lauantai 11. heinäkuuta 2015

Villaa


Minulla oli mahdollisuus tutustua villatöihin Saarenmaalla. Siellä oli usein paksuihin materiaaleihin tehty kuvioita ohuella langalla. Kokeilin kotona saada aikaan ohuen ja paksun kontrastia yhdistelemällä suomenlampaan villaa, Lisbeth 20 puuvillalankaa ja  vielä afrikkalaisia kierrätyslasihelmiä. Lopputuloksena syntyi pieniä rintaneuloja. Taakse laitoin hakaneulan, kun ei varastossa vaihtoehtoa ollut.
Pieniä solkia villasta ja puuvillasta
Solki villatakissa
Matkan teema ei varsinaisesti ollut käsityö, mutta käsitöitä ihailin Muhun museossa, Saaremaan villakeskuksessa Kuresaaressa sekä käsityömyyjillä. Yritin Bongata myös lampaita laitumella.
Käsityökuvia Saarenmaalta:
Kintaita Muhun museossa
Villakeskus Kuresaaressa


Kuvioituja lampaannahkatossuja

Perinteiset kirjotut tossut



Huovutettuja tauluja
 

Kirjottuja tauluja Muhussa


Laitumella villan tuottajia, jotka säikkyvät turisteja.

Muhun museokylästä

Saarenmaan kesässä kukkivaa kivikkoa

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Pitsikulho


Ajattelin tehdä kesäisen kevyen valkoisen pitsin. Valitsin tämän kukan peruskuvioksi. Tein vielä väleihin pienempiä yksinkertaisia kukkia, (R 5-7-7-5) x 6, saadakseni kuvion tiiviimmäksi.


Kunnianhimoisena tavoitteena oli saada kesäpitsistä aikaan kulho. Astian sainkin siitä tehtyä, mutta lopputulos kovetettuna ei ollut niin kova kuin olisin halunnut. Otin kuitenkin varmuuden vuoksi jo kuvia ennen kuin kovetan lisää, jos vaikka onnistun pilaamaan koko kulhon.



tatting bowl
Sattumalta tuo kulho sopi Esikkopolkuliinan päälle niin hyvin, kuin olisi suunniteltu pariksi. Kulho oli haasteellinen työ. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että olisi kannattanut aloittaa valmiista mallista. Ideoita pitsiastioiden käyttöön minulla kotona kuitenkin olisi, joten täytyy jatkaa harjoituksia joskus vielä.  Lankana tässä oli virkkauslanka Aida 20.
Kulho Esikkopolku-liinan päällä

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Helmiostoksia


Koruja uusista TK-Beads helmistä. Kuvasin ulkona, jotta helmien himmeä hohto tulisi näkyviin.


Ostin viime kesänä kierrätyslasihelmiä ja nyt halusin täydentää varastojani. Kävin siis Iitissä Arja Okkosen luona ostamassa lisää helmiä käsitöihini. Arja kertoi Afrikka-innostuksen alkaneen 1990 – luvulla kun hän meni Tansaniaan käynnistämään käsityökouluprojektia. Myöhemmin 2007 hän tutustui Tansaniassa Ghanalaisiin helmentekijöihin jotka olivat pitämässä helmikurssia Tansaniassa.  Arja on vieraillut Ghanassa ihastelemassa ja ostamassa kierrätyslasihelmiä. Ostin siis Arjan laajasta valikoimasta varastoihini lisää lasihelmiä. Tällä kerralla ostin yksiväristen lisäksi myös lasijauheella kuvioituja helmiä, joitain tansanialaisia eebenpuuhelmiä sekä muutaman isomman syyrialaisen lasihelmen.


Kierrätyslasihlmiä Ghanasta, puuhelmiä Tansaniasta ja isoja lasíhelmiä Syyriasta.

Helmimuotti
Arja oli ostanut muistoksi helmentekijöistä muotin, jossa kuuma lasimassa poltetaan ja joissa puupäisillä metallitikuilla tehdään helmiin pyöreä muoto ja reikä. Ghanalaista helmenvalmistusta voi nähdä seuraavalla videolla TK Beads 



perjantai 19. kesäkuuta 2015

Saniaisen kukkia

Sananjalan kukkia sateisena juhannusaattona


Hyvää Juhannusta!

Tänä vuonna juhannusaatto alkoi sateisena, iltaa kohti tosin on luvattu kirkastuvan. Valoa riittää ulkona pienestä sateesta huolimatta ja saniaisiakin lähimetsästä löysin kuvattavaksi.  Olen viihtynyt edelleen venäläisissä sivustoissa. Ihastuin Darina Nikonovan malliin, jonka aiheena on saniaisen kukka. Ohje löytyy täältä sivun toisen otsikon alta. 
käpyily
Saniaisen kukat


Punaiset korut tein ensin ilman helmiä, muihin lisäsin helmiä. Punaiset ja valkoiset on tehty virkkauslangasta, jota olen käyttänyt aiemmissakin töissä. Vihreä ja sininen lanka on  Lizbeth 20 ja Lizbeth Twirlz 20. Korujen pituudet vaihtelevat langasta riippuen 3-4 cm.



korvakorut

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kaulakoru


Viivyn vielä venäjän sivuilla. Löysin netistä tämän reikäkoristeisen kaulakorun ohjeen.  Lopputulos muistuttaa mallia melko vähän, koska minulla oli käytössä paljon ohuempi lanka ja pienet helmet. Täytyy myöntää, että tämä malli sopii paremmin paksummalle langalle. Ehkä seuraavan kerran osaan jo valita langan paremmin. Linkki malliin täältä .


Violetti koru

Ketjua lähikuvassa


Korvakorut tein kaulakorun pariksi soveltaen ketjun mallia. Lankana käytin Lisbeth 20, helmet ovat tällä kertaa muovia.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ankars



Ihailin loistavia, runsaita frivolite - koruja ja päädyin selailemaan venäläisiä sivuja.  Tänään siis on teemana hieman pitsihistoriaa venäjältä.
Klassinen frivoliteetti on lähtöisin Englannista. Venäjälle se kulkeutui Ranskasta. Venäjällä frivoliteetti oli 1900 luvun alussa käsityötapana muiden rinnalla oppilaitoksessa ja siitä oli julkaistu kirjoja. Kuitenkin v 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen frivoliteetti leimattiin porvarilliseksi ja kopeaksi käsityöksi ja sen opetus loppui. Frivoliteetin taitajat lähes hävisivät Venäjältä. 1980 – luvulla Leningradissa kuitenkin taitoa heräteltiin henkiin perustamalla kerhoja joissa toimi opettajan Natalia Mihailovna Egelskaja, jonka ansiosta taito siirtyi uusille sukupolville. Leningradista kurssit levisivät perestroikan aikana Moskovaan ja frivoliteetin suosio alkoi kasvaa. Klassisella frivolitettilla tehdyt kaulukset, liinat ja pitsit eivät olleet kuitenkaan kovin myyviä tuotteita. 1990 luvulla Rina Stepnaja ja Angelina Rozanova kehittivät tekniikkaa, lisäsivät pitsiin metallia ja helmiä ja perustivat Studio Ankarsin joka erikoistui koruihin. Frivoliteetin ja ankarsin historiasta tarkemmin Ankars-klubin sivulla ja ankars tekniikan historiasta vielä englanniksi.
Ankars klassikko


Kuvan korun tein Rina Stepanovan mallista Coral Pin, se löytyy  Ankars-klubista ja englanniksi täältä .
Tällä kerralla helmet ovat jotain vanhoja helmiä, jotka löytyivät laatikon pohjalta ja joiden alkuperää en muista. Lanka on ohutta virkkauslankaa. tekniikka vaatii vielä harjoittelua.



perjantai 29. toukokuuta 2015

Korvakorutilaus



8-vuotias tyttäreni pyysi minua tekemään kaverille 9 v. synttärilahjaksi korvakorut. Otin mallin japanilaisesta kirjastani ajatellen, että pienet korut ovat sirot ja sopivat tytölle, joka on juuri saanut reiät korviin.



 

Nämä eivät kelvanneet alkuunkaan, kukkakuvio olisi parempi ja lempiväri on sininen. Yritin sitten tehdä pienet korut, jossa on jonkunlainen kukkakuvio. En löytänyt pientä mallia, joten sovelsin itse. Langan löysin jostain kaapin kätköistä. Iso kerä ohutta puuvillalankaa, jota olen todennäköisesti joskus kauan sitten käyttänyt kangaspuissa kankaan kudonnassa.
 

Lanka on hyvä, mutta kuvio saisi olla yksinkertaisempi, kommentoi tilauksen tehnyt tokaluokkalainen. Yritin vielä kerran ja nämä viimeiset kelpasivat.
 

 
 

 

lauantai 23. toukokuuta 2015

Avaimenperiä villasta


Novita kehrää nykyisin myös suomalaista villaa. Ostin pari kerää kokeilumielessä.  Tein langasta muutaman avaimenperän. Villa materiaalina avaimenperässä on miellyttävän tuntuinen. Laitoin kierrätyslasihelmiä koristeeksi mukaan. Osa helmistäni on niin isoja, että niitä voi oikeastaan käyttää vain villan kanssa.
Suomi - villaa

kukkakuvioiset olen tehnyt ilman ohjetta, mutta tuohon kaksoisketjuun törmäsin täällä ja ohje löytyy täältä
langan vyöte

perjantai 15. toukokuuta 2015

Nuottiavaimet



Lapseni sai musiikkiopiston perustutkinnon suoritettua. Sen kunniaksi ajattelin tehdä hänelle lahjaksi nuottiavainkorvakorut. En välttämättä usko että korut kelpaisivat 13 -vuotiaalle heti käyttöön, mutta saavutuksesta jäisi muisto ja koruja voisi käyttää joskus vanhempana.

Tein nuottiavaimet tämän ohjeen mukaan (tosin suurensin vähän tuota ylälenkkiä) Lankana oli Lisbeth 40.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Orvokkeja



Sunnuntaina on äitienpäivä ja orvokki on perinteinen äitienpäiväkukka. Tein muutaman orvokin äitienpäivän kunniaksi. En sitten keksinyt mitä olisin orvokeilla tehnyt ja lopulta laitoin ne kehykseen.
 Lankana orvokeissa on Lizbeth 40 ja malli on täältä

Tämän orvokkikuvan myötä toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille!