sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Pahvipiparit frivolite-kuorrutuksella




käpypitsipiparit ruskeasta pahvista


 

Joulu lähestyy. Maisemat ovat olleet lumisia ja työmatkat ovat ajoittain kuin joulukortista. Pakkanen ennen joulua on auttanut virittymään joulutunnelmaan ja rauhoittanut joulunodotusaikaa. Minun joulujärjestelyni ovat tosin melko vaatimattomia verrattuna aikaan, jolloin lapset olivat pieniä. Ei ole enää paineita lelutoiveiden suhteen sillä lapset toivovat lähinnä suklaata ja joulurauhaa.


Lumisia kaamosmaisemia ennen joulua.


Piparitkin voisin ostaa valmiina, vaikka aina olen aiemmin leiponut. Jotenkin tekee mieli vähentää tekemistä ja keskittyä rauhoittumaan.

Tein pari possupiparia ruskeasta pahvista. Harmittaa, että aloitin liian myöhään. Näistä possupiparit olisivat sopineet joulukortteihin, jos olisi tehnyt ajoissa. Ehkä voin nyt laittaa nämä kaksi pakettikorteiksi.

 

Joulukoristepossut 

Possukuvion otin Pam Palmerin kirjasta; Tatting Treats, vuodelta 1994. Käpyilykuviot löytyvät tekstinä ja kaavioina, mikä helpottaa ohjeen seuraamista. Minulla on tapana ottaa kaaviosta kuva puhelimella, jolloin käpyilyohje on helposti mukana ilman, että kirjaa tarvitsee kuljettaa. Tässä tapauksessa oli kuvattava myös teksti, josta löytyivät kuvioiden solmumäärät

Kirjassa on jouluaiheisten käpypitsikuvioiden lisäksi myös muutama eläinaiheinen kuvio. Tämä valitsemani possu on aivan selvästi joulukuvio, sillä possu näyttää ensi silmäyksellä sokerikuorrutetulta piparilta. Tarkemman silmäilyn jälkeen frivolitekuorrutus on ilmeinen.

 

Ruskealle pahville

Liimasin valmiit käpypitsipossut pahville paperiliimapuikolla, jonka koin helpommaksi kuin juoksevan liiman. Kuviota oli vaikea hallita liimatessa ja vaikka possut on tehty samalla ohjeella, niin lopputuloksena ne ovat kuitenkin venyneet aivan eri kokoisiksi ja näköisiksi. Leikkasinkin possut  pahvista vasta liimaamisen jälkeen, jolloin kuvio voi joustaa ja piparit onnistuivat. 

Toisesta possusta jäi yksi rengas pois, joten possut eivät ole aivan samannäköiset. Possuista tulikin siis pulmatehtävä: etsi eroavaisuus.

 

Sama ohje, mutta yhden renkaan ero lopputuloksessa.


Näitä pitäisi tehdä lisää ja käpypitsi voisi olla kuviossa molemmilla puolilla, jolloin saisi aikaan vaikkapa roikkuvan possukuvionauhan tai joulupossumobilen. Nyt minulla onkin jo paljon ideoita vuoden kuluttua toteutettavaksi joulukoristeeksi. Minusta tuntuu, että herään joulukoristeajatukseen joka vuosi liian myöhään. Suunnitteletko sinä jo tulevan joulun heti vanhan joulun mentyä?


 

6 kommenttia:

  1. What a wonderful idea and they look perfect!!! 💖
    Instead of thinking you are late for Christmas, think that you are an early bird for next year's celebrations 🤩

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat piparit, noita pitää tehdä ensi jouluksi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on suunnitelmissa tehdä näitä lisää.

      Poista