sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Pitsiviikon tapaaminen Raumalla

 

Pitsisolmujen harjoittelua työpajassa


Taas vietettiin kaksi kesäistä ja aurinkoista hellepäivää Raumalla. Päiviin mahtui työpaja, alkeiskurssi ja jatkokurssi. Kurssit toteutuivat ja yleisöä oli kuumasta säästä huolimatta liikkeellä mukavasti.

Pitsiviikko on yhdistyksen ainoa säännöllinen livetapahtuma. Muita tapahtumia ovat toistaiseksi olleet kädentaitomessut. Toivottavasti yhdistys kasvaa ja saadaan tulevaisuudessa lisää tapahtumia.

Teemakurssi


Edistyneemmille suunnatulla kurssilla suunniteltiin omia koruja ja mietittiin, miten korusuunnittelussa pääsee alkuuun. Jatkossa tullaan siis näkemään lisää uniikkeja frivoliteettikoruja.

Lisään vielä kuvan korusta, joka oli esimerkkinä kaulakoruun. Korussa on kiinnitys kahdesta pisteestä ja koru pysyy halutussa asennossa toisin kuin koru, jossa kuvio-osien välissä on vain yksi kiinnitys tai helmi, jolloin koru kiertyy käytössä helposti. Korussa on myös vakiokokoiset renkaat ja kaikissa saman kerroksen kaarissa on sama määrä solmuja, mikä on turvallinen valinta ensimmäisiä koruja suunniteltaessa.


Esimerkki helposta ja toimivasta korusta

sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Vanhasta napista käpypitsikoru

 

Rintaneula vanhasta napista


Heinäkuun helle saapui tänäkin vuonna ja mieleen muistui Kalle Väänäsen runo "Päeväsyömmellä". En ole savolainen enkä savonmurretta juurikaan ymmärrä, mutta tässä 100 vuotta vanhassa runossa on loistava kesähellekuvaus. Pieni katkelma: "Heinäkuinen päevän, helle uuvuttaa ja raakasoo. Karjapihan pientarelle syvä raaha tuluvailoo. Voisko tuassa väittee kuka mua on murheen laakso muka" 

Kun ei oikein ole lämpimiin tottunut niin hellekausi väsyttää. TIedän, että meidän lämpimät ovat vielä alle 30 Celsiusastetta ja melko maltillisia, mutta poihjoisessa ilmastossa tämäkin on riittävä ja jopa liikaa monelle suomalaiselle.

Nappikorukäpyily

Jatkoin käpyilyä nappivarastoa selaillen. Tällä kerralla otin soikion napin ( leveys 2 cm ja pituus 3 cm) Lankana Lizbeth 40. Metallisen ompelulenkin otin pois ja kiinnitin rintaneulan. Tein ensiksi käpypitsiruusun  ja sitten käpyilin reunuksen, johon ruusun kiinnitin. Kiinnitysmekanismin liimaamisen yhteydessö liimasin myös pitsiä osittain nappiin kiinni. Jätin napin tasaista mustaa pintaa näkyviin, koska se on mielestäni tämän napin kaunein ominaisuus.

Nappeja on vielä paljon  jäljellä, mutta ensi viikko vierähtää Rauman pitsiviikkomatkan merkeissä, joten napit saavat taas odottaa.



sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

VIllasta käpyilty pannunalunen

 

Luonnon värejä: sipulinkuoria-savikkaa ja nokkosta


Kesäpäivät vievät mennessään ja käpyilylle on ollut vain vähän aikaa. Sateita on riittänyt ja maa on märkää. Herkuttelin eilen rouskukastikkeella. En muista milloin viimeksi sieniä on kypsynyt ennen mustikoita, onkohan tällaista vuotta aiemmin ollutkaan.

Olen pistäytynyt käpypitsinäyttelyssäni aina kun olen ehtinyt ja lisäksi ajatuksiin nousee jo Rauman kesätapaaminen  matkoineen. Raumalla käpyillään jo 10 päivän kuluttua; pidetään työpajaa pienen näyttelyn kanssa, opetellaan alkeita ja korujen suunnittelua. Tiedossa on siis mukava käpyilijöiden kohtaaminen.

Pannunalunen


Muistin Muskaanin sivulla,  tipsaroundthehome nähneeni pannunalusen, jonka halusin käpyillä villasta. Nyt suuret sukkulat ovat näyttelyssä ja tartuinkin pitkästä aikaa neulaan. Paksusta villalangasta käpyillyn pannunalusen halkaisijaksi tuli 15 cm. Pannunalunen on sen verran paksu erityisesti tuon savikkavärikerroksen ansiosta, että se eristää lämpöä ja sitä voi käyttää oikeasti vaikkapa kahvipannun alla. Materiaalina alkuperäisrodun; suomenlampaan villa Koivukorven tilalta.


sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Käpypitsinäyttely

 

Pieni kuvakollaasi näyttelystä


Olen pitänyt pientä käpyilytaukoa ja keskittynyt pitsi-inventaarioon. Sain mahdollisuuden tehdä pienen käpypitsinäyttelyn, mikä on työllistänyt minua viime viikkoina. Keräsin töitä näyttelyyn ja lopulta näyttelytöitä kertyikin yli 300. Sekä pieniä että suuria. ( Käpypitsinäyttely Kouvolassa )

Nyt minulla on hyvä mahdollisuus järjestellä kotiin jääneet pitsit, jos vihdoinkin saisin jotain järjestystä pitsien varastointiin. Näyttely on auki ainakin 4.8. asti. Olen luvannut olla paikalla 7.7. ja muulloin aina kun ehdin. Töitä on kertynyt  niin paljon, että uskon näyttelyn olevan kattava ja käpypitsiteemalla poikkeuksellisen laaja. Hyvä lomamatkakohde matkan varrella silloin kun  matkakohde on itäisessä Suomessa.

Käpyily jatkuu taas, kun näyttelytyöt on valittu ja galleriassa.