sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Käpyilyä Instagramin idealla

 


Siemenhelmiä käpyilty pitsikranssiin


Luminen ja kylmä talvi tuli takaisin. Maa on taas valkoinen ja lämpötila pakkasen puolella. Vaikka pakkasta on vain 4 astetta, niin yhdessä pienen tuulen kanssa se tuntuu kovin kylmältä. Ehkä kylmän tunnetta lisää vielä se, että ajatuksen tasolla oli jo siirrytty kevääseen ja oli ihasteltu ensimmäisiä kukkia, perhosia ja muuttolintuja. 

Nyt on vasta huhtikuu, en tiedä voiko edes puhua takatalvesta, tämä taitaa olla ihan normaalia säiden vaihtelua tähän aikaan vuodesta. Nyt on kuitenkin ihan mukava pysyä sisällä ja viettää aikaa vaikka puhelimen kanssa. Sukelsin vähän normaalia pidemmäksi hetkeksi Instagramin ihmeelliseen maailmaan, johon ei usein malta syventyä, kun yleensä on joku mielenkiintoinen käsityö kesken.


Kranssi



Instagramissa törmää toisinaan kiinnostaviin käpypitsitöihin ja ohjeisiin. Nyt pysähdyin Do-Torin kranssin kohdalle. Kuvassa pitsi näytti niin hienolta. Olisinpa ottanut vähän paksumman langan. Minun pienet siemenhelmeni näyttävät kuvassa järkyttävän suurilta. Helmen reuna taitaa olla n. 1mm vaikka halkaisija onkin n. 1,7mm.

Luultavasti en ole ainoa käpyilijä, jolla on vaikeuksia sovittaa langan paksuus ja helmen koko toisiinsa sopivaksi. Tämän ongelman voisi ratkaista yksinkertaisesti tekemällä vaikka koerenkaan, jos ei suoraan osaa hahmottaa helmen kokoa. Tähän tietysti tarvitaan malttia, jota ei minultakaan ihan joka kerta löydy.

Helmet olivat siis suuria, mistä seurasi ongelma pitsin mitoituksessa. Alkuperäisessä ohjeessa on 10 mallikertaa, minun oli lopetettava 9 mallikertaan. Itseasiassa 8 olisi ollut jo riittävä ja työ olisi asettunut kauniimmin. Nyt kehälle muodostui hiukan jännitystä ja käytin Fabric - decoupagelakkaa työn saamiseksi oikeaan muotoonsa. Mikäli vielä teen tämän työn uudestaan, niin näille helmille otan Lizbeth 20 langan,


Instagramin ohjesivu Do_torin sivulta




2 kommenttia:

  1. Perhaps the beads do dominate the tatting too much, but for a first version it’s fine. I seldom get such things right on the first go, that’s an excuse to work the pattern again!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This really needs to be done again. I was thinking about threads again 🤔

      Poista