sunnuntai 12. toukokuuta 2019

2019 Liinan yhdeksäs kerros

Kukkakerros


Kevät etenee, samoin liina. Sain kerroksen 9 vihdoin valmiiksi. Tein sitä vähän hitaammalla tekniikalla. Nopeus kasvoi oppimisen myötä liinan loppua kohti ja viimeisissä kukissa työskentelynopeus oli lähes sama kuin perinteisessä pitsissä.

Mietin taannoin uuden värin ottamista liinaan mukaan. Kuitenkin tuo vihreä on jo niin voimakas, että päätin pysyä aiemmin käytetyissä väreissä. Koska halusin liinaan kukan värin lisäksi vihreää, niin päätin tehdä tämän kerroksen kolmella sukkulalla.

Kuljetin kaikissa kaarissa kahta sydänlankaa, jolloin värien käyttö oli vapaampaa ja sain kukkien välille nuo vihreät osiot katkaisematta lankaa. Olen niin laiska solmimaan lankoja, että tämä tekniikka sopi minulle paremmin.



Kaksi sydänlankaa kaarissa


Pelkäsin, että kaaret tulevat muita kaaria paksummaksi ja tämä kerros korostuu liikaa. Pelko oli turha, ehkä kukat saavatkin erottua selvemmin. Nuo vihreät kaaret jäävät turhan paksuiksi, mutta sille ei oikein mitään voi. Ehkä tämä asettaa haastetta tuleville kerroksille. Seuraavan kerroksen pitäisi olla sellainen mihin huomio kiinnittyy, eikä paksut vihreät kaaret näytä niin hallitsevilta.


Kerroksen kukissa paksummat kaaret


6 kommenttia:

  1. This is absolutely fantastic and well thought out 🍃🏵️🍃

    VastaaPoista
  2. Lovely blooms !!! Working with 3 shuttles provides immense flexibility.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are right. This was an interesting exercise.

      Poista
  3. No, no, the green is absolutely fine, the pink flowers are big enough to take it. I considered using 3 shuttles but decided to do separate flowers instead, which did mean a lot of ends to sew in.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I got a little rubber band from my daughter to tie the shuttles together, making it easy to change colors.

      Poista