perjantai 10. maaliskuuta 2017

Rosa liina


Valokuvaaminen on vaikea laji. Tämä liina on luonnossa roosa, mutta kaikissa keinovaloissa lanka näyttää saavan keltaista sävyä liikaa. Kuvasin liinan näin illalla, jolloin luonnon valoa ei ole, joten laitan vähemmän totuuden mukaisen kuva.  Näin instagramissa nimimerkillän tattingweed  mielenkiintoisen liinan nimeltä Crinoline. Liinassa on vain yksi kerros ja ohjeen seuraaminen oli haastavaa. Tein muutaman kerran virheen ja jouduin korjaamaan. Lisäksi haastetta toi virkkauslanka, joka oli kovempaa ja vähän paksumpaa, kuin langat, joihin olen viime aikoina tottunut. Kova lanka tuntui vähän jäykältä ja liinaa tehdessä oli sellainen olo, että työn jälki ei voi olla tasainen ja siisti. Taidan siirtyä takaisin ohuempiin lankoihin. Roosa väri on kaunis ja siihen olen tyytyväinen. Liinan kuviot tulevat esille parhaiten mustalla tai valkealla pohjalla, mutta mutta musta on liian synkkä tähän taustaksi. 

Selkeää paikkaa liinalle ei vielä ole, toivottavasti sellainen löytyy.



Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

5 kommenttia:

  1. I had enjoyed tatting this! And the directional changes kept my interest from flagging.
    Pretty in pink :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! This pattern really requires concentration.

      Poista
  2. I love this, and love Instagram directions too:)

    VastaaPoista