|
Pallokorut |
Löysin Annan alias Marantan pallonmuotoisten
korvakorujen ohjeen hänen sivultaan. Idea oli mielenkiintoinen ja päätin
kokeilla sitä. Ihan tarkasti pyöreää en onnistunut tekemään, mutta sain
kuitenkin pallot aikaiseksi. Tein sitten niihin kuuluvan riipuksenkin.
Lankavalinta ei tosin ihan onnistunut;
Lisbeth 40 oli kyllä juuri sopivan paksuinen lanka, mutta väri (Girly girl) oli
tähän malliin vähän liian kirjava. En meinannut ensin löytää sopivan tasaista
taustaa kuvaamista varten. Onneksi meillä kuitenkin on tumma vesiaihe, jota
vasten viimein keksin kuvata. Kuvion hahmottuminen kärsii liian kirjavasta langasta
näin pienessä työssä.
Pallon muotoa parantaakseni ajattelin, että
voisin kovettaa ja muotoilla vielä noita palloja, mutta voi olla että jää
ajatukseksi. Projekti oli hauska, vaikkakin vähän työläs.
|
korusetti |