sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Heijastin

Heijastinnauhaa ja kristallia



Pimeänä iltana kävellessä mietin, että takin sininen on tumma väri ja liikenteessä jopa  vaarallinen.  Halusin kokeilla pitsiheijastimen tekemistä. Heijastinlankaa en löytänyt. mutta nauhaa löytyi Sinellistä.



Nauha on hyvin ohutta ja helposti katkeavaa. Litteä muoto lisää haastetta, sillä litteä nauha ei kulje solmuissa yhtä helposti kuin pyöreä

Litteää nauhaa sukkulassa


Aluksi suunnittelin suurempaa heijastinta, mutta sitten todellisuus palautti maan pinnalle. Yritin tehdä kukkia ja nauha katkeili. Meni yllättävän pitkään, että pääsin tämän nauhan kanssa vauhtiin. Sain ensimmäisen kukan valmiiksi ja totesin käsialan olevan niin epätasaista, ettei sitä kukkaa voinut käyttää. Samoin kävi toisellekin kukalle. Vasta kolmas ja neljäs kukka pääsivät heijastimeen, vaikka niissäkin on epätasaisia solmuja. Kukkien lisäksi laitoin kimallusta lisäämään kaksi Swarovski – kristallilehteä, jotka ostin viime kuussa Vantaalta Villi Helmi - korutarvikekaupasta

Koska kukista tuli noinkin pieniä, halkaisija vain 2,5 cm, päätin pujottaa heijastinnauhaa myös ketjuun. Nyt heijastavaa pintaa on enemmän ja heijastin erottuu varmasti auton valoissa hämärällä tiellä.
Heijastin loistaa hihaan kiinnitettynä.



4 kommenttia:

  1. An interesting experiment! I guess you won’t be tatting regularly with the ribbon, but you did achieve what you set out to and the brooch is very pretty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment. I love this jewelery.

      Poista