sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Lisää valkoista



Vielä toinen valkoinen kerros



Liina etenee hitaasti, mutta varmasti. Valkoista on nyt enemmän kuin osasin ajatella.  Onneksi liinaa on vielä jäljellä ja värien tasapaino on palautettavissa. Seuraavan kerroksen väriä ei tarvinne miettiä. 


Eväskassi


Käpyilyssä on ollut pientä taukoa, kun päätin välillä ommella (mikä ei ole vahvin käsityölajini).
Halusin tehdä tyttäreni käyttöön kassin, jossa kuljettaa ruoka-annoksia kotiin syötäväksi. Innostuin taas ohjeesta netissä. Ompelin kassin, jonka pohjan ala on sopiva McDonaldsin juomakuppitelineelle.

Kankaiksi valitsin tukevaa puuvillakangasta ja vanhan likaa hylkivän pöytäliinan. Vetoketjuja löysin varastosta, jouduin vain lyhentämään niitä sopiviksi. Tulihan kassista hieno (vain pieniä epätarkkuuksia mitoissa ja sauman tasaisuudessa), mutta ajattelin, että yksinkertaisempi olisi voinut olla parempi ja ehkä ompelen vielä toisen version. Ompeluharjoitus tulisi minulle tarpeeseen, olen ommellut niin vähän, vaikka minulla on ihan toimiva ompelukone. Uusien rutiinien luominen vaatii harrastuneisuutta.


Ompeluharjoitus eväskassiksi.





sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Valkoisen vuoro

 

Käpyilty pitsiliinan yhdeksäs kerros

Liina jatkui kerroksella. Tummansiniset täplät tanssivat tiiviisti melkeinpä muodostaen tummansinisen raidan. Vaalean sininen on selvästi ottanut pohjavärin roolin, kuten suunnittelinkin. Nyt oli selvästi jo korka aika tuoda liinaan lisää valkoista väriä. 

Pihalla aurinko paistaa ja lumihanget sulavat pois, Kevät etenee.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Käpyilyä pääsiäistä odotellessa

 

Pääsiäisaskartelua


Kevät etenee ja olen koukuttautunut Renulekin kevätliinaan, josta maltoin kuitenkin pitää pienen tauon. Käpypitsiyhdistyksen tämän vuoden ensimmäinen jäsenohje sisältää pienen elementin pääsiäisaskarteluun. Koska pääsiäiseen on vielä aikaa, ehtii narsisseja tehdä enemmänkin, vaikkapa kortteihin liimattavaksi.

Munatelineaskartelun keskiössä on pieni käpypitsinarsissi, jossa on käytetty kolmoissolmuja (Ninetta Caruso) Yhdistyksen jäsenohjeessa pieni työ on hyvä harjoitus uudelle tekniikalle. Tässä on vielä yksinkertaisempana harjoituksena pajunoksassa oleva pajunkissa, joka koostuu vain muutamista solmuista. Askartelun jälkeen palaan taas takaisin kevätliinan pariin, jonka uuden kerroksen aloittamista malttamattomana odotan.


sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

Kädentaitomessut ja käpypitsiliina

 

käpypitsitöitä esillä kädentaitomessuilla.

 
Käpypitsiyhdistys aloitti kevään kädentaitomessuihin osallistumisen Helsingissä. Kevään ohjelmassa on vielä messut Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Messuilla on mahdollisuus nähdä käpyilyä sekä kokeilla itse kaksoissolmujen tekemistä, lisäksi messuille osallistuvat tuovat omia käpypitsejään pieneksi näyttelyksi messuyleisölle. Työpajassa oli kokeilijoita molempina päivinä ja saimme nähdä onnistuneita kaksoissolmuja. Messuista jäi hyvä mieli.

Kevätliina


Renulekin kevätliina on jatkunut uusilla kerroksilla. Kaksi viimeistä kerrosta ovat olleet kovin sinisiä. Työskentely on ollut mukavan selkeää, kun ei ole ollut tällä kerralla tarvetta eri väristen lankojen vaihtamiseen kesken kerroksen.

Ensimmäiset 7 kerrosta käpyilty valmiiksi.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Kevätliinan uudet kerrokset

 

Liinan alku pahvilaatikon kannella.


Liina jatkuu. Tässä kerroksessa vaihdoin työlankaa jokaisen kerroksen jälkeen, liian myöhään huomasin, että olisin voinut tehdä nuo valkoiset kukat ensin ja sitten liittää osina kerrokseen, jolloin olisin voinut käpyillä koko kerroksen sinisillä langoilla. No, on niin helppo olla jälkiviisas.

Kevät etenee ja talven ensimmäiset pikkulinnut ovat ovat näyttäytyneet asutuksen lähellä, ilma täyttyy taas lintujen sirkutuksesta. Onnistuin saamaan puhelimen kameran lähelle erään tiaisista arimman; pyrstötiaisen. Harmi, ettei ollut kameraa mukana, puhelimen kuvat eivät ole niin laadukkaita. Onneksi lintu tuli lähelle.

Useimmat pyrstötiaiset lentävät pakoon heti, kun homaavat tulleensa havaituiksi, mutta tämä yksilö oli rohkea ja jäi kuvattavaksi. Ajattelin jakaa tämän kuvan kevätmetsästä ja lumihankia pelkäämättömästä linnusta.


Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus)