka juhlitte joulua!

 

 

2 kommenttia:

  1. Yes, red makes a wonderful contrast against the snow. Happy Christmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Red is a Christmas color. Merry Christmas to you too!

      Poista