sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Käpypitsiporo

 

'
Käpypitsiporo puisella pöydällä



Jouluteemoissa liikuskellessa tuli mieleen poro. En ole juuri eläimiä käpyillyt ja muutenkin olen kokenut hahmot vaikeaksi teemaksi. En tiedä ketään, jolle eläinhahmot ovat helppoja. Kerro, jos eläinkuvat on vahvuutesi. 

Nyt kuitenkin rohkaistuin käpyilemään ääriviivoilla poron. Aloitin takimmaisesta jalasta ja mietin muodot ja solmuluvut työn edetessä. Lopputulos kyllä muistuttaa poroa, tai jotain muuta märehtijää. Olen siis tyytyväinen aikaansaannokseeni. Ohjetta en kirjannut muistiin.

Sarvet koin haastavaksi vaiheeksi työtä, mutta sitten päädyin yksinkertaiseen malliin ja toisesta sarvesta vielä unohdin tuon alemman ulokkeen, mutta ehkä tässä on yksilöiden välistä vaihtelua ja tämäkin poro saa olla oma yksilöllinen itsensä.

Koska poro on hauras, enkä täyttänyt vartaloa käpypitsillä edes osaksi kovetin työn lopulta liima-vesi-seoksella, jonka jälkeen muoto säilyy myös siirrellessä. Paras kai olisi kiinnittää kuvio taustaan, mutta nyt kovetettuna toimii näinkin. Lankana oli Lizbeth 20 ja pituus hännästä kuonoon on 14 cm.


2 kommenttia:

  1. So clever! Yes, animals are tricky to tat and I sometimes think there are better ways to do animals. Jane Eborall is a master of animals, so if I want to tat one, I look at her patterns. I don’t think she has a reindeer though and you’ve mastered it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for the comment Jane. Sometimes I want to get out of my comfort zone and try something new.

      Poista