sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Muovihelmiä käpyptsissä ja villan kasvivärjäystä

 



Viime viikolla yritin tehdä syksyistä käpypitsiketuja puuhelmistä huonolla menestyksellä. Puuhelmet olivat liian kevyitä. Syksykoru jäi tekemättä ja syksyn värit ikuistamatta. Ketju ei toiminut ja siitä luovuin. Kausikoru on edelleen haaveissa, mutta tällä kerralla perinteisemmällä mallilla ja pienillä helmillä.

Toinen tämän viikon päähänpisto oli kasvivärjäyskokeilu. Ruska on kestänyt tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään ja hehkuu värikkäänä. Mitä jää jäljelle, kun lehtivihreä on jo kokonaan siirtynyt lehdistä kasvien talvivarastoihin. Onko lopputulos harmaa, ruskea vai onko väriä ollenkaan jäljellä. Tarkastelin Tädiltä perinnöksi saatuja värjäyskemikaaleja, joista täytyy valita oikeat. Edellisestä kasvivärjäyskerrasta on aikaa 35 vuotta.


Kultalankaa

Tämän vuoden ruska on meillä päin keltainen. Keltaista on kaikissa sävyissä, punaista ja oranssia vähemmän. Keräsin siis syksyn lehtiä muovikassillisen siististi kadulta, jossa oli helpompi kerätä. Ehkä kauniimmat lehdet olisivat olleet puistoissa puun juurella, mutta voit kuvitella kuinka paljon roskaa ja heinää olisi tullut mukaan. Työstä tuli siistimpää ilman heiniä ja roskia.


Värjäysprosessiin vaikuttavia asioita:

- Otin mukaan melko paljon villiviinin lehtiä, toivoen punaisten lehtien pehmentävän ja syventävän väriä

- Käytin kemikaaleista vain alunaa puretukseen.

- Kuparioksidi tai rautavihtrilli olisivat peittäneet toivottua väriä

- Ostin jopa lähdevettä puretukseen ja värjäykseen, etteivät vesijohtoveden kemikaalit vaikuta värisävyyn

- Lehtien liotus ja keitto olivat liian lyhyet (keittäminen olisi hyvä aloittaa aamulla, jolloin on koko päivä aikaa)

- Keittämisen jälkeen langat olivat väriliemessä yön yli

- Lopputulos oli kullan keltainen, kuten ruska.

- Villaan väri tarttui kauniisti, pellavassa oli punertava ja harmahtavaa sävyä; ei niin kaunis.


Mitä kokeilu opetti? 

Seuraavalla kerralla liotan lehtiä useamman päivän ajan ja teenvärjäyksen viikonloppuna. Arki-ilta töiden jälkeen on liian lyhyt. Ensi vuodelle toivon ruskaan myös punaisia sävyjä, tänä vuonna tuskin syksyn lehtiä kokeilen uudestaan. Tädin kemikaaleja tulen käyttämään ensi kesän kasvivärjäykseen. Voisin värjätä myös eriväristen lampaiden lankoja, jolloin sävyjä saa sitä kautta lisää.




Muovihelmiä

 

Pitsin suhteen en ottanut paineita. Käytössä vain yksi sukkula ja pitsissä vain renkaita, joiden välissä on helmiä. Solmumäärät ovat melkein samat kaikissa renkaissa, tosin pientä vaihtelua tässä esiintyy työhön keskittymisen vaihtelun myötä.

Puuhelmien harmituksen jälkeen kaivoin helmivarastosta pieniä muovihelmiä. Ehkä jo materiaalinsa avulla muoviset helmet asettuvat pitsiin tiiviimmin, tällä kerralla halusin varmasti onnistua ja saada korut. Nyt valitsin vielä varmuuden vuoksi hiukan tiiviimmän pitsimallin. Lankana on syksyn värejä sisältävä Lizbeth 40, joka on ohuempi kuin viimeviikkoisen yrityksen lanka. Koru on siis aivan toisen tyyppinen kuin edellinen yritys. Helmiä on kahta väriä; punaisia ja ruskeita.

Ensimmäisissä korvakoruissa on punaisia helmiä, toisissa koruissa sekaisin molempia värejä. Kummatko valitsisit? Punaisilla helmillä koru on pehmeämpi, mustilla vaikutelma on epätasaisempi ja elävämpi. Valinta on itselleni vaikea ja voi vaihtua tilanteen mukaan.



Puuhelmet

Sain kuitenkin puuhelmiä mukaan korun ja koukun väliin. Tein vielä lisäksi pyöreät pienemmät korut. Pitkulaiset korut ovat ehkä epäkäytännöllisen pitkät ja näin minulla on myös pienempi ruskavaihtoehto arkikäyttöön.


4 kommenttia:

  1. The earrings turned out beautifully. You’ve made good use of the wooden beads. Love the Autumn thread. Your wool matches the picture and it sounds as though you learnt a lot in the process. The blog post will be a record of that. I look forward to seeing summer dyeing!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the comment. I’m already thinking about which plants I would try to dye next summer.

      Poista