sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Endrucks-mukaeltuja frivolite-narsisseja

 

Uudet kevätkukat aiemmin käpyiltyjen kanssa samassa maljakossa.


Palmusunnuntai. Lunta on yhä runsaasti, silti parhaat pajunkissat olisi pitänyt kerätä jo viikkoja sitten. Minun maljakossani pajunkissat ovat osin jo vanhoja ja kuivuneita, mutta en nyt lähtenyt niitä vaihtamaan. Yritin tehdä frivolite - narsisseja muokkaamalla vanhoja reunapitsiohjeita . Valmiit kukanvarret päällystin kukkateipillä, en käpyillyt. Kevätkukat ovat nyt siis osittain askartelua.

Viime vuonna tein pääsiäismunaan käpypitsin Frau Eleonore Endrucksin ohjeesta ja mietin, löytyisikö sieltä ohje myös käpypitsinarsissiin. Laitan tähän linkin projektin esittelyyn, jos projekti on jollekin vielä tuntematon.


Narsissit

Pääsiäinen pitkän talven jälkeen houkuttelee koristelemaan keväisillä väreillä ja kukkasilla. Virpominen on jäänyt kun perheen teineillä on tärkeämpää tekemistä. Oikeastaan kaipaan aikaa, jolloin koristeltiin pajunoksia ja käytiin virpomassa sukulaisia pääsiäismunien toivossa. Siinä perinteessä on meillä nyt luonnollinen tauko lasten iästä, koronasta, iäkkäiden sukulaisten vähenemisestä ja pitkistä välimatkoista johtuen. Toivottavasti elämä tuo vielä virpomisperinteeseen otollisempia aikoja.

Tein palmusunnuntain teemalla kaksi kukkaa, jotka näin jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut asetella kranssiin tai johonkin muuhun pääsiäiskoristeeseen, jossa hento kukka pääsee esiin selkeällä taustalla. Nyt niihin kuitenkin tuli varret ja ne seisovat maljakossa yli-ikäisten pajunkissojen kanssa. 


Pitsi 38

Valitsin ensin pitsin 38, jota en ole vielä nähnyt paljon muokattuna. Tässä mallissa näytti olevan narsissin keskustorvi jo valmiina. Muokkasin mallia jättämällä pois kuvion keskeltä neljä kaarta ja pienet renkaat, jolloin sain kuviosta taipuisamman. Muuten pidin kuvion solmut ennallaan, lisäsin vain muutaman kiinnityksen.


Kuvan viivat osoittavat ylimääräiset kiinnityskohdat ja rasti päällä oleva ympyrä
 osoittaa, mitkä osat on jätetty käpyilemättä kokonaan.

  • Tein kuvion kuusi terälehteä, jotka tässä käpypitsimallissa jäivät melko lyhyiksi. 
  • Samalla muodostui torvi, joka olikin sitten yllättävän laaja. 
  • Käpyilin narsissiin kukkapohjan ja torven sisustan hiukan tummemman keltaisella langalla.
  • Keltainen kevätkukka siitä tuli, onko se narsissi, en tiedä.


Työvaiheita pitsin 38 muuttamisesta kukaksi


Pitsi 1

Tämän oman pienen käpypitsikukkani julkaisemisessa on korkea kynnys, sillä Muskaan julkaisi omassa blogissaan paljon hienomman ja näyttävämmän kukan pitsistä 1. Rohkaisin silti mieleni ja kuvasin pienen kukkani.


Muokattu pitsi 1


  • Halusin kokeilla ohjetta muokkaamatta solmuja ja jättämättä osia pois. 
  • Muokkasin siis vain pitsin liitoksia. 
  • Liitin kaaren keskimmäiset silmut yhteen kukan keskustaksi. 
  • Sitten nostin ylös suuremman renkaan sisällä olevat pienet renkaat ja liitin ne toisiinsa. Näin sain pikkuruisen torven kukan keskelle.

Terälehdet jäivät tällä systeemillä aika avonaisiksi, mutta tein pikkukukkani näin. Oikeastaan olisin voinut jättää pienemmät lenkit terälehtiin ja tehdä ne vielä uudestaan torveen. On helppo sanoa jälkeenpäin mitä olisi voinut tehdä, kun kukka on jo valmis. Jätin kukan alkuperäiseen muotoonsa.


kuvassa viivalla yhteen liitettävät nirkot kaaren keskellä
ja nuoli osoittamassa pystyyn nostettavaa rengasta.


Nyt minulla on kestävät ja ekologiset käpypitsinarsissit maljakossa ja pääsiäinen saa tulla. Narsissit eivät lakastu, eikä niiden kasvattamiseen ole kulunut paljon energiaa, eikä kuljettamiseen fossiilisia polttoaineita. Lisäksi nämä kestonarsissit kukkivat vielä vuosia. Ehkä jonain vuonna löydän niille vielä paremman paikan ja taustan.


6 kommenttia:

  1. Wonderful that the Endrucks project has inspired more than one daffodil pattern. Well done, it’s lovely. Yes, I hope that one day the traditions will return, or perhaps evolve.

    VastaaPoista
  2. These are fantastic!!!! I love your simple solution to the #1 daffodil, and am amazed at how keenly you spotted the motif in #38! Well done, and thanks for sharing the process ❤😍❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I’m glad you liked my flowers, which are simple compared to your daffodil. 💙😊

      Poista